Namibiassa kokeiltiin paikallisesti perustuloa vuodesta 2008 viime vuoden lopulle asti. Perustuloa on maksettu kuukausittain kaikille asukkaille ilman tarveharkintaa ja käytön valvontaa. Maassa ei ole työttömyysturvaa, toimeentulotukea eikä oikein muitakaan sosiaalisia tukia, paitsi vanhuuseläke. Tänä vuonna koulumaksut on poistettu.
Tammikuussa Namibiassa käydessäni tutustuin Otjivero-Omitaraan. Se on köyhä kylä, aiemmin yksi kaikkein köyhimmistä koko maassa. Kylä sijaitsee noin sadan kilometrin päässä pääkaupungista Windhoekista itään. Alue on Kalaharin erämaata, eli puita on vähän, polttavaa aurinkoa, pölyä ja lapsia sitäkin enemmän.
Työpaikkoja Otjiverossa on lähinnä ympäröivillä valkoisten omistamilla karjatiloilla. Palkkataso on hyvin alhainen. Kaupunkeihin on pitkä matka, mutta jotkut käyvät niissä töissä. Aids on vakava uhka ja kuolleisuus suurta.
Perustulo houkutteli muualta muuttaneita kylään.
Lähellä on hieno pato ja järvi, josta karjatilat saavat vettä. Isoja kaloja uiskentelee ihan pinnassakin. Niitä ongitaan. Tammikuussa oli kuivaa, vaikka on sadekausi, mutta patolampi oli edelleen ehkä puolillaan.
Kokeilu sai jatkoaikaa
Otjiveron kokeilun takana oli neljä merkittävää tahoa: Namibian Kirkkojen Neuvosto, Ammatillinen keskusjärjestö NUNW, Kansalaisjärjestöjen yhteistyöelin NANGOF sekä kansallinen aids-apujärjestö.
Alunperin kokeilun piti kestää kaksi vuotta, mutta sitä jatkettiin ensin nykyisen presidentti Hage Geingobin yksityisillä varoilla ja sittemmin Saksan (EU:n) rahoituksen turvin. Kokeilu kuitenkin päättyi viime vuonna.
BIG-nimisen kokeilun laajentamista koko maata koskevaksi on esitetty, mutta hankkeen takaa on lipsuttu, vaikka yksi sen suojelijoista Geingobin lisäksi oli evankelisluterilaisen kirkon piispa Zephania Kameeta. Hän on nykyisin hallituksen köyhyyden poistamisen ministeri.
Kokeilusta on ilmestynyt kirjallisesti vain ensimmäisen vuoden jälkeen kirjoitettu ja havainnollisesti kuvitettu väliraportti, joka antaa kokeilun siihenastisista tuloksista erittäin myönteisen kuvan. Muuta yhteenvetoa ei ole olemassa. Halusin tietää, miksi ei ole, ja senkin vuoksi halusin käydä paikan päällä.
Pienyrittäjyyttä syntyi
Lapsia on kokeilun ansiosta päässyt enemmän kouluun, koska heille on voitu kustantaa koulupukuja. Pienyrittäjyyttä on syntynyt. Esimerkiksi oppaani Frieda Nembwayoya perusti tuen tuoman kysynnän varaan kotiinsa leipomon, joka tuottaa päivässä 200 sämpylää ja joitakin leipiä.
Sämpylät myydään edelleen alkuperäisellä yhden Namibian dollarin (vajaan kuuden eurosentin) hinnalla. Tuloilla Frieda elättää paitsi kolme omaa, myös kaksi sisarensa lasta.
Minut otti vastaan hanketta ohjaamaan perustetun komitean puheenjohtaja Stefan Eigowab, joka on eläkkeellä kylän peruskoulun opettajan tehtävistä. Kiertelin hänen ja Friedan kanssa tapaamassa ihmisiä ja katselemassa paikkoja. Frieda kanniskeli pienimmäistään mukana. Hän tunsi kaikki ihmiset ja jutteli jokaisen vastaantulijan kanssa. Kierros kesti kauan ja oli hyvin mukava.
Kävimme autokorjaamossa, joka toimii puun alla. Itseoppinut mekaanikko Kelvin Kamperiba työllistää kaksi miestä. Työkalut ja varaosavarasto mahtuvat kahteen vatiin.
Toinen yritys on kampaamo, jossa punotaan apuhiuksista valtavan hienoja kampauksia naisille. Kotieläinten pito on lisääntynyt, samoin vihannesviljely. Äsken oli avattu virvokebaari. Yritteliäisyyden kohenemista korostetaan joka käänteessä.
Paljon saatiin aikaan
Kokeilun nimi BIG tulee sanoista Basic Income Grant. Perustulon suuruus oli aluksi 100 Namibian dollaria (N$) henkeä kohti kuussa. Iso se ei ollut, vaan silloisen kurssin mukaan noin 8 euroa, nykykurssilla 5,8 euroa.
Kun perheet kuitenkin ovat suuria, siitä kertyi esimerkiksi kahdeksanhenkiselle perheelle 800 N$, joka suhteessa vaikkapa silloiseen kansaneläkkeeseen, 600 N$, oli jo jotain, joskaan ei paljon. Jos ihmisellä ei ole mitään, paitsi nälkä, kaikki tulo on arvokasta.
Väliraportissa kuvat kylästä esittelivät rievuista ja pellinpaloista kyhättyjä röttelöitä. Nytkin niitä oli jäljellä, mutta aaltopelti oli jo vallitseva rakennusmateriaali.
Alakoulu oli saanut uuden sivurakennuksen, koulussa oli liikuntapäivä ja lapset opettelivat hyppäämään pituutta. Häveliäästi aikuismyönteiseksi itseään nimittävä aids-klinikka oli rakennettu äsken. Kaiken kruununa oli uusi katolinen kirkko, saksalaisella rahalla rakennettu sekin. Stefan vetosi minuun, että kyllä luterilaisillekin pitäisi kirkko saada. Näin pakanana minun oli vaikea vastata mitään.
Paljon myönteistä oli erittäin pienellä rahalla, mutta suurella mediahuomiolla saatu aikaan. Saksalaisuus oli valttia. Minua pidettiin ilman muuta saksalaisena ja lopulta jouduin puhumaankin saksaa.
Kylän kielikoostumus oli kiehtova. Lapset puhuvat pihalla naksauksia käyttävää khoikhoigowab -kieltä, damara-namojen kieltä. Yleiskieli on kuitenkin afrikaans ja kouluopetuksessa kolmannelta luokalta lähtien englanti. Koulusta kuitenkin puuttui khoikhoigowabin kielen opettaja, jollaista rehtori ei ollut löytänyt.
Kokeilun ongelmia
Sitten kokeilun ongelmiin. Kokeilua suunniteltaessa ja käynnistettäessä kylän väkiluku oli noin 600. Kun kokeilun virallinen aloitus tapahtui ja väki rekisteröityi, heitä olikin jo yli tuhat. Sana oli kiirinyt.
Vuosina 2008–2010 BIG oli 100 N$ kuussa, mutta jatkovuonna 2011 vain 80 N$ , sitten taas 100 N$ vuonna 2012. Kahden vuoden tauon jälkeen viime vuonna maksettiin kolmessa erässä yhteensä 900 N$ ja tuki lopetettiin.
Tämän vuoden tammikuussa Otjiverossa oli 2 600 asukasta. Määrä kävi jo kolmen tuhannen toisella puolella, mutta on siis laskussa. Koulun rehtorin mukaan oppilaita on nyt 351, kun viime vuoden puolella heitä oli 20 enemmän. Tässä tärkeä syy siihen, miksi yhteenvetoa on ollut vaikea tehdä.
Ongelma, johon kaikki tapaamani viittasivat, oli se, että vähäisyydestään huolimatta tuki passivoi joitakin kyläläisiä. Siitä puhuivat muun muassa Stefan, rehtori Rebekka Heita ja yksi koulun opettajista.
Keskustelussa sanoin, että Suomen oloissa vastaavan suuruinen tuki on lapsilisä, joka myös annetaan kaikille ilman tarveharkintaa. Passivoitumisvaikutuksesta ei ole havaintoja. Vertailu on kuitenkin vaikeaa.
Suomen mahdollisten kokeilujen kannalta ilmeinen uhka on se, että kokeilupaikkakunnille virtaa ehkä runsaastikin ihmisiä. Tutkimuksen vertailukelpoisuus heikkenee.
Mielestäni ei myöskään pidä vähätellä mahdollisuutta, että juuri koulunsa päättäneistä liian moni jää perustulon varassa kotiin odottelemaan työpaikan tai koulutuspaikan ilmaantumista.
uutiskirje 