Nämä tarinat on tarkoitettu sinulle, joka käytät sanoja pakolaisongelma tai pakolaistulva.
”Mitä tarkoittaa matu?, kysyy kahdeksanvuotias tyttö. Menet sanattomaksi, ohitat kysymyksen. Suret, kun lapset kertovat, miten heitä käsketään koulussa pitämään suunsa kiinni ja opettelemaan puhumaan suomea.”
”Istut sängynreunalla. Kodin emäntä tarjoaa sinulle vahvaa kardemummateetä. Rouva kertoo haluavansa värjätä hiuksensa vaaleiksi ja suoristaa ne. Vastaat, että olet aina unelmoinut pitkistä, tummista kiharoista, jollaiset hänellä on. Nauratte yhdessä oivalluksellenne siitä, miten tavoittelemme aina sellaista, mitä meillä ei ole. Tuntuu hyvältä löytää yhteys yli kielen ja kulttuurin.”
”Seisot uimahallin tiskin edessä viiden pienen tytön kanssa. Ohitse kulkee vanha rouva, joka kiroaa lapsille äänekkäästi. Jähmetyt, et reagoi mitenkään. Ehkä toivot, että sinun ei tarvitse myöntää, että tiedät, miksi hän on vihainen.”
”Olet soutelemassa järvellä. Parivuotias poika on ehtinyt jo nukahtaa veneen pohjalle. Isosisko istuu vastapäätä sinua ja pyytää saada soutaa toisella airolla. Hän kertoo, miten tuli Turkista kumiveneellä, jossa olisi ollut paikkoja kymmenelle: ’Seitsemänkymmentä ihmistä. Naiset ja lapset istui keskellä. Meille sanottiin, että jos vene alkaa upota, hypätkää. Lapsia oli paljon.’ Nyökkäät.”
Rautatientorilla turvapaikanhakijat kysyivät, missä ovat ihmisoikeudet, missä on inhimillisyys? Suomen taakseen jättänyt ystäväni kirjoittaa minulle: ”Emilia, I am so tired”.
En tiedä, miten voin kertoa omille lapsilleni ja lastenlapsilleni tavasta, jolla 100-vuotias Suomi kohteli ihmisiä, joiden ainut toive oli saada elää rauhassa tätä maata rakentaen.
Emilia Toivonen
Vastaanottokeskuksen vapaaehtoistyöntekijä
uutiskirje 
