Hyvätuloisten motiivi rahoittaa hyvinvointipalveluja rapautuu. Yleisiä sosiaalipalveluja pidetään itsestäänselvyytenä, eikä solidaarisuus vaikeissa elämäntilanteissa oleville tahdo riittää, toteaa ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja.
Hän huomauttaa, että veronkevennysten myötä hyvätuloiset saavat yleiset sosiaalipalvelut kuten päivähoidon suhteellisesti huokeammin kuin muut.
– Veronkevennysten myötä he maksavat hyvinvointipalveluista suhteellisesti vähemmän. Lisäksi päivähoidon maksukaton takia heille jää käteen enemmän rahaa.
Maaliskuun alusta päivähoidon maksuja alennettiin keskituloisilta ja poistettiin pienituloisimmilta. Eniten ansaitsevien maksut pidettiin ennallaan.
Kananojan mukaan päivähoitomaksujen porrastusta voisi jyrkentää.
– Monissa maissa päivähoidosta maksetaan reilusti enemmän. Suomessa maksupolitiikka ja verotus pitäisi katsoa kokonaan uudelleen. Ei hyvinvoivien maksuja voi kahta kautta vähentää.
Jaetaan mahdollisuudet ja riskit
Kananoja on huolissaan hyvinvointipalveluiden säilymisestä.
– Parasta olisi, että veroja maksettaisiin enemmän.
Hän varoittaa, että jos julkisten hyvinvointipalveluiden maksuja nostetaan reippaasti, keskiluokka siirtyy käyttämään yksityisiä palveluja.
– Jos hyvinvoivaa väestönosaa varten syntyy esimerkiksi oma päivähoitosysteemi, se ei ole pitkän päälle hyvä kehitys.
Vanhustenhoidossa maksut ovat Kananojan mukaan turhankin korkeat, sillä kaikilla keskituloisillakaan ei ole myytävää omaisuutta, jolla rahoittaa tehostetun palveluasumisen maksut.
– Menneiltä hallituksilta on jäänyt vanhustenhoidon maksujärjestelmä remontoimatta. Monilla vanhoilla on vaikeita tilanteita, myös kotipalveluissa.
Kananojan mukaan yhteisvastuu on vähentynyt.
– Viime vuosina on näyttänyt siltä, että vanhuuden riskejä ei kanneta yhdessä, vaan se menee omalle vastuulle.
Hän toivoisi nykyiseen hyvinvointikeskusteluun solidaarisuutta.
– Sitä 1970-luvun muutosten valmistelussa ollutta ajattelutapaa kaipaa tänä päivänä tosi paljon. Silloin ajatuksena oli, että annetaan samanlaiset mahdollisuudet päivähoidossa ja peruskoulussa ja että elämässä on riskejä kuten terveysriskejä, joita kansalaiset rahoittavat yhdessä verovaroin.
Hyvinvoinnin perusta kyseessä
Jos motiivi veronmaksuun häviää, samalla katoaa kolmen vuosikymmenen työ, jolla rakennettiin hyvinvoinnin perustaa.
Kananoja nimeää 1970-luvun alussa tulleet peruskoulun, kansanterveyden ja päivähoidon merkittävimmiksi hyvinvoinnin tukipylväiksi.
– Ne olivat hyvin käänteentekeviä muutoksia, joilla perustasoa vahvistettiin ja kansalaisten luokkajako koulutuksessa päättyi.
Kansanterveyslaki siirsi hoidon painopisteen perusterveydenhoitoon. Kananoja harmittelee, että lakia ei ole vieläkään saatu toimimaan tarkoitetulla tavalla.
Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien yhdenmukaistaminen 1980-luvulla oli iso muutos, sillä aiemmin valtionosuudet jaettiin toimintokohtaisesti. Kananojan mukaan avohuollon sosiaalityöhön ei saatu rahaa juuri ollenkaan, mutta kylläkin laitosmuotoiseen huoltotyöhön eli mm. lastenkoteihin. Uusi rahoitusmalli turvasi, että kunnat saivat varoja myös ongelmien ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen.
Kananojan mukaan kyse oli isosta uudistusryppäästä. Saman aikaan saatiin sosiaalihuoltolaki ja kuntapalveluita saattoivat ryhtyä tuottamaan ostopalveluina myös kolmas sektori ja yksityiset yritykset.
Kun vielä valtionosuudet sidottiin väestöpohjaan 1990-luvun alussa, se antoi kunnille mahdollisuuden toteuttaa haluamaansa sosiaalipolitiikkaa.
Yhteisvastuu punnitaan nyt
Kolmen vuosikymmenen saavutuksia yhdisti yhteisvastuun ajatus, Kananoja sanoo.
– Sitä ei enää ole. Yhteisvastuuta tunnetaan niin kauan, kun siitä itsekin voi saada jotain. Keskiluokka suostuu maksamaan veroja, kun se saa itsekin palveluja.
Keskiluokan saamat sosiaalipalvelut ovat tavallaan muuttuneet näkymättömiksi, itsestäänselvyyksiksi. Samalla sosiaalihuollolle jäävät kaikista vaikeimmissa tilanteissa olevien auttaminen, eli päihdeongelmaiset, mielenterveyspotilaat ja lastensuojelun asiakkaat.
– Siinä se solidaarisuus testataan, eli olenko valmis maksamaan veroja palveluihin, joita en itse tarvitse, Kananoja toteaa.
– Nyt ollaan käännekohdassa. Jos ei haluta maksaa veroja, niin yleinenkin palvelu kärsii. Verovaroistahan maksetaan sekä yleiset että erityispalvelut. Veronmaksuhalukkuuden katoaminen on hyvinvointivaltion suurin ongelma.
uutiskirje 
