Toukokuussa 1918 ammuttiin 218 naista ilman oikeudenkäyntiä Hennalan sotavankileirillä Lahdessa. Suomen suurimman naismurhan innoittajina toimivat rotuhygienia ja punaisten naisten demonisointi porvarillisessa lehdistössä. Teloitetut naiset eivät olleet punakaartin johtotehtävissä, vaan rivisotilaita, ilmenee Lapin yliopistossa 4.4. tarkastetusta YTM Marjo Liukkosen lisensiaattitutkimuksesta.
Suomen sisällissodan päättyessä toukokuussa 1918 joutui Hennalan vankileirille Lahteen noin 13 000 punaista. Aiempi tutkimus on väittänyt naisvankeja olleen vain 341. Todellisuudessa heitä Liukkosen tutkimuksen mukaan oli jopa 2 216.
Naisvangeista enemmistö oli Etelä- ja Lounais-Suomesta paenneita punasotilaiden äitejä, vaimoja ja tyttäriä. Joukossa oli myös erilaisissa avustavissa tehtävissä punakaarteissa toimineita naisia sekä 310 naispataljoonalaista.
Housuihin pukeutuneiden ja naispataljoonaan kuuluvien naisten teloituksia on väitetty myytiksikin. Marjo Liukkosen lisensiaattitutkimus Hennalan naismurhat 1918 kuitenkin osoittaa, että teloitukset ovat todella tapahtuneet ja murhatuista 218 naisesta pääosa oli juuri naissotilaita.
Nuorimmat murhatut 14-vuotiaita
Hennalassa ammuttaviksi joutui muun muassa Alastaron, Forssan, Hyvinkään, Hämeenlinnan, Lahden, Loimaan, Maarian, Mäntsälän, Porin ja Turun naispataljoonalaisia. Nuorimmat murhatuista olivat vasta 14-vuotiaita.
Joissain aiemmissa tutkimuksissa syy naisvankien teloituksiin on pyritty sysäämään saksalaissotilaille. Liukkosen mukaan väitteelle ei ole todellista perustaa:
– Kaikissa arkistoista löytämissäni muistelmissa sekä punavangit että suomalaiset ja saksalaiset sotilaat kertovat, että naisten ampuminen oli suomalaisten projekti, hän painottaa.
Liukkosen lisensiaattitutkimuksen aineisto on laaja; hän on käynyt läpi 300 vangin ja leiriä vartioineen sotilaan muistelmaa. Aineisto on koottu Kansan Arkistosta, Työväen Arkistosta, Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta sekä Kansanrunousarkistosta.
Lisäksi hän on käynyt läpi 26 000 pidätyskorttia, 11 000 vankikorttia, lukuisia kirjeitä, valtiorikosoikeuden syyttäjien todisteaineistoja, seurakuntien tiedonantoja sisällissodassa kuolleista ja kadonneista, kuulustelupöytäkirjoja sekä eri sanomalehtien vuonna 1918 julkaisemia kirjoituksia.
”Korskeat ja turmeltuneet” naiset
Liukkosen mukaan naismurhien katalyyttinä toimi suomalaisen porvariston luokkaruumiin rakennusprojekti, jonka osana oli rotuhygienia. Sen avulla tahdottiin karsia turmeltuneina ja korskeina pidetyt punaiset naissotilaat, jotka nähtiin uhkana porvariston puhtaalle seksuaalisuudelle.
Naispataljoonalaiset koettiin myös uhkana äitiyteen kiteytyvälle naiskuvalle, koska naissotilaat hoivaamisen sijaan tarttuivat vallan symboleihin, aseisiin. Liukkosen tutkimuksesta kävi ilmi, että leirin vartioinnista toukokuussa vastannut virolainen majuri Hans Kalm oli erityisen vaikuttunut pataljoonansa neuvonantajana toimineen Lauri Pihkalan sekä tämän veljen, Martti Pihkalan, rotuhygieenisistä visioista.
– Lisäksi naisten kohtaloihin vaikuttivat suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden vihamieliset välit leirillä. Muistelmien mukaan suomalaiset ja saksalaiset sotilaat tähtäsivät usein toisiaan aseilla. Joka kerta ristiriitoihin liittyivät punaiset naisvangit. Koska suomalaiset eivät uskaltaneet ampua sankareina juhlittuja saksalaisia ammattisotilaita, he ampuivat saksalaisten mielimiä tyttöjä, Liukkonen kertoo.
Vintillä pino lapsivainajia
Aiempi tutkimus on väittänyt, ettei Hennalan leirillä ollut lapsia. Liukkosen tutkimus kuitenkin osoittaa, että pakolaisnaisten mukana leirille joutui 289 alle 15-vuotiasta lasta. Nuorimmat heistä olivat vasta kaksikuisia.
Aiemmista tutkimuksista poiketen Liukkosen tutkimuksesta käy myös ilmi, että leirillä kuoli runsaasti alle 14-vuotiaita lapsia. Vankileirillä olleet muistelevat lasten ruumiita olleen pinoissa kasarmin käytävässä ja vintillä.
– Tieto lapsivankien, naisvankien ja murhattujen naisten määristä on ollut puutteellista, koska vankileiritutkimusta on perinteisesti tehty miesten kirjoittamien virallisten dokumenttien pohjalta. Huomio on kiinnittynyt enemmistönä olleisiin miehiin, jolloin naisten ja lasten kohtalot ovat kadonneet, toteaa Liukkonen.
Vankileirillä myös syntyi useita vauvoja, joista kaikki eivät selvinneet elossa. Synnyttäjistäkään kaikki eivät jääneet henkiin.
Brutaalia kohtelua ja vainajien häpäisyä
Vankien määrä leirillä oli liian suuri. Koska vankeja ei haluttu vapauttaa, heitä pyrittiin näännyttämään nälkään ja janoon. Leirin alueella oli monia vesiposteja, mutta vedet suljettiin ajoittain.
Vangeille ei jaettu elintarvikkeita, joita heille oli valtion varoilla ostettu ja saatu saksalaisilta sotilailta lahjoituksina. Leirin vartijat ja valkoisen armeijan sotilaat myivät osan elintarvikkeista niille vangeille, joilla oli rahaa. Naisilta kiristettiin myös seksuaalisia palveluksia ruuan avulla.
Aiemmissa tutkimuksissa on myös väitetty, ettei raiskauksista ole todisteita. Monet leirillä olleet vangit ovat kuitenkin muistelleet raiskauksia. Tekijöinä ovat olleet sekä suomalaiset sotilaat ja vartijat että saksalaiset sotilaat. Murhattuja naissotilaita on myös jätetty leirin alueelle lojumaan seksuaalisesti loukkaaviin asentoihin vaatteet revittyinä.
lehti 