Nykymeno tarvitsee toivoa luovaa vastavoimaa

Politiikan veteraani, moninkertainen kansanedustaja ja ministeri Veikko Saarto ja Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi löytävät helposti yhteisen kielen satavuotiaan Suomen tilasta.

Heitä yhdistää vasemmistolaisuus. Molemmat kokevat politiikan näköalattomana: säästetään ja leikataan. On myönteisiäkin merkkejä.

– Tuntuu, että tämän hallituksen aikana kaikki pistetään paskaksi. Entä jos aletaankin rakentamaan uudestaan hyvinvointiyhteiskuntaa, pohtii Ahlakorpi.

– Nuoruudessani työväestö oli köyhää ja tavaraa oli vähemmän, mutta näköala oli myönteinen, sanoo Saarto.

Hän muistuttaa, että USA:n demokraattien presidentinvaalien ehdokkuudesta taistelleen Bernie Sandersin ohjelma oli suurin piirtein sama kuin pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta siirrettäisiin veroineen kaikkineen Yhdysvaltoihin.

– Hän sai verrattain suuren kannatuksen nuorten keskuudessa, vaikka eihän Amerikka vähällä muutu, sanoo Saarto.

– Sanders sanoi olevansa sosialisti, mutta hän pääsi silti niin pitkälle. Suomessa ei helposti puhuta sosialismista. Ehkä se alkaa pikkuhiljaa muuttua, kun tulee Sandersin tapaisia poliitikkoja. Sehän oli rohkaisevaa ja positiivista, toteaa Ahlakorpi.

”Hukkuva tarttuu oljenkorteen”

Republikaanien Donald Trumpin valinnasta USA:n presidentiksi oli haastatteluhetkellä takana vain muutama päivä. Ahlakorpi ja Saarto innostuvat pohtimaan vihan merkitystä poliittisille valinnoille.

Saarto on nähnyt 1960-luvulla tyytymättömyyden ja vihan kasvun, jota siirtotyömaiden kurjat olot ja surkea työ herättivät. Työttömiä sijoitettiin töihin irti perheistään.

Hän, nuori kahden lapsen isä, oli Tarvon moottoritietyömaalla. Työllistetyt lastattiin Vantaan kaupungintalon pihalla kuorma-auton lavalle ja vietiin Espooseen. Talvipakkasessa porattiin reikiä jäähän ja vahvistettiin meren pohjaa.

– Syntyi näiden ihmisten viha järjestelmää kohtaan. Miksi meitä hallitaan näin, muistelee Saarto.

Vanhempi mies Onni Säilä, kysyi ”eikö ole väärin, että teitä nuoria, perheellisiä miehiä kohdellaan näin. Eikö pitäisi saada muutos?”

Saarto liittyi kuorma-auton lavalla tuolloin muutoshalua kanavoineen SKDL:n jäseneksi, monen muun työmaan miehen tavoin.

– Hukkuva tarttuu oljenkorteen. Varmasti USA:n vaaleissa kävi juuri näin paikkakunnilla, jotka ovat menettäneet työpaikkoja.

Ahlakorpi näkee niin Trumpin valinnan, radikalisoitumisen kuin oikeistolaisen populismin kasvun kertovan ihmisten vihaisuudesta ja turhautumisesta.

– He kokevat, että joku ulkopuolinen uhkaa. Onhan ihmisillä syytäkin olla vihaisia. Esimerkiksi rikkain väestö kierrättää rahojaan veroparatiisien kautta. He ovat vapaamatkustajia, ja kustannukset maksatetaan kaikkein köyhimmillä.

– Eihän siinä ole järkeä, jatkaa Ahlakorpi.

Vihaa lietsovat ne, jotka syyttävät ahdingosta maahanmuuttajia, islaminuskoa tai vähemmistöjä.

– Pitää saada olla vihainen, mutta sen tulee olla rakentavaa. Tarvitaan visio, johon pyrkiä, sanoo Ahlakorpi.

Molemmat uskovat, että vasemmistoliiton ajamat tavoitteet perustulosta, minimipalkasta tai työajan lyhentämisestä vievät eteenpäin.

Vastavoimaa vasemmistovihreästä blokista

Ahlakorpi ja Saarto haluavat ihmisille toivoa luovaa vastavoimaa, joka pakottaisi kääntämään suunnan. Nyt se on vasta iduillaan.

Vasemmistopuolueiden ja vihreiden yhdessä hahmottelemat suuret linjat voivat onnistuessaan olla vastavoima oikeistolaiselle hegemonialle. Aikaa on kaksi ja puoli vuotta. Saarto näkee, että ajan kuluessa hallituksen ja opposition politiikan erot selkiytyvät ja punavihreä blokki saa kannatusta.

– Uskon, että hallituskauden lopussa vasemmisto ja vihreät ovat niin paljon voimistuneet, että seuraava hallitus on toisenlainen, parempi. Oleellisinta on toivo, hän painottaa.

Ahlakorpi pitää demareita monessa asiassa laimennettuna versiona. Hän uskoo kuitenkin, että ”mitä enemmän demareilla on valtaa, sitä enemmän se kääntää nykyistä hegemoniaa vasemmiston puolelle”.

– Nyt oikeistolla on valta määrittää mitä puhutaan ja miten puhutaan. Esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa vasemmisto jäi yksin oman talouslinjansa kanssa, vaikka oli samaa mieltä olevia tutkijoita, toteaa Ahlakorpi.

Sekä Ahlakorpi että Saarto näkevät, ettei punavihreän blokin rakentaminen Ruotsin malliin ole helppoa. Suomessa käydään yksilövaalit, kun naapurimaassa pääpaino on listavaaleissa.

– Äänestäjillä olisi mahdollisuus äänestää hallitusohjelmasta ja hallituksen kokoonpanosta. Suurin osa suomalaisista ei olisi nykyistä hallitusohjelmaa äänestänyt, sanoo Ahlakorpi.

Saarto ennakoi tyytymättömyyden keskustaan kasvavan, puolueen kannatuksen laskevan ja kiinnostuksen vasemmistovihreää blokkia kohtaan voimistuvan.

Ay-liikkeen muutosvoima

Ahlakorvelle työväenliike näyttäytyy ay-liikkeenä, ja se taas tuntuu aika etäiseltä. Hänelle tämä konkretisoitui vahvasti kiky-neuvotteluissa.

– Tuli vahvasti sellainen olo, että hyvätuloiset miehet päättävät pienituloisten naisten kohtalosta. Ei sillä ole väliä, että joudutaan tekemään vähän enemmän töitä ja pienemmällä palkalla.

– Ay-liikkeellä olisi uudistumisen aika. Sillä on paljon potentiaalia, hän jatkaa.

Ahlakorpi muistuttaa, että työnkuva on muuttunut. Koulusta ei astuta eläkevirkaan, vaan työ koostuu pätkätöistä, silpputyöstä ja projekteista. Ay-liikkeen pitäisi pysytä vastamaan paremmin työelämän murrokseen.

– Työväenluokan identiteetti ehkä koetaan vieraaksi. Ei osata ajatella, että se koskee itseä, koska työelämä on aika pirstaleista. Tuntuu, että työväenliike on pysyvissä työsuhteissa, tehtaissa.

Saarto myöntää, että Ahlakorpi on varmaan oikeassa. Hän muistuttaa ay-liikkeen historiallisesta merkityksestä: Aina kun maassa on ollut keskustalainen pääministeri, aina on hyökätty työntekijöitä vastaan kuten nytkin.

– Muistetaan Esko Ahon hallitus. Aho joutui perääntymään, kun ay-liike järjesti suurmielenosoituksen Senaatintorille. Pääministeri Matti Vanhanen keksi hiihdellessään pohjoisessa suuren eläkeratkaisun ja leikkaamisen. Hän joutui perääntymään, kun ay-liike mukaan lukien Akava yhdessä keräsi nimiä netissä. Pääministeri Juha Sipilä julisti torvet soitellen, että nyt teiltä leikataan. Ay-liike oli mukana järjestämässä mielenosoitusta tätä vastaan.

– Ilman ay-liikettä Aho, Vanhanen ja Sipilä olisivat onnistuneet, Saarto jatkaa.

Ahlakorpi vahvistaa tämän olevan totta, mutta ay-liikkeellä on vaikeuksia tavoittaa etenkin nuoret sukupolvet, jos työpaikalla ei ole liittoaktiivia ja työura on pirstaleinen.

– Järjestäytyminen voi olla hankalaa, kun ei tiedetä voiko edes liittyä ay-liittoon, jos työsuhde on lyhyt. Koulussa tästä ei puhuta.

– Siinä todella olisi parantamisen paikka, myöntää Saarto.

Saarto ja Ahlakorpi kannustavat ay-liikettä suhtautumaan myönteisesti vasemmistoliiton esitykseen minimipalkasta ja perustulosta. Pienipalkkaiset hyötyvät näistä ja myös ammattiliitot, jotka toimivat pienipalkkaisten työntekijöiden hyväksi.

– Ay-liikkeen kannattaa hakea tästäkin yhtä suurta ratkaisua. Jos robotit tekevät yhä suuremman osan työstä, ei käy päinsä työntää syrjään joukoittain ihmisiä, painottaa Saarto.

– Ei voi ajatella niin, että jos ihmistyövoimaa tarvitaan vähemmän, se jakautuisi yhä harvemmille työntekijöille. On mietittävä, mikä osa ajasta käytetään palkkatyöhön ja mikä osa muuhun, Ahlakorpi painottaa.

Vähemmistöillä on oikeus suomalaisuuteen

Saarto pitää itsenäisyyttä ”äärettömän suurena arvona”. Mutta miten meillä nyt hoidetaan asioita kuvaa se, että 100-vuotiaan Suomen historiassa ensimmäisen kerran hallitus leikkaa kansaneläkettä.

Ahlakorpi määrittelisi itsenäisyyden juhlavuodelle uutta narratiivia, uutta näkökulmaa suomalaisuuteen. Nyt tarinaa kerrotaan hävittyjen sotien kautta.

Hän ymmärtää sotien merkityksen, mutta toivoo iloisempaa ja myös vähemmistöt huomioon ottavaa lähestymistapaa suomalaisuuteen.

Hän muistuttaa, että Suomella ja saamelaisilla on yhteinen merkkivuosi. Ensimmäisestä yhteispohjoismaisesta saamelaiskonferenssista tulee sata vuotta.

– Saamelaistan kannalta historia ei ole kaunista katseltavaa. Suomalaistamispolitiikka on ollut vahvaa, vaikka sitä ei ole kirjattu lakiin kuten Norjassa. Pohjoismainen hyvinvointi ei ole taipunut palvelemaan vähemmistöjä ja muiden kulttuurien edustajia kovin hyvin, muistuttaa Ahlakorpi.

Tähän hän toivoo muutosta. Suomeen on muuttanut paljon ihmisiä eikä maa ole yksikulttuurinen, ”vaan täällä on asunut erilaisia suomalaisia heimoja ja kansallisia vähemmistöjä”.

– Olen aivan samaa mieltä, vahvistaa Saarto.

– Maahanmuuttajat ovat rikkaus. Suomen suurteolli-
lisuus on Saksasta ja Ruotsista muuttaneiden synnyttämää, Saarto jatkaa ja muistuttaa, että ”on aivan olennaista, että naiset ovat saaneet käydä koulua ja ovat työssä”.

Ahlakorpi korostaa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden merkitystä.

– Näiden arvojen toivon välittyvän uusille tulijoille.

Hänestä on liiankin tarkkaa se, että ”oikea suomalainen” on valkoihoinen ja sukujuuret syvällä täällä. Toisen tai jopa kolmannen sukupolven maahanmuuttajataustaisiin suhtaudutaan ulkopuolisina.

Ahlakorpi muistuttaa ilmastonmuutoksen lisäävän pakolaisuutta: Sellaisia muureja ei pystytä rakentamaan, etteivätkö ihmiset lopulta muuttaisi.

– Tarvitaan laillisia keinoja, jotta ihmisten ei tarvitse vaarantaa henkeään, sanoo Ahlakorpi.

Pohjoismaista hyvinvointia muuallekin

Ahlakorpi ja Saarto painottavat pohjoismaisen hyvinvoinnin merkitystä. Saarto muistuttaa, että Pohjoismaat sijoittuvat edelleen monissa hyvinvointia mittaavissa tilastoissa kymmenen parhaan joukkoon. Hänestä se on ”maailman paras malli”.

– Pohjoismainen malli istuu myös Baltian maihin. Olisi hyvä, jos olisi laaja pohjoismainen yhteisö, jolla on suurin piirtein samanlainen ajattelu demokratiasta ja hyvinvoinnin jakamisesta, Saarto uskoo.

– Ehkä Suomi on ollut tasa-arvon ja ihmisoikeuksien mallimaa, mutta tähän ei voi tuudittautua. On jääty paljon jälkeen muista Pohjoismaista, Ahlakorpi toteaa.

Hänelle pohjoismainen viitekehys on luonteva toimintaympäristö. Ajatusta on vahvistanut pohjoismaisen yhteistyön seuraaminen muun muassa Nuorten pohjoismaisen neuvoston kokouksissa.

– En tätä ole ajatellut, vaikka olen asunut suurimman osan elämästäni Norjan rajalla, että näin monta maata muodostaa yhtenäisen alueen ja kehittää hyvinvointia hyvässä hengessä, toteaa Ahlakorpi.

– Sehän on aivan mahtavaa. Toivottavasti tämä leviää pikkuhiljaa myös Baltiaan, hän innostuu.

Ahlakorpi lisää pohjoismaiseen visioon myös Skotlannin muutoksen. Hän muistuttaa, että skotit äänestivät Brexitiä vastaan.

– Skotlannissa on puhuttu uudesta jäsenäänestyksestä. Ajatus pohjoismaisesta mallista Pohjoismaista, Skotlannin kautta Baltiaan on mielenkiintoinen.

”Olisihan se siistiä päästä junalla Tallinnaan”

Saarto arvioi Suomen ja Viron suhteiden olevan mutkattomat. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet Liettua ja Latvia.

– Yhteydenpito lisääntyy. EU:n rahoituslupaus Tallinnasta Keski-Eurooppaan kulkevalle rautatielle ja tutkimusmääräraha Suomelle Helsingistä Tallinnaan meren alitse kulkevalle putkelle avaavat suuria visioita laajemmalle yhteistyölle.

– Olisihan se ihan siistiä päästä junalla Tallinnaan. Suomi on nyt eristyksissä, Ahlakorpi innostuu.

Hän kaipasi rataa kesällä matkallaan Tallinnasta Berliiniin.. Bussissa hän ehti miettiä Baltian maiden todellisuutta.

– Tuntui villiltä ajatukselta, että ihminen on voinut asua samassa paikassa koko ikänsä, ja silti hän on ollut useamman valtion kansalainen. Suurvallat tulevat ja menevät, mutta siellä se mummo viljelee kaalia.

Ahlakorpi toteaakin, että ehkä Euroopan unioni on mennyt vikaan siinä, ettei se ole kyennyt ottamaan huomioon ihmisten ja kansakuntien erilaisuutta, vaan on rakennettu yhteistä identiteettiä.

– Baltian maat ovat olleet pitkään Neuvostoliiton alla ja itsenäistyneet 90-luvulla. Jos niitä vertaa Ranskaan, Saksaan tai Iso-Britanniaan, on lähtökohta aivan erilainen, Ahlakorpi pohtii.

Saarto kiteyttää EU:n ongelman toteamukseen: ”Tyytymätön kansa ja omahyväinen eliitti.” Tässä on tämän hetken suuri ongelma.

– Jos tätä ei saada purettua, näemme täälläkin uusia trumpeja, hän toteaa.

Itsenäisyys on itsenäisyyttä Venäjästä

Ahlakorpi ja Saarto arvioivat Suomen osanneen hoitaa Venäjä-suhteitaan viisaasti. Sen sijaan nykyjohdosta heillä on erilainen käsitys. Ahlakorvella ei ole ulkopoliittiseen johtoon kovin suurta luottamusta.

– Venäjän jonkinlainen ymmärtäminen on välttämätöntä. Ei tarvitse hyväksyä, mutta pitää ymmärtää miksi Venäjä toimii kuten toimii, ja mitä intressejä sillä on meihin liittyen ja globaalisti, Ahlakorpi toteaa.

Saarto kiittelee presidentti Sauli Niinistöä ja mainitsee esimerkkinä ”pienin askelin oikeaan suuntaan” hoidetun lentoturvallisuuden. Hän pitää myös tärkeänä, että ollaan EU:n Venäjä-pakotteiden takana. Mutta ei asein, korostaa Ahlakorpi.

Saarto näkee Suomen itsenäisyyden olevan itsenäisyyttä Venäjästä.

– Suomi on tarvinnut tähän ”takuumiehiä”, ja ne ovat olleet Saksa ja USA ja nyt EU. Rauhoittelisin kärkkäimpiä näkemyksiä. Eihän Venäjällä ole muuta yhtä turvallista rajaa eikä meillä ole huolta Venäjästä. Me voimme sanoa mitä ajattelemme. Venäjällä poljetaan karkealla tavalla demokratiaa, toteaa Saarto.

Sekä Saarto että Ahlakorpi haluavat pitää Suomen konflikteista erossa ja pysyvän sotilaallisesti liittoutumattomana eikä hakevan Nato-jäsenyyttä.

– Trumpin valinta varmaan hillitsee kaikkein innokkaimpia Nato-intoilijoita. Se ei ole länsimainen arvoyhteisö, johon Suomen tulee kuulua. Suomelta on hyvin harkitsematonta lähentää suhteita Natoon. Venäjä kokee Naton uhkaksi riippumatta siitä, onko se sitä vai ei, Ahlakorpi sanoo.