Kuntavaalien tulos osoitti Vasemmistonaisten mielestä selkeästi, että hallituksella ei ole tukea ajamalleen valinnanvapausmallille. Työn alla oleva sote-uudistus oli vaalikeskustelujen ykkösaiheita.
Malli on jopa niin huono, ettei edes uudistustyötä johtava peruspalveluministeri kyennyt sitä televisiokeskustelussa puolustamaan ja perustelemaan.
– Hallituksen pitäisi ottaa sekä lukemattomilta asiantuntijoilta että vaaleissa saamansa epäluottamus vakavasti, pysäyttää sote-hanke ja siirtyä takaisin parlamentaariseen valmisteluun, Vasemmistonaisten puhenainen Saila Ruuth vaatii.
Hallituksen omassa lakiluonnoksessakin myönnetään, ettei esitetyllä valinnanvapausmallilla saavuteta sote-uudistukselle asetettuja tavoitteita. Kustannusnousua ei pystytä pysäyttämään eikä terveyseroja pienentämään. Pakkoyhtiöittäminen johtaa myös siihen, että palvelut eivät ole enää kansalaisten valitsemien päättäjien hallinnassa vaan voitontavoitteluun pyrkivien yhtiöiden hallitusten käsissä.
– Palvelukentän pirstominen lukuisille yksityisen, julkisen ja järjestösektorin toimijoille lisää palveluiden välisiä raja-aitoja. Se vaatii mittavan ja kalliin byrokraattisen valvontakoneiston, jotta edes tiedämme, mitä eri palveluntarjoajat rahoillamme tuottavat, Ruuth huomauttaa.
Mullistus 200 000 työntekijälle
Sote-uudistus on kaikkien palveluita tarvitsevien kannalta kiistattomasti Suomen suurimpia uudistushankkeita. Vasemmistonaiset huomauttaa sen olevan myös noin 200 000 työntekijän elämän mullistava hanke. Kyse on ennen kaikkea naisten asemaan vaikuttavasta uudistuksesta, sillä naiset ovat sote-työntekijöiden ehdoton enemmistö.
Sen lisäksi hyvät, arjen pyörittämisen ja työssäkäynnin mahdollistavat sote-palvelut ovat naisten aseman kannalta elinehto. Siitä huolimatta hallituksen toteuttama sukupuolivaikutusten arviointi on ollut ala-arvoista ja näennäistä pintasilottelua.
– Selväksi on käynyt, että sukupuolten tasa-arvo ja naisten asema ei hallitusta kiinnosta, Ruuth toteaa.
– Hallitus haluaa avata Suomen palvelumarkkinat yksityisille yrityksille, jotka rikastuttavat verovaroillamme osakkeenomistajiaan ja pahimmillaan siirtävät varamme ulkomaisiin veroparatiiseihin.
Vasemmistonaiset kannustaa kaikkia allekirjoittamaan vetoomuksen oikeudenmukaisen soten puolesta. Vasemmisto vaatii, että hallitus palaa alkuperäiseen tavoitteiseen hoitoketjujen sujuvoittamisesta ja kansalaisten tasa-arvon parantamisesta.