Tänään 18. helmikuuta vietetään Kansainvälisen ammattiliittojen keskusjärjestön (ITUC) julistamaa lakko-oikeuden puolustamispäivää. Teollisuuden Palkansaajat ry (TP) vaatii tiedotteessaan, että lakko-oikeus pitää tunnustaa osaksi järjestäytymisvapautta, kuten se on vuosikymmeniä yleisesti tulkittu.
TP:n mukaan suomalaisyritysten on tunnustettava lakko-oikeus ihmisoikeutena ja vaikutettava omissa järjestöissään, kuten Elinkeinoelämän keskusliitossa (EK), että työnantajat yleisesti hyväksyvät tämän näkökulman. Riitatapaukset on ratkaistava asianmukaisissa puolueettomissa tuomioistuimissa ja tarpeen mukaan myös Kansainvälisen työjärjestön (ILO) kolmikantaisessa valitusmenettelyssä.
Lakko-oikeus on perusoikeus
YK:n työjärjestö ILO on jo vuodesta 1927 katsonut, että on mahdotonta tehdä eroa lakko-oikeuden ja järjestäytymisoikeuden välillä. Lakko-oikeuden rajoitukset ovat samalla myös järjestäytymisoikeuden rajoituksia.
ILO:n määrittelemät työelämän neljä perusoikeutta ovat järjestäytymisvapaus, pakkotyön ja lapsityövoiman käytön kieltäminen sekä syrjinnän kieltäminen työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisessa. Järjestäytymisvapauteen kuuluu oikeus neuvotella sopimuksia ja tukea neuvotteluja kieltäytymällä työstä. Myös EU:n tuomioistuin on tunnustanut työtaistelutoimet perusoikeuksiksi.
Uusi tulkinta vuodelta 2012
Vuodesta 2012 työnantajajärjestöt ovat väittäneet ILO:ssa, että järjestäytymisvapaus ei kata lakko-oikeutta. Suuryritykset vaikuttavat aktiivisesti työnantajajärjestöissä ja lobbaavat lainsäätäjiä. Esimerkiksi 2000-luvun alussa niitä edustaneet kauppakamarit pyrkivät estämään työntekijöitä suojelevan lainsäädännön uudistamisen Kiinassa. EK on tukenut työnantajien näkökulmaa ILO:ssa.
Työnantajien vastustus onkin johtanut siihen, ettei ILO:ssa voida käsitellä valituksia, jotka liittyvät työtaistelutoimien rajoittamiseen tai lakkojen hajottamiseen väkivalloin. Palkansaajapuoli olisi halunnut viedä kiistan ratkaistavaksi Haagin kansainväliseen oikeuteen.
Muutamat maat tukivat työnantajia ja yhdessä työnantajien kanssa estivät oikeusprosessin. Näitä olivat muun muassa USA, Venäjä, Intia, Bangladesh, Kambodzha, Zimbabwe, Indonesia, Thaimaa ja Pakistan.
Kansainvälinen kilpajuoksu pohjalle
TP:n mukaan lakko-oikeuden rajoitukset ovat osa työnantajajärjestöjen ja globaalien suuryritysten ”kilpajuoksu pohjalle” -ajattelutapaa. Suuryritykset vaativat kansainvälisen kilpailun nimissä aina vain pienempiä työvoimakustannuksia. Sen sijaan, että ne pyrkisivät köyhien maiden työntekijöiden oikeuksien ja ansioiden kehittämiseen, on tavoitteena oikeuksien polkeminen.
Suuryritysten etujen mukaista on sallia lakko-oikeuksien rajoittaminen maissa, joissa poliittinen tilanne ei anna mahdollisuuksia lainsäädännön kehittämiseen ja joissa ihmisoikeuksia toistuvasti rikotaan. Monessa maassa, jossa työnantajien näkökulma hyväksytään, globaalit suuryritykset ovat keskeisiä työllistäjiä, kuten tekstiiliteollisuusyritykset Bangladeshissa ja Kambodzhassa tai elektroniikkateollisuus Indonesiassa ja Thaimaassa.
TP:n mukaan suomalaisten kansainvälisten yritysten ja EK:n olisi oltava yhteiskuntavastuukysymyksissä AAA-luokkaa.