Ruotsissa oli 1990-luvun alussa talouskriisi, jossa oli monia samoja piirteitä kuin Suomen nykyisissä talousvaikeuksissa. Siitä selvittiin työllisyyspolitiikan kriisipaketilla.
– 1990-luvun alun kriisi oli vedenjakaja sekä Ruotsin yhteiskunnallisessa elämässä että ammattiyhdistysliikkeen toiminnassa, arvioi Claes-Mikael Jonsson Ruotsin keskusammattiliitto LO:sta.
Ennen kriisiä ay-liike oli hyvin vahva. Työntekijöistä 90 prosenttia kuului ammattiliittoon, kun luku nykyään on alle 70 prosenttia.
Ruotsin talous ylikuumeni 1980-luvun lopussa. Noususuhdanne päättyi asuntokuplan puhkeamiseen ja suurtyöttömyyteen. Työttömyysaste nousi parista prosentista yhteentoista prosenttiin, mitä ei ollut nähty Ruotsissa koskaan aikaisemmin.
Ingvar Carlsson oli toiminut Ruotsin pääministerinä vuodesta 1986 eli Olof Palmen murhasta lähtien.
– Carlssonin sosiaalidemokraattinen hallitus laati vuonna 1991 tiukan kriisipaketin, jolla pyrittiin rajoittamaan jopa lakko-oikeutta, kertoo Ali Esbati, joka on vasemmistopuolueen (Vänsterpartiet) asiantuntija työelämään liittyvissä asioissa.
Ehdotus kohtasi niin rajua kritiikkiä, että hallitus joutui eroamaan. Oppositiojohtaja Carl Bildt ei kuitenkaan pystynyt muodostamaan uutta hallitusta, ja Ingvar Carlsson palasi valtaan hieman miedomman kriisipaketin kanssa.
Kriisipakettien vaikutus
Ruotsi oli pystynyt vastustamaan 1980-luvulla Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin vaikutusta eli länsimaiden yleistä oikeistolaistumista, mutta vuoden 1991 kriisipaketilla se liittyi tähän joukkoon, arvioi Ali Esbati, joka on myös kansanedustaja.
– Yhteiskunta muuttui paljon kolmen seuraavan vuoden aikana, huonompaan suuntaan, arvioi Esbati.
Yksittäiset muutokset lakiteksteissä eivät aina olleet suuria, mutta niiden yhteisvaikutuksena yhteiskunta muuttui rajusti. Useimmat muutoksista jäivät voimaan taloustilanteen kohentuessakin. Sosiaalidemokraattiset hallitukset ovat yrittäneet purkaa tiukennuksia ja porvarihallitukset palauttaa niitä.
Ruotsin talous kääntyi pian nousuun ja työttömyys laski kuuden prosentin tasolle, mutta korkean työttömyyden ajan varjo näkyy yhä, kertoo Esbati.
– Tuon ajan nuoret ovat sukupolvi, joka ei päässyt kiinni työelämään. Monet heistä ajautuivat pitkäaikaistyöttömyyteen. Pitkä työttömyys leimaa monia ihmisiä, eivätkä he saaneet töitä suhdanteiden käännyttyä nousuun, hän sanoo.
Pysyviä muutoksia
– Ruotsin finanssipolitiikka muuttui 1990-luvun kriisin seurauksena pysyvästi. Hallitus asetti päätavoitteekseen torjua inflaatiota keinolla millä hyvänsä, työllisyyden kustannuksella. Samaan aikaan verotusta kevennettiin ja valtion avustuksia kunnille vähennettiin. Kuntien on pakko säästää, sillä laki määrää, etteivät ne saa tehdä alijäämäisiä budjetteja, selittää Esbati.
– Verojen osuus Ruotsin bruttokansantuotteesta on laskenut jatkuvasti 1990-luvun alusta lähtien, kertoo Esbati.
Ruotsissa sekä valtion että kuntien on määriteltävä vuosibudjetin katto kolme vuotta etukäteen. Esbati arvostelee tätä, koska taloustilanteet saattavat muuttua hyvin nopeasti. Aiemmin sovittu budjettikatto on voimassa myös hallituksen vaihtuessa.
Yksi 1990-luvun alun talouskriisin seurauksista oli Ruotsin hakeutuminen EU:n jäseneksi, rikas naapurimaa Norja ei ole sinne halunnut. Claes-Mikael Jonsson uskoo, etteivät ruotsalaisetkaan olisi suostuneet EU:n vaatimiin lakimuutoksiin ilman talouskriisiä. Päinvastoin kuin Suomi, Ruotsi on kuitenkin säilyttänyt itsenäisen finanssipolitiikkansa.
Ay-liike heikkeni
1990-luvulla kaupalliset intressit pääsivät mukaan kuntien toimintaan. Koulutusta, terveydenhuoltoa ja sosiaalipalveluja alettiin yksityistää. Siitä seuranneet ongelmat ovat nousseet voimakkaasti esille viime vuosina, erityisesti peruskoulun tason lasku huolestuttaa ruotsalaisia. Yksityistettyjen toimintojen palauttaminen kunnallisiksi on vaikeaa, vaikka yhä useammat haluavat sitä.
Ammattiyhdistysliikkeen merkityksen vähenemiseen vaikuttivat kriisipaketin lisäksi monet muutkin syyt, kuten täystyöllisyyden ajan päättyminen ja ajattelutavan muuttuminen yksilöllisyyttä korostavaksi.
– Fredrik Reinfeldtin porvarihallitus, joka oli vallassa vuodesta 2006 vuoteen 2014, tiukensi A-kassan eli ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen ehtoja, mikä johti satojen tuhansien jäsenten eroamiseen A-kassasta ja ammattiliitoista.
– Se, että työntekijöiden järjestäytyminen vähenee työehtojen tiukentuessa, on paradoksi, jota on vaikea ymmärtää, Jonsson pohtii.
Ylimitoitettu 1980-luku
Jonsonin mukaan Ruotsin kriisi ja Suomen nykyinen talouskriisi johtuvat eri syistä.
Hänen mielestään työnantajapuolen väitteet ruotsalaisen ay-liikkeen ylimitoitetuista palkkavaatimuksista 1980-luvulla eivät olleet täysin perusteettomia.
– Silloin kaikki kamppailivat kaikkia vastaan ja yrittivät saada mahdollisimman paljon etuja itselleen. Ay-liike ei ollut mukana kantamassa kokonaisvastuuta Ruotsin asemasta kansainvälisillä markkinoilla. Palkkataso oli noussut niin korkeaksi, että se haittasi ruotsalaisen teollisuuden vientiä, hän selittää.
Kriisin jälkeen työmarkkinaneuvotteluissa on pyritty yhdessä ratkaisuihin, jotka turvaavat sekä vientiteollisuuden kilpailukyvyn, kotimaisen kysynnän että työllisyyden. Jonssonin mielestä tässä on onnistuttu hyvin, joskin ongelmana on edelleen palkkaerot mies- ja naisvaltaisilla aloilla.
Vientiteollisuuden ehdoin
Eräs tärkeä muutos on vuonna 1996 solmittu Industriavtal eli teollisuussopimus, jossa vientiteollisuuden menestyminen on pohjana kaikkien alojen palkkakehitykselle.
– Se on tuonut työmarkkinoille vakautta. Toisaalta ammattijärjestöjen merkitys on vähentynyt. Sopimusta edelsi pitkä valmistelu, sanoo Jonsson.
– Päätösten valmistelu on pitkä prosessi, se kuvaa järjestelmän demokratian tasoa, hän jatkaa.
Claes-Mikael Jonsson on koulutukseltaan juristi ja hoitaa LO:ssa palkkasopimuksiin liittyviä asioita.
Suomen talouskriisi liittyy eurokriisiin ja EU:n ja Venäjän välisiin poliittisiin ongelmiin, jotka heijastuvat talouteen. Siksi Suomen talousongelmien ratkaiseminen ruotsalaisilla keinoilla on Jonssonin mukaan kuin painettaisiin talouteen samaan aikaan sekä kaasua että jarrua.
Vientiteollisuuden kilpailuasemien voimistaminen ei paranna maan kokonaistaloutta, jos samaan aikaan ihmisten tulot laskevat niin paljon, että kotimainen kysyntä hiipuu.
Teollisuussopimus vientiteollisuuden ehdoin
Vuonna 1996 neuvoteltu teollisuussopimus (Industriavtal) ei ole yhtä tunnettu kuin vuosikymmenen alun kriisipaketti, mutta se on yksi tärkeimmistä ruotsalaista työelämää muuttaneista asioista. Sen juuret ovat vuosikymmenen alun kriisissä.
Sopimuksessa määriteltiin aiempaa tarkemmin työehtosopimusten valmistelu ja neuvottelujen aikataulu. Sopimus koski 630 000 työntekijää eli 17 prosenttia ruotsalaisista palkansaajista.
Tuolloin kehitetty malli on käytössä edelleen, ja muiden alojen palkkaratkaisut seuraavat teollisuuden sopimusta. Neuvotteluihin osallistuu työnantajien ja työntekijöiden lisäksi teollisuuskomitea, joka arvioi ratkaisuvaihtoehtoja vientiteollisuuden kilpailukyvyn ja Ruotsin talouden kannalta.
Suurin työnantajaliitto, Teknikföretagen, irtisanoi sopimuksen vuonna 2010, koska sen mielestä teollisuuden näkemyksiä ei otettu tarpeeksi huomioon. Sopimusta muokattiin liiton toiveiden mukaisesti, ja se tuli mukaan uuteen sopimukseen seuraavana vuonna.
Teollisuussopimus on kriisivuosien pysyvä perintö Ruotsille. Se on järjestelmä, jolla huolehditaan Ruotsin kilpailukyvystä, sillä se pohjautuu vientiteollisuuden vaatimuksiin. Toisaalta siinä konkretisoituu ay-liikkeen vaikutusvallan väheneminen.
uutiskirje 
