– On iso asia, että saamme Basic Income Earth Networkin, kansainvälisen perustulotyöryhmän maailmanlaajuisen konferenssin Tampereelle vuodeksi 2018, Elonheimo kertoo.
Suomen perustuloverkoston uudeksi puheenjohtajaksi valittu raahelainen sateenkaaripappi ja pitkäaikaisena heikompien puolestapuhujana tunnetuksi tullut Pekka Elonheimo aloitti perustuloverkoston puheenjohtajana. Hän on puhunut ja kirjoittanut perustulon puolesta jo vuodesta 1993.
Osallistujia BIEN-konferenssiin saattaa tulla jopa sadasta eri maasta, joissa perustuloa ajava verkosto toimii.
Konferenssi pidetään samalla ensimmäistä kertaa paitsi Suomessa, myös Pohjoismaissa.
– Maailmalla pohditaan Suomen tavoin erilaisia perustulomalleja.
Konferenssi pidetään samalla ensimmäistä kertaa paitsi Suomessa, myös Pohjoismaissa.
– Vastaavaa konferenssia tuskin saadaan Suomeen toistamiseen ainakaan lähitulevaisuudessa, Elonheimo muistuttaa.
Kansainvälinen kongressi lisää julkista keskustelua, akateemista tutkimusta sekä poliittista painetta päättäjien suuntaan toimia myös nykyisen perustulokokeilun päätyttyä.
Suomen perustuloverkosto ry pyrkii lisäämään keskustelua perustulosta, edistämään perustulon toteuttamista Suomessa ja seuraamaan perustuloaloitteiden etenemistä kansainvälisesti. Vuonna 2011 perustettu järjestö on puoluepoliittisesti sitoutumaton.