Kansanäänestyksiä vähätellään usein sanomalla, että niissä äänestetään jostain muusta kuin itse asiasta. Britannian tämän päivän EU-kansanäänestyksessä väite pitää aika lailla paikkansa.
Britannian EU:sta eroamista vaativa Brexit-leiri on viimeisinä viikkoina yhä enemmän keskittynyt kampanjoimaan maahanmuuton vastustamisella. Kesäkuun toisella ja kolmannella viikolla Brexit nousi gallupeissa selvään johtoon.
Kansanedustaja Jo Coxin murha viime torstaina hillitsi kampanjoiden sävyä, mutta ei muuttanut sisältöä.
Brexit-leirin mukaan kaikki ongelmat johtuvat maahanmuuttajista.
Brexit-leirin rummuttama viesti on yksinkertainen: kaikki Britannian ongelmat – asuntopula, työttömyys, elintason heikkeneminen, jonot julkiseen terveydenhoitoon, puutteet vanhustenhoidossa – johtuvat ”hallitsemattomasta” maahanmuutosta.
Euroopan unioniin tämä liittyy siten, että Brexit-leirin mukaan juuri EU päästää maahanmuuttajien tulvan Britanniaan.
Menetetty hallinta
Brexit-leirin avainsana on hallinta (control).
Independent-lehdessä toimittaja Charlie Cooper laski, että eroleirin kärkinimiin kuuluva oikeusministeri Michael Gove käytti yhdessä tv-esiintymisessä 35 kertaa sanaa control puhuen maahanmuuton, demokratian ja ”kohtalomme” hallinnasta.
Perusviesti on, että eroamalla EU:sta hallitsemattomuus poistuu ja kaikki muuttuu jälleen hyväksi.
Cooperin mukaan taustalla on ”tarkka diagnoosi valkoisen työväen- ja keskiluokan enemmistön pahanolontunteesta länsimaissa”. Ihmiset tuntevat, että he ovat jossain vaiheessa menettäneet elämänsä hallinnan ja keinot sen muuttamiseen.
Siksi EU-ero saa suurimman kannatuksen niiden vähempiosaisten ja vähemmän koulutettujen keskuudessa, jotka eivät hyötyneet 1990-luvulla alkaneesta talouskasvusta, ja jotka ovat menettäneet eniten finanssikriisin jälkeisissä julkisten menojen leikkauksissa.
Näille ihmisille eroleiri tarjoaa sydäntäsärkeviä tarinoita siitä, miten maahantulija ohitti mummon asuntojonossa tai puolalainen putkimies vei naapurin isän työpaikan.
Britannia leikkasi itse
Vasemmalta tulevat Brexitin arvostelijat huomauttavat, että Britannian hallitukset ovat ihan itse leikanneet julkisen talouden, sosiaaliset palvelut ja terveydenhoidon nykyiseen tilaansa. Tony Blairin labour-hallitus jatkoi Margaret Thatcherin leikkauksia, ja David Cameronin konservatiivihallitus on kriisin varjolla tehnyt ennennäkemättömät leikkaukset.
Totta kai myös EU:ssa on vallitsevien talousoppien mukaisesti saarnattu yksityistämistä ja julkisten menojen leikkauksia. Mutta yhteys syntyy siitä, että Britanniassa ovat valtaa pitäneet samaa linjaa edustavat poliitikot kuin suurimmassa osassa EU-maita.
Ei EU ole pakottanut Britannialle leikkauksia, eivätkä ne johdu maahanmuuttajista. Ne ovat olleet poliittinen valinta.
Monessa kommentissa on huomautettu, että Brexit-kampanja heijastaa myös yhteyden katkeamista poliittisen luokan ja tavallisen kansan välillä. Tätä on eroleiri käyttänyt häikäilemättä hyväkseen.
Niinpä eliittikouluja käyneet oikeistopoliitikot leimaavat nyt kirkkain silmin EU:n kannattajia kultalusikka suussa syntyneeksi eliitiksi ja jättipankkien käskyläisiksi. Jota he voivat ollakin, mutta siinä he eivät juuri poikkea Brexit-kampanjan kellokkaista.
Pelottelua maahantulijoilla
Britannia ei ole suuri pakolaisten vastaanottajamaa. Vanhana siirtomaavaltana se ja erityisesti Lontoo on pitkään ollut kulttuurisesti moninainen. Toisen maailmansodan jälkeen Britanniaan on muuttanut miljoonia ihmisiä lähinnä Brittiläisen kansanyhteisön maista.
Uusin suuri muuttajaryhmä ovat EU:n laajenemisen jälkeen tulleet itäeurooppalaiset.
Pääpaino on koko ajan ollut työperäisessä maahanmuutossa. Esimerkiksi julkinen terveydenhoito NHS ei pystyisi toimimaan ilman muualta tulleita hoitajia.
Viime vuonna nettomuutto Britanniaan oli 333 000 henkeä. Heistä EU:n sisältä tuli 184 000 henkeä eli 55 prosenttia.
Brexit-kampanjassa kuitenkin maahantulijoihin yhdistetään kaikki negatiiviset ilmiöt rikollisuudesta sosiaaliturvalla keinotteluun.
Oikeistopopulistisen itsenäisyyspuolueen (Ukip) johtaja Nigel Farage ilmoitti pari viikkoa sitten naisten suojelemisen Brexitin ydinasiaksi, jotta ”Kölnin uudenvuodenyön tapahtumat eivät toistuisi Britanniassa”.
Konservatiivien Brexit-leirin kärkinimet, entinen Lontoon pormestari Boris Johnson, oikeusministeri Gove ja työministeri Priti Patel eivät kuitenkaan ole jääneet halpahintaisissa heitoissa juuri jälkeen.
Tilanteen absurdiutta kuvaa se, että maahantulijoiden uhkasta paasaavan Patelin omat intialaista syntyperää olevat vanhemmat pakenivat 1960-luvulla Idi Aminin hirmuvaltaa Ugandasta Britanniaan.
Brexit ei olisi Lexit
Vaikka Brexit on maustettu brittiläisillä erityispiirteillä, on helppo nähdä sen yhtäläisyydet vaikkapa Donald Trumpin kampanjaan Yhdysvalloissa tai Euroopan oikeistopopulisteihin.
Brexit lupaa tehdä Britanniasta taas suuren, Trumpin vaalilause on ”Make America Great Again”.
Populistit kanavoivat turhautumisen yksinkertaistaviin selityksiin ja syntipukkien etsintään. 1930-luvulla syntipukeiksi kelpasivat juutalaiset, nyt maahanmuuttajat.
Totta kai eroamista EU:sta voi ajaa aivan asiaperusteillakin. Unioni itse on antanut siihen riittävästi aihetta.
Mutta tällaiset lähtökohdat ovat Brexit-kampanjassa marginaalissa. Maahanmuuttajien ohella siinä kukkivat käyristä kurkuista lähtien kaikki ne todet ja keksityt kliseet, joilla Britannian iltapäivälehdet ovat vuosikymmeniä herkutelleet. EU:n ylimielisyys, omahyväisyys ja byrokraattisuus ovat tarjonneet hyvän pohjan.
Tunnettu kansalaisjärjestövaikuttaja, Global Justice Now’n johtaja Nick Dearden kirjoitti viime viikolla Independentissä, ettei Brexit olisi mikään Lexit (Left Exit).
Dearden kirjoitti taistelleensa suurimman osan elämästään monia EU:n edustamia ongelmia vastaan, ja kauhistuneensa viimeksi Kreikan kohtelua. Mutta ”vain fanaattinen optimisti” voisi kuvitella Brexitin edistävän tasa-arvon ja kansainvälisyyden arvoja. Sen sijaan siitä tulisi ”oikeistolaisin kuviteltavissa oleva eroaminen”, joka perustuu muukalaiskammoon ja nationalismiin.
Cameron ahtaalla
Pääministeri Cameron lupasi kansanäänestyksen ennen vuoden 2015 vaaleja. Päämääränä oli voittaa vaalit, pysäyttää konservatiivien vuoto Ukipiin ja asettaa oman puolueen EU-kriittinen oppositio tosipaikan eteen.
Konservatiivit kyllä voittivat vaalit vastoin ennusteita, mutta tosipaikan eteen joutuikin Cameron itse.
Jos Brexit voittaa, saa Cameron lähteä, vaikka hän itse väittää jatkavansa siinäkin tapauksessa. Hänet pelastaa vain selvänumeroinen voitto EU-leirille, mikä ei ole todennäköinen.
Jos EU:ssa pysyjät voittavat vain niukasti, Cameron on ahtaalla puolueessaan. Vastassa ovat edelleen Brexitin kannattajat, mutta myös ne, joiden mielestä Cameron vaaransi Britannian EU-jäsenyyden. Sekä lisäksi ne, jotka muuten vain haluavat päästä eroon pääministeristä.
Cameronin uskottavuus EU:n puolustajana on heikko, koska hän on aiempina vuosina pikemminkin myötäillyt EU-epäilijöiden kantoja.
Muutama viikko ennen kansanäänestystä EU:ssä pysymistä kannatti 172 konservatiivien parlamenttiryhmän jäsentä, sitä vastusti 142, ja 16 ei ollut ilmaissut kantaansa.
Cameronin paikkaa on kärkkymässä Boris Johnson, joka on tuonut populismin ennennäkemättömästi konservatiivien sisälle.
EU-kansanäänestys on näyttäytynyt oikeiston sisäisenä taistona. Kuitenkin tuloksen arvioidaan ratkeavan sen mukaan, miten aktiivisesti työväenpuolueen kannattajat lähtevät uurnille ja miten he äänestävät. Puolueen päälinja kannattaa EU-jäsenyyttä, mutta puolueen edustajia on mukana myös erokampanjassa.
uutiskirje 
