Viikon kysymys
Nepalin maanjäristyksen uhreille kerätään avustuksia. Monessa perheessä rahat ovat tiukalla työttömyyden takia.
Vieläkö ihmisillä riittää auttamishaluja Nepalin maanjäristyksestä selvinneille, kehityskysymysten asiantuntijajärjestö Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen?
– Jäsenjärjestöiltämme lähinnä Lähetysseuralta, Kirkon Ulkomaanavulta, Planilta ja Pelastakaa lapset ry:ltä tulee palautetta, että ihmiset auttavat. Suhteellisen laajat humanitääriset kriisit näyttävät koskettavan ihmisiä.
– Kansakunnan yleinen taloudellinen tilanne ja hädän hetkellä liikkeelle lähteminen eivät sulje pois toisiaan. Solidaarisuus ei ole suhdannekysymys.
Pienenevätkö avustussummat?
– Lähinnä hallituksen kehitysapusummat ovat yleensä pienentyneet taantumissa. Kun vuosina 1991 – 1992 markka devalvoitiin ja tehtiin muutoinkin taloudessa järeitä ratkaisuja, kehitysyhteistyörahoja leikattiin aika rankalla kädellä.
– Viime vuonna varsinaiseen kehitysyhteistyöhön osoitettiin 880 miljoona euroa. Siitä noin 114 miljoonaa kanavoitiin kansalaisjärjestöjen kautta.
Osa poliitikoista on vaatinut, että kehitysyhteistyövaroja pitää leikata. Mistä leikkaukset voisi tehdä?
– Jos leikkauksiin pitää mennä, ne täytyy toteuttaa siten, että ne aiheuttavat mahdollisimman vähän vahinkoa. Kehitysyhteistyön laadun yksi mittari on, että avun taso voidaan ennakoida. Nopeiden päätösten sijaan pitää tehdä suunnitelma, kuinka hankkeesta vetäydytään siten, ettei tehty työ mene hukkaan.
– Vaikka kohdemaan demokraattinen kehitys ottaisi takapakkia, maassa kannattaa pysyä pienemmillä voimavaroilla ja koettaa vaikuttaa mikrotasolla. Kehitysponnistelut ovat pitkän matkan laji. Radikaalien ratkaisujen tekeminen jonkin käänteen takia on harvemmin pitkässä juoksussa viisasta.
Kuinka monta kehitysyhteistyöhanketta on meneillään Nepalissa?
– Nepalissa toimii noin 30 jäsenjärjestömme. Nepal on niitä maita, joissa toimii eniten suomalaisjärjestöjä.
Kumpi on kansalaiselle parempi tapa auttaa, pitkäjänteinen tuki vai katastrofiapu?
– Oikea vastaus on sekä että. Pitkäjänteisen työn idea on, että kehitysmaat pääsevät vähän kerrassaan irti kehitysavusta ja seisovat omilla jaloillaan. Katastrofiavulla osoitetaan, että äärimmäisessä hädässä olevasta välitetään. Se on empatian osoitus, osataan asettua toisen asemaan.
Kuva: Kirkon Ulkomaanapu
uutiskirje 
