Kansanedustaja Hanna Sarkkinen (vas.) kysyy ulkoministeri Timo Soinille osoitetussa kirjallisessa kysymyksessä, että miten Suomi voi toimia kansainvälisesti Tšetšenian homoihin kohdistuvien ihmisoikeusloukkausten lopettamiseksi ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kansainvälisesti kohdistuvien ihmisoikeusloukkausten ja syrjinnän loppumiseksi.
Maassa on kevään aikana raportoitu homoihin kohdistuvasta vainosta ja sieppauksista, joissa kaapattuja kidutetaan ja jopa tapetaan. Tšetšenian tasavalta on osa Venäjän federaatiota. Tšetšenian viranomaiset kieltävät järjestelmällisen vainoamisen, vaikka Tšetšeniassa on raportoitu aiemminkin LGBTI-ihmisiin kohdistuneesta väkivallasta ja vainoamisesta.
– Suomen tulee yhdessä muiden EU-maiden ja kansainvälisen yhteisön kanssa toimia, jotta Venäjän ja Tšetšenian viranomaiset toimisivat homoihin kohdistuvan vainon ja syrjinnän lopettamiseksi ja tutkisivat perusteellisesti Tšetšenian homoihin kohdistuvat ihmisoikeusrikokset, ja että maat toimittavat rikoksiin syyllistyneet oikeuteen. Lisäksi Suomen on toimittava kansainvälisesti vainojen uhrien auttamiseksi, Sarkkinen sanoo.
Suomen on toimittava kansainvälisesti vainojen uhrien auttamiseksi.
– Kansainväliset ihmisoikeussopimukset velvoittavat Venäjän ja Tšetšenian viranomaisia tutkimaan viharikokset ja asettamaan niihin syyllistyneet syytteeseen, Sarkkinen muistuttaa.