Australiassa on aboriginaaleja ja melanesialaisiin kuuluvia Torresinsalmen saarien asukkaita vajaat puoli miljoonaa. Yli 15-vuotiaista työtä on löytänyt vain 42 prosenttia, kun valtaväestössä työllisiä on 61 prosenttia.
Köyhyys, työttömyys ja traumat 1900-luvulta, jolloin alkuasukkaiden kulttuuri haluttiin tukahduttaa, ovat lisänneet sosiaalisia ongelmia: alkoholismia, sairauksia, perheväkivaltaa ja itsemurhia.
Alkuperäisväestöön kuuluva aikuinen joutuu poliisin pidättämäksi 15 kertaa todennäköisemmin kuin muut australialaiset. Nuorisovankiloiden asukeista noin puolet on aboriginaaleja tai Torresinsalmen saarien asukkaita.
Viime vuonna julkaistun raportin mukaan alkuperäiskansojen naisia joutuu perheväkivallan vuoksi sairaalaan 31 kertaa useammin kuin muita.
Alkuperäisasukkaat elävät usein syrjäseuduilla ja omistavat liikeyrityksiä kolme kertaa harvemmin kuin muut australialaiset.