Marzia Gholami
Marzia Gholami on 25-vuotias afgaaninainen, joka työskenteli vielä muutama vuosi sitten toimittajana ja uutistenlukijana televisiossa. Sen jälkeen hän meni naimisiin ja sai lapsen. Viime vuonna hän erosi puolisostaan, ja paikallisen tavan mukaan hän joutui luopumaan myös tyttärestään.
En tiedä, mikä minua vaivaa! En saa mitään aikaiseksi. En tahdo puhua kenenkään kanssa enkä tahdo tehdä mitään. En pysty kirjoittamaan edes tunteistani. Minusta tuntuu, ettei järkeni toimi niin kuin sen pitäisi. Olen kadottanut itseni! Voin kuvitella, että koettelen kovasti äitini kärsivällisyyttä. En ole koskaan ollut niin kiitollinen vanhemmilleni kuin nyt.
Aikaisemmin minä todella nautin, kun saatoin ajatella kaikkea. Mietin elämää ja valvoin koko yön paremman huomisen toivossa. Ajattelin liian paljon ja rakastin niin kovasti omia ajatuksiani. Mutta nyt kaikki on päinvastoin. Kaikki on huonommin kuin tuolloin.
Silloin olin toiveikas oman elämäni suhteen ja odotin, että toiveeni ja suunnitelmani toteutuisivat, ja nyt olen pettynyt. Nyt pelkään itseäni. Sanon perheelleni: en tiedä, mitä minulle on tapahtunut!
Siskoni sanoo, että olen masentunut; että olen sairastunut masennukseen. En kuitenkaan tahdo mennä lääkäriin. Sanon perheelleni, etten ole sairas enkä masentunut. En tahdo tavata lääkäriä, joka antaisi minulle unilääkettä niin että nukkuisin koko päivän. Se ei auttaisi minua.
Yritän selvittää itselleni, mikä minua vaivaa! Johtuuko kaikki siitä, että olen työtön vai siitä, etten ole pystynyt opiskelemaan vai siitä, että olen eronnut nainen ja minun pitäisi pystyä elämään itsenäistä elämää?
Vai johtuuko paha oloni tyttärestäni? Luulen, että kyse on siitä. En ole nähnyt tytärtäni yli kolmeen viikkoon. Ex-mieheni ei anna minun tavata häntä. On maailman ilkein teko estää äitiä näkemästä tytärtään. Ihminen, joka ei anna äidin nähdä lastaan on häijyin ihminen maan päällä.
En kestä tätä enää. Minulla ei ole rahaa eikä voimia. En halua imarrella enkä ole vaikutusvaltainen nainen. Ehkä hyvyys ei kannata. Tässä maailmassa täytyy olla paha ja julma pärjätäkseen, näin on, vaikka pitäisi noudattaa Jumalan ohjeita.
Olen aina yrittänyt ilahduttaa perhettäni ja miellyttää ystäviäni. Olen koko elämäni kuunnellut, mitä ihmiset sanovat. Olen asettanut ystävieni onnellisuuden oman onnellisuuteni edelle. Ymmärrän nyt, että se oli virhe.
Elämässä meidän täytyy ottaa riskejä, jotta voimme saavuttaa päämäärämme. On tehtävä, mitä haluaa! Sillä joku päivä saat nähdä, ettei kukaan ole uhraustesi arvoinen. Olen joskus törmännyt sanontaan ”Älä luovu päämääristäsi muiden tähden, sillä jos luovut, joku päivä kun jäät yksin, saat huomata, että olet rakentanut elämäsi hiekalle”.
Uskoin ihmisiin, mutta minut petettiin. Nyt minusta tuntuu, että olen heittänyt elämäni hukkaan, kun olen kuunnellut ihmisiä, jotka eivät välitä, miltä minusta tuntuu ja miten minun käy.
Kun erosimme, en vaatinut myötäjäisiäni takaisin. Luovuin oikeudestani, sillä halusin lupauksen, että voin tavata tytärtäni kerran viikossa. Mutta nyt ex-mieheni ei anna minun nähdä tytärtäni. Hän on vaikutusvaltainen ja ilkeä mies. Tässä maassa lait eivät paljon merkitse. En voi vedota lakiin, jotta oikeus toteutuisi.
Pelkään, että ex-mieheni aiheuttaa minulle ongelmia. Pelkään, että tyttäreni otetaan minulta iäksi ja pelkään, että mieheni syyttää ja mustamaalaa minua. Hän sanoo olevansa vaikutusvaltainen mies ja että hän voi tehdä mitä vain vahingoittaakseen perhettäni. Hän sanoo, että minä olen hänen rinnallaan kuin pieni muurahainen.
Jos joku lääkäri lukee tätä, pyydän, että hän auttaa minua ymmärtämään, mikä minussa on vikana! Olenko masentunut? Tiedän vain, että olen elossa, mutta en elävä niin kuin muut ihmiset. Minä vain syön, nukun, menen ulos – mitä sitten teenkin, en tunne mitään. Minulla on vain suruni ja tuskani. Olen sairas itkemisestä ja kyyneleeni ovat kuivuneet. Ehkä paranisin, jos näkisin Nargisin, pienen tyttöni.
En tahdo, että kukaan säälii minua. Kirjoitan vain helpottaakseni tuskaani. Minä taistelen, jotta joku päivä elämäni olisi parempaa. Öisin uneksin paremmasta tulevaisuudesta.
Nyt ymmärrän, mitä Laila, paras ystäväni, tarkoitti, kun hän sanoi, että tulet vielä näkemään, miten vaikeaa on olla eronnut nainen tässä maassa. Täällä naisella täytyy olla omistaja kuin kauppatavaralla, muuten hän joutuu ihmisten silmätikuksi ja he tuomitsevat hänet ja haluavat määrätä hänen elämästään.
On paljon kaltaisiani, jotka eivät elä itselleen. Mutta nyt ymmärrän, että minun täytyy elää itseäni varten. Olen 25-vuotias nainen, joka kerran oli naimisissa ja jolla on tytär. Tiedän, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on hyvä ja mikä paha. Pyydän, älkää määräilkö minua! Tiedän, että olen eronnut nainen, mutta minussa on voimaa huolehtimaan itsestäni.
Käännös: Mohammad Azar Abuturab ja Kirsi Mattila
P.S. Pari päivää sen jälkeen kun Marzia oli lähettänyt tämän kolumnin, hän sai tilaisuuden tavata tytärtään. Nargis vietti kaksi vuorokautta äitinsä luona.
Marzia Gholami
Marzia Gholami on 25-vuotias afgaaninainen, joka työskenteli vielä muutama vuosi sitten toimittajana ja uutistenlukijana televisiossa. Sen jälkeen hän meni naimisiin ja sai lapsen. Viime vuonna hän erosi puolisostaan, ja paikallisen tavan mukaan hän joutui luopumaan myös tyttärestään.
uutiskirje 
