Mosambikin aikoinaan kansainvälisesti ylistetty rauha täyttää tämän vuoden lokakuussa 24 vuotta. Ennuste juhlamielestä ei tosin ole kovin lupaava, sillä televisiouutisten alalaidassa vierivissä teksteissä lukee päivittäin ”poliittis-sotilaallinen tilanne”. Se on kiertoilmaus jälleen viime lokakuusta lähtien eskaloituneelle sodalle oppositiopuolue Renamon asemiesten ja hallituksen joukkojen välillä.
Yhteenotot ovat jo ajaneet toistakymmentä tuhatta siviiliä pakolaiseksi ja muuttaneet maan päätien paikoin autioksi iskujen pelossa. Kumpikin osapuoli syyttää toisiaan kannattajiensa kidnappauksista, kidutuksista ja murhista. Taisteluja on käyty etupäässä Sofalan, Teten ja Zambézian läänien syrjäseuduilla Keski-Mosambikissa.
Sotilaallinen jännitys on kasvanut uudelleen lokakuun 2014 parlamentti- ja presidentinvaaleista lähtien Renamon syytettyä valtapuolue Frelimoa vaalivilpistä. Tiedotusvälineiden kontrollointi ja itsesensuuri on selvästi lisääntynyt. Päinvastoin kuin vuosien 2013–2014 konfliktissa, tietoa esimerkiksi sodan uhrimääristä tulee vain silloin tällöin. Muukin tieto on ristiriitaista ja usein propagandistista.
Tiedotusvälineiden kontrollointi on selvästi lisääntynyt.
Iskuja linja-autoihin
Valtiolliset viestimet raportoivat lähes päivittäin Renamon iskuista Sofalan ja Zambézian maanteillä siviiliajoneuvoja vastaan, mutta välttelevät pakolaisten mainitsemista.
Renamo ja sitä lähellä oleva viikkolehti Canal de Moçambique puolestaan väittävät, että Renamon hyökkäykset kohdistuvat sotilaita kuljettavia linja-autoja vastaan. Ainakin edellisen, vuosien 2013–2014 konfliktin aikana hallitus todella kuljetti sotilaita käyttäen tavallisia reittiliikenteen busseja. On silti aivan varmaa, että myös pelkästään siviilejä kuljettaneita linja-autoja vastaan on hyökätty.
Saksalaisen Deutsche Wellen toimittaja matkusti äskettäin Nagi-yhtiön linja-auton kyydissä Muxunguesta kohti Maputoa muiden siviilien joukossa, kun bussia vastaan hyökättiin. Varmuutta hyökkääjistä ei ole, mutta yleisesti uskotaan, että maantiehyökkäyksiä tekee Renamo.
Tosin myös hallituksen joukot hyökkäsivät syyskuussa 2015 kahdesti Renamon puheenjohtajan Afonso Dhlakaman autosaattuetta vastaan pyrkien mahdollisesti eliminoimaan tämän. Sofalan lääniin kuuluva Muxungue oli myös edellisen konfliktin päänäyttämöitä.
Pakolaisia Malawissa
Human Rights Watchin, YK:n pakolaisjärjestön, kansainvälisen median ja maan itsenäisen lehdistön raporttien mukaan sotapakolaiset ovat etupäässä Tetestä. He ovat paenneet maan omien sotilaiden ja poliisien harjoittamia julmuuksia.
Pakolaiset ovat kertoneet hallituksen joukkojen hyökkäävän kyliin. Hyökkäyksissä on Human Rights Watchin raportin mukaan poltettu taloja ja viljavarastoja, pahoinpidelty ja kidnapattu siviilejä sekä häpäisty naisia seksuaalisesti.
Vastauksena syytöksiin hallitus teetti laajasti kritisoidun selvityksen, jossa se kumosi kaikki väitteet ihmisoikeusrikkomuksista syyttäen pakolaiskriisistä sen sijaan Renamoa. Frelimoa lähellä oleva Domingo-viikkolehti väitti vastikään Euroopan äärioikeiston retoriikkaa mukaillen, että pakolaisleirin perustamisen todellinen motiivi olisi, että YK:n pakolaisjärjestö pyrkii keräämään rahoitusta ja ylläpitämään työpaikkoja.
Pakolaisia on keväällä saapunut Kapisen pakolaisleirille Malawiin YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan jo 250 henkilön päivävauhtia, joten maasta on paennut arviolta jo yli 14 000 YK:lle rekisteröityvää pakolaista. Kokonaismäärä on mahdollisesti vieläkin suurempi.
Konfliktintutkimuksessa on laajalti havaittu, että pakolaiset pyrkivät välttämään leirejä ja pyrkivät sen sijaan integroitumaan kantaväestön joukkoon kaupunkeihin ja kyliin. Malawin tapauksessa sellainen on suhteellisen helppoa, sillä maiden välillä on viisumivapaus ja samoja kieliä puhutaan rajan molemmin puolin.
Pitkään hallitus kielsi sotapakolaisten olemassaolon vastoin Malawin viranomaisten lausuntoja. Kun kansainväliset järjestöt ja lehdistö raportoivat helmi-maaliskuun vaihteessa leiriltä melko näyttävästi, hallituksen piiristä alkoi tulla lausuntoja, joiden mukaan pakolaiset olisivat kuivuutta pakenevia malawilaisia tai Renamon asemiesten vaimoja ja lapsia.
Tällä hetkellä Mosambikin hallitus painostaa imagosyistä Malawia perääntymään suunnitelmasta avata vuosien 1976–1992 sodan aikainen pakolaisleiri. Mosambikin hallitus väittää, että tilanne on hallinnassa ja pakolaisten pitäisi palata koteihinsa.
Miksi sopu alkoi rakoilla?
Sodan syyt ovat likainen vyyhti. Oppositiopuolueet Renamo ja MDM ovat jo vuosia syyttäneet hallitusta laajasta vaalivilpistä, poliittisesta vainosta ja hyökkäyksistä puoluetoimistoihin. Frelimo puolestaan syyttää Renamoa haluttomuudesta luovuttaa aseitaan ja tämä Frelimoa Renamon demobilisoitujen sotilaitten marginalisoimisesta.
Elokuun 2014 ”sopimuksessa vihollisuuksien lopettamisesta” sovittiin juuri Renamon demilitarisoimisesta ja sen entisten sissien tukemisesta tai integroimisesta Mosambikin armeijaan ja poliisivoimiin.
Brittiläisen Mosambikin-tuntijan Joseph Hanlonin mukaan näyttää siltä, että Renamon ja Frelimon välillä on vuosia vallinnut hiljainen sopimus. Sen perusteella, päinvastoin kuin Rooman vuoden 1992 rauhansopimus olisi edellyttänyt, Renamo saattoi jättää sulkematta useita sotilastukikohtiaan. Hallitus puolestaan saattoi jättää integroimatta Renamon sissejä maan armeijaan.
Mutta miksi 20 vuotta kestänyt hiljainen sopimus alkoi rakoilla juuri nyt? Sosiologi Carlos Serra väittää, että mittavien maakaasu-, öljy- ja hiilivarantojen löytyminen melko äskettäin Mosambikista on synnyttänyt ajatuksen siitä, että maassa olisi enemmän rikkautta jaettavana.
Samalla vallan, työpaikkojen ja liiketoiminnan keskittäminen valtapuolueen jäsenille sai ennennäkemättömät mittasuhteet Armando Guebuzan valtakaudella 2005–2015, jolloin nykyinen konflikti puhkesi ja muukin yleinen tyytymättömyys lisääntyi.
Sota jäi selvittämättä
Historioitsija Moto Lopes puhuu vuonna 1992 päättyneen sodan uudesta paluusta. Vastoin kansainvälisen yhteisön juhlamieltä rauhansopimuksen jälkeen, italialainen historioitsija Anna Maria Gentili esitti epäilyksensä rauhan kestävyydestä jo tuolloin.
Konfliktintutkimukseen erikoistunut antropologi Victor Igreja on puolestaan tarkastellut Mosambikin parlamenttikeskusteluissa säännöllisesti esitettyjä syytöksiä, joissa parlamenttipuolueet ovat jatkaneet vihollisuuksia hyödyntäen osapuolten sotamuistoja.
Igreja on ehdottanut Etelä-Afrikan totuuskomission kaltaista muodollista foorumia, jossa maan historiasta voitaisiin keskustella syyttelemättä. Tällöin julkinen totuus julmuuksista monipuolistuisi ja aiempia virheitä olisi helpompi välttää.
lehti 