Afrikassa on miljoonittain maanviljelijöitä, joiden ei tarvitse sopeutua ilmastonmuutokseen. He ovat tehneet sen jo.
Etiopiassa Gamon ylängön alkuperäisasukkaat ovat valmistautuneet hyvin ilmaston oikkuihin. Perustuote on etiopianbanaani, mutta sen ohella viljellään laajaa kasvivalikoimaa, jota on helppo mukauttaa sään vaatimuksiin.
Esi-isiltä perityt viljelymenetelmät on kehitetty kestämään sekä tulvia että kuivuutta. Näillä usein takapajuisiksi moitituilla konsteilla on paljon annettavaa ruokaturvansa kehittämisestä kiinnostuneelle maailmalle.
Miljoonat afrikkalaiset ovat onnistuneet parantamaan siirtomaa-ajalta perittyä kestämätöntä maataloutta.
Vastaavaa tietotaitoa on Afrikassa monella muullakin alueella, ja sitä on jalostettu 1970- ja 1980-luvun ankarien kuivuuskausien kokemuksilla.
Biointensiivistä agroekologiaa
Keniassa on viime vuosikymmenillä kehitetty biointensiivistä viljelyä, joka tuottaa mahdollisimman paljon ruokaa pienellä maatilkulla ja vähällä vedellä. Menetelmää käyttää jo 200 000 talonpoikaa, jotka ruokkivat miljoona ihmistä. Vettä tarvitaan 90 ja kaupallisia lannoitteita 50–100 prosenttia vähemmän kuin ennen.
Saharan laidalla sijaitsevalla Sahelin alueella on kyetty torjumaan uhkaavaa aavikoitumista tehokkaasti. Nigerin Keitassa alkoi 1980-luvulla maatalouden kehityshanke, jonka aikana istutettiin 18 miljoonaa puuta. Metsäala kasvoi 300 prosenttia ja maatalousmaa 80 prosenttia.
Sahelissa on hyödynnetty kestävää maataloutta eli agroekologiaa heikentyneen maan parantamisessa ja niukkojen vesivarojen säästämisessä. Samalla on lisätty ruuantuotantoa ja parannettu viljelijöiden elinehtoja.
Malin Timbuktussa on saatu yli tuplattua riisisadot yhdeksään tonniin hehtaarilta ja samalla säästetty vettä ja muita tuotantopanoksia.
Pohjalla maalaisjärki
Eteläisessä Afrikassa kuivuudet ovat vaikeuttaneet perusravinnon eli maissin tuotantoa. Ratkaisuja on etsitty sadeveden talteenotosta sekä kasvikirjon monipuolistamisesta. On lisätty peltometsäviljelyä ja typpeä sitovien palkokasvien käyttöä.
Esimerkkejä agroekologian hyödyntämisestä on kosolti. Yhdysvalloissa päämajaansa pitävän Oakland-instituutin tuore raportti esittelee 33 tapaustutkimusta eri puolilta Afrikkaa.
Toiminnan vetureina ovat tavalliset maanviljelijät, joiden joukossa on paljon naisia. He etsivät kokeilemalla parhaat ratkaisut niin veden ja maan kuin ruokaturvan ja luonnon monimuotoisuudenkin kannalta.
Kaikki myös vähentävät riippuvuuttaan ulkopuolisista tuotantopanoksista, kuten kaupallisista siemenistä, keinolannoitteista ja kemiallisista torjunta-aineista. Agroekologia nojaa ihmisten omaan energiaan, maalaisjärkeen, tiedon jakamiseen ja luonnonvarojen kohtuukäyttöön.
Väärät lääkkeet
Menestystarinat ovat jääneet paljolti piiloon, koska keskustelua kehityksestä hallitsevat tietämättömyys, ahneus ja uuskolonialismi. Vuoden 2008 ruokakriisistä lähtien on tolkutettu, että Afrikan maatalous tarvitsee ulkomaisia investointeja ”kehittyäkseen”. Kaivataan uutta ”vihreää vallankumousta”, lisää keinolannoitteita ja geenimuunneltuja lajikkeita.
Tutkimus kuitenkin osoitti, että miljoonat afrikkalaiset ovat jo löytäneet omat ratkaisunsa. He ovat onnistuneet parantamaan siirtomaa-ajalta perittyä kestämätöntä maataloutta ja sopeutuvat myös ilmastonmuutokseen ja ympäristön pilaantumiseen.
Valitettavasti enemmistö Afrikan hallituksista keskittyy kehitysavun kannustamana tukemaan kalliiden kaupallisten panosten varassa toimivaa maataloutta, joka tekee hankinnat kouralliselta länsimaisia yhtiöitä.
Malawi käyttää lähes kymmenesosan valtion budjetista maataloustukiin, joilla ostetaan pääasiassa keinolannoitteita. Kokemuksen mukaan paras ratkaisu olisi kuitenkin agroekologia, ja siihen Afrikan mailla on oikeasti varaa.
*Frederic Mousseau johtaa Oakland Instituten agroekologista tutkimushanketta.
lehti 