– Microsoft on pettänyt lupauksensa, jotka se antoi Suomen valtiolle Nokia-kaupan yhteydessä. Olivat lupaukset millaisia tahansa, ne on pidettävä. Yhtiön on palautettava saamansa innovaatiotuet, vaatii Lehtonen Metallin Vaikuttajien blogissa.
Microsoft on Turjan mukaan Microsoftin saanut miljoonien eurojen innovaatiotuet yksin Nokia-omistuksen aikana.
– Tuet näyttävät valuneen osakkeenomistajien lompakkoihin.
Keskusteluja jatkotoimista irtisanottavien tukemiseksi on käytävä, mutta Lehtonen vaatii Microsoftin menettelystä sanktiota.
– Kaikesta näkee sen, että päätös Salon tehtaan lopettamisesta on tehty jo paljon aiemmin. Näin ollen Microsoft rikkoo siinä myös suomalaista yhteistoimintalakia.
Microsoft ilmoitti 8. heinäkuuta yt-neuvotteluista, joissa Suomesta voi hävitä jopa 2 300 työpaikkaa. Salon toimipisteen Microsoft ilmoitti lakkauttavansa kokonaan. Yksin Salosta loppuvat työt tuhannelta ihmiseltä kertaiskulla.
– Osoittaa äärimmäisen huonoa henkilöstöpolitiikkaa ja yhteiskuntavastuuta, että näin valtavasta asiasta ilmoitetaan henkilöstölle sähköpostilla. Sivistyneessä yhtiössä ei hoideta asioita näin.