Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK torjuu toistamiseen ehdotuksen ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston puolittamisesta. Keskusjärjestön hallitus korostaa, että heikossa työllisyystilanteessa voimavarat on keskitettävä uusien työpaikkojen luomiseen, ei pitkäaikaistyöttömien köyhdyttämiseen.
– Toimeentulon romuttaminen ei tuo työpaikkaa kellekään, sanoo SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly.
SAK:n hallitus arvosteli Sitran viikko sitten julkistaman keskusteluasiakirjan ehdotusta, jossa työttömyysturvan rahoitusta uudistettaisiin lyhentämällä rajusti ansioturvan kestoa.
– Ansioturvan puolittaminen 500 päivästä 250:een merkitsisi kasvavalle pitkäaikaistyöttömien joukolle huono-osaisuuden lisääntymistä. Leikkaus lisäisi toimeentulotuen tarvitsijoiden määrää. Suomessa on noin 100 000 pitkäaikaistyötöntä, joista vaikeasti työllistyviä on lähes 60 prosenttia. He tarvitsevat tuettua työtä, koulutusta ja muuta apua työllistyäkseen.
SAK kirjoittaa tiedotteessaan, että työttömyysturvaa on vietävä eteenpäin muuttuvan työelämän rinnalla ja että uudistukset on myös jatkossa tehtävä palkansaajien, työnantajien ja hallituksen yhteistyönä.