Suomen ensimmäinen ammattiyhdistys perustettiin 1869, ja tällä hetkellä ammattiliittoja on 80 ja niissä 2,2 miljoonaa jäsentä. Työnantajia edustaa noin 30 työnantajaliittoa. 1940-luvulta alkaen työntekijät ja työnantajat ovat tehneet yhteisiä valtakunnallisia työehtosopimuksia.
Valtakunnalliset työehtosopimukset edistävät työntekijöiden tasa-arvoista kohtelua. Jos työehtosopimuksia ei olisi, jokainen työntekijä joutuisi neuvottelemaan oman palkkansa, työtuntinsa, lomansa, sairauspoissaolot, työterveyden, äitiysvapaat, opintovapaat, työttömyyskorvaukset, irtisanomisperusteet, eläkkeet sekä lukuisan määrän muita asioita.
Työehtosopimukset eivät ole estäneet paikallista sopimista. Parhaiten paikallinen sopiminen onnistuu yrityksissä, joissa työntekijät luottavat omistajaan. Luottamuksen johdosta työntekijät ovat taloudellisesti tiukkoina aikoina esittäneet joustoa työajoissa ja määräaikaista palkkojen alentamista.
Liittoihin kuulumattomien toimintaa voi verrata kaupasta varastamiseen.
Ilman valtakunnallisia työehtosopimuksia tappiota tekevä yritys laskisi yksipuolisesti työntekijöiden palkkoja, lisäisi työtunteja ja heikentäisi työntekijöiden asemaa, ja kannattavat yritykset joutuisivat tekemään saman pysyäkseen kilpailussa mukana. Lopulta työnantajat eivät saisi kulujaan katettua, eikä työväestöllä olisi ostovoimaa, työntekijöitä irtisanottaisiin, yrittäjien työtunnit kasvaisivat ja konkurssien määrä lisääntyisi.
Muun muassa 200 000:ta työntekijää koskeva sote-uudistuksen työnantajamuutos neuvotellaan työntekijäliittojen ja työnantajaliittojen kanssa. Ilman yhteispeliä edessä olisi enemmän epätietoisuutta, mielenosoituksia ja lakkoja.
Ammattiliittoihin ja työnantajaliittoihin kuuluvat maksavat kaiken neuvottelu- ja luottamustoiminnan, josta kaikki suomalaiset hyötyvät. Liittoihin kuulumattomien toimintaa voi verrata kaupasta varastamiseen, rehelliset kansalaiset maksavat varastetut tuotteet omien ostostensa hinnoissa.
Jarno Strengell
Mikkeli
uutiskirje 
