Kulunut viikko alkoi mustalla maanantailla, kun tuhannet Puolassa, ja Suomessakin sadat, kokoontuivat osoittamaan mieltään Puolan kaavailemille tiukennuksille maan aborttilainsäädäntöön. Uusi laki tekisi abortista käytännössä laittoman, ja jopa keskenmenosta voisi joutua rikostutkintaan. Myös abortin tehneet lääkärit olisivat rikosoikeudellisessa vastuussa.
Lakimuutos rikkoisi räikeällä tavalla ihmisoikeuksia ja veisi miljoonilta puolalaisilta vapauden valita ja oikeuden päättää omasta kehostaan. Laittomat abortit yleistyisivät, ja ne, joilla siihen on varaa, matkustaisivat ulkomaille saadakseen abortin.
Suomessakin Puolan-tilanne sai runsaasti huomiota ja monet Vasemmiston näkyvät poliitikot ja toimijat ottivat asiaan kantaa, mikä on hyvä. Kuitenkin yksi asia särähti minun ja useiden muiden samassa some-kuplassa palloilevien korvaan: keskustelu pyöri koko ajan naisissa ja heidän oikeuksissaan.
Vähemmistöjä pyritään jatkuvasti tekemään näkymättömäksi.
Nopeasti ajateltuna se saattaa tuntua aivan luonnolliselta, vain naisethan voivat aborttia ylipäänsä tarvita. Vai onko asia sittenkään näin?
Kuten lukuisat eri tieteenalojen tutkimukset ja esimerkit eri kulttuureista osoittavat, sukupuolia on itse asiassa enemmän kuin kaksi, eikä sukupuoli ole kiinni tietyistä fysiologisista piirteistä. Myös Vasemmiston uusi tavoiteohjelma huomioi tämän asian hienosti.
Kun abortin yhteydessä puhutaan vain naisista, suljetaan ulos ja tehdään – jälleen kerran – näkymättömäksi ne ihmiset, jotka eivät ole naisia, mutta jotka siitä huolimatta voivat tulla raskaaksi, ja siten myös tarvita aborttia.
Niille, joita asia ei henkilökohtaisesti kosketa, tämä voi tuntua pikkuseikalta. Mutta kun tavoittelemme yhteiskuntaa, jossa olemme aidosti tasa-arvoisia, ja jossa kaikilla on yhtäläiset oikeudet esimerkiksi omasta ruumiistaan päättämiseen, on oltava erityisen tarkkana sen suhteen, että kaikilla on myös yhtäläiset oikeudet osallistua sen yhteiskunnan rakentamiseen. Se ei tapahdu näkymättömäksi tekemällä ja sulkemalla ulos.
Vähemmistöjä ja muita marginalisoituja ryhmiä pyritään jatkuvasti tekemään näkymättömäksi, koska sellainen, mikä ei näy eikä kuulu, on helppo unohtaa ja kiistää sen olemassaolo. Ja se mikä ei ole olemassa, ei voi vaatia.
Asenteiden muuttaminen on toisinaan tuskastuttavan hidasta, ja turhauttavinta on huomata samat asenteet pinttyneinä myös omiin ajatuksiin ja toimintaan. Kuitenkin yhteiskunnan piilevien valtarakenteiden ja hierarkioiden sekä syrjivien mekanismien tiedostaminen on edellytys niiden purkamiselle.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.
uutiskirje 
