Viimeinen sana
Äiti, mitä pantavannäköinen tarkoittaa? tyttö kysyy. Raitiovaunussa oli kommentoitu – taas kerran.
Reipas ja itsenäinen 11-vuotias tyttö, nätti kun mikä, kulkee itsenäisesti harrastuksiin ja välillä kavereiden kanssa muuallekin Helsingissä. Huutelua ja ehdottelua sattuu viikoittain.
Tytön äiti kertoo, että kukaan ei ole koskenut tyttöön, mutta lähelle on tultu.
Helsinkiläistyttö ei ole ainoa eivätkä samansuuntaiset kokemukset ole edes harvinaisia. Niitä on jokaisella naisella ja monella muullakin. Kouluterveyskysely vuodelta 2013 kertoo, että 8.–9.-luokkalaisista tytöistä yli 60 prosenttia, pojista lähes puolet ja transnuorista yli 80 prosenttia on kokenut seksuaalista häirintää.
Ahdistusta perheelle aiheuttaa erityisesti se, että näiden parin vuoden aikana, joina tyttö on kertonut häirinnästä, ulkopuoliset aikuiset eivät ole tulleet lapsen avuksi. Paitsi kerran, kun humaltunut, nuori mies tuli lähelle raitiovaunun välikköön ja asetti kätensä niin, että tyttö jäi miehen ja kaiteen väliin vangiksi. Ja selitti, ettet tiedäkään, mitä sulle tekisin, jos olisit pari vuotta vanhempi.
Silloin vieras nainen tuli kysymään tytöltä, haluaisiko tämä tulla hänen viereensä istumaan. Silti tapaus jäi mieleen niin pelottavana, ettei tyttö halua seisoa ratikassa.
Kerran mies kommentoi pikkutytön pakaroita. Lähellä istunut nainen siirtyi ratikan toiseen päähän. Lähelle ei jäänyt muita ihmisiä eikä tyttö uskaltanut siirtyä mihinkään.
Vanhemmat ovat neuvoneet tyttöä hakeutumaan lähelle kuljettajaa. On neuvottu siirtymään pois tilanteista, olemaan välittämättä ja pyytämään apua aikuisilta.
Siihen ei ole tässä perheessä menty, että tyttö ei voisi matkustaa yksin.
Äiti sanoo, että on kuitenkin vaikea tietää, mihin vetää raja. Milloin lapsen kannattaa puolustaa itseään, milloin vain luikkia pois. Ja erityisesti mietityttää, mitä sanoa niistä hetkistä, jolloin kukaan aikuinen ei auta. Mitä jos tilanne eskaloituu estämiseksi tai kosketteluksi? Mitä jos silloinkaan ei kukaan puutu?
Huutelijat ovat kaikennäköisiä ja -ikäisiä miehiä. Siistejä, hörhöjä, vanhoja, teinejä. Huutelijoissa on myös lapsia, pari vuotta tyttöä vanhempia poikia. He huutelevat rivouksia vain, kun ovat ryhmässä. Persepanot ja suuseksi ovat tulleet käsitteinä tutuiksi.
Vanhemmat ovat sanoneet tytölle, että nämä ovat asioita, joista aikuisetkin ahdistuvat eikä kenellekään saa puhua noin. Lakikin sanoo niin.
Tytölle huutelusta on tullut arkipäiväinen asia. Ennen se ihmetytti ja kauhistuttikin, nyt hän vain kertoo kotona, että taas joku ukko soitti suutaan. Asialle ikään kuin ei voi mitään.
Tuleeko tytöille sellainen olo, että heidän kroppansa ovat julkista omaisuutta, jota saa vähintäänkin kommentoida?
Äiti on huolissaan siitä, kuinka paljon seksistinen suhtautuminen rajoittaa tyttöjen julkista tilaa pelon ja häpeän kautta, kun heille perinteiseen tapaan osoitetaan paikkaa.
Se myös surettaa, että samaa on luvassa.
– Tätä on edessä vuositolkulla.
uutiskirje 