Horisontti
Presidentti Emmanuel Macronin tavoitteena on tehdä Ranskasta dynaaminen, bisneshenkinen ja vahvasti integroitunut osa maailmantaloutta. Tähän hänellä on nyt myös parlamentin selvän enemmistön tuki.
Millaisesta miehestä puhumme?
Macronista tulee mieleen Tony Blairin ”kolmas tie”.
Toukokuussa ranskalaiset valitsivat 39-vuotiaan Macronin, entisen Rothschildin pankkiirin, maansa presidentiksi 66 prosentin ääniosuudella. Se on huikea saavutus miehelle, josta kolme vuotta sitten ei juuri mitään tiedetty, ja jonka tukipuolue perustettiin vasta vuosi sitten.
Presidentin pesti ei kuitenkaan tuonut vielä sitä lainsäädäntövaltaa, jonka Macron tarvitsee ohjelmansa läpivientiin. Se tuli vasta kesäkuussa, jossa ”keskusta-vasemmistolainen” Tasavalta liikkeelle! sai 62 prosenttia parlamenttipaikoista.
Näissä vaaleissa sekä perinteinen oikeisto että perinteinen vasemmisto romahtivat alemmaksi kuin koskaan. Macron itse sanoo edustavansa kolmatta tietä, sekä vasemmiston että oikeiston parhaita perinteitä. Aivan kuten Tony Blair Iso-Britanniassa 20 vuotta sitten.
Mitä Macron on luvannut tehdä toisin? Aloitetaan talouspolitiikasta.
Macron on luvannut laskea yritysten maksamaa yhteisöveroastetta 33,3 prosentista 25 prosenttiin, leikata yritysten sosiaalivakuutusmaksuja ja vapauttaa yritykset sosiaalivakuutusmaksuista uusien palkattujen osalta.
Ja mitä kiisteltyyn, kaikkein rikkaimpien maksamaan varallisuusveroon tulee, niin se muutetaan lähinnä kiinteistöveroksi siten, että arvopaperivarallisuudesta tätä veroa ei jatkossa makseta. Sitä, millaisia vaikutuksia tällä toimenpiteellä on reaali- ja finanssitalouden välisiin suhteisiin, ei ohjelmassa arvioida.
Odotettavissa on myös muita yrittämisen edellytysten kohennustoimia. Minkä muodon ne lopulta saavat, ei tätä kirjoitettaessa ole tiedossa. Kuten ei sekään, miten yrittämistä koskevat verohelpotukset mahdollisesti rahoitetaan muita veroja korottamalla.
Taloutta enemmän keskustelua on käyty eräistä työmarkkinauudistuksista.
Kärjessä on aikomus luopua ranskalaisten suuresti suosimasta 35 tunnin työviikosta. Yleisempänä tavoitteena on koko työmarkkinamallin, toisin sanoen työntekoon liittyvien oikeuksien ja velvollisuuksien muuttaminen ”pohjoismaisen” joustoturvan mukaisiksi.
Se, miten Macron tässä onnistuu, jää nähtäväksi. Ohjelmassa luvataan vain, että asioita arvioidaan yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa. Mutta mitä tapahtuu, jos yksimielisyyttä osapuolten välille ei löydy? Ammattiliitot ovat jo arvioineet, että edessä on ”kaikkien taisteluiden äiti”.
Kolmas ja laadullisesti epäselvin lupaus on EU:n vahvistaminen.
Macron on yksinkertaisesti luvannut kääntää integraation suuntaa, pois Kreikan ja brexitin kaltaisista ongelmista, kertomatta kuitenkaan, miten. On aika erikoista, että tätä ”positiivista populismia” on ehditty jo Helsingin Sanomia ja Yleisradiota myöten pitää Euroopan voittona populismista.
Ainoat käsitteellisesti tunnistettavat lupaukset koskevat EU:n ja erityisesti euroalueen verotuksen harmonisointia sekä veronkierron, petosten ja korruption torjuntaa. Ohjelmassa ei tosin täsmennetä, miten näiden asioiden kanssa aiotaan edetä.
Mitä tästä kaikesta jää käteen? Minulle Emmanuel Macronista tulee mieleen Tony Blair tasan kaksikymmentä vuotta sitten. Molemmilla on sama sekava lupaus uudesta keskustasta, vaikka molempien ohjelmat näyttävät alusta pitäen varsin puhdasoppiselta markkinaliberalismilta. Näin Macronia lukevat myös maailman johtavat investointipankit.
Näin arvioituna Macron ja hänen puolueensa voivat olla viimeinen yritys pelastaa se, mitä kolmannesta tiestä on jäljellä. Mutta totta toki on se, että Macron ja hänen tukijoukkonsa, ovat onnistuneet tuotteistamaan positiivisen populisminsa perinteisiä valtapuolueita paremmin.
Ja siinäpä se menestyksen salaisuus sitten onkin: perinteisten valtapuolueiden kyvyttömyys lunastaa lupauksiaan. Seuraavat pari vuotta – mahdollisesti jo tuleva syksy – tulevat näyttämään, jatkuuko liike Macronin osoittamaan suuntaan, vai muuttuuko se joksikin muuksi.
Mitä seuraavaksi? Valtansa ja jatkuvuutensa turvatakseen Tasavalta liikkeelle! -puolueen olisi kyettävä puhuttelemaan myös niitä äänestäjiä, joiden mielestä globaalin taloudenpidon pelisääntöjä pitäisi olennaisesti muuttaa joko kansallista tai ylikansallista sääntelyä tehostamalla.
Pientä esimakua tästä onkin jo saatu. Macron on myös blokannut esitykset pakolaistaakan jakamisesta, esittänyt rajoituksia lähetettyjen työntekijöiden työnteolle toisissa jäsenmaissa ja liputtanut sellaisen lain puolesta, joka tekisi mahdolliseksi EU:ssa tuotettujen tavaroiden ja palvelusten suosimisen.
Mutta näin tehdessään hän on tehnyt selväksi, että EU:n perussopimuksia ei avata – ei vaikka eräät hänen omankin ohjelmansa kohdat sitä ainakin epäsuorasti edellyttäisivät. Sopimusten valuvioista hän ei halua keskustella.
Kirjoittaja on kauppatieteiden tohtori.
uutiskirje 
