Mitä vielä voi sanoa Aku Louhimiehen Tuntemattomasta sotilaasta? Sen ensi-ilta on tänään, mutta jo vähintään sadat ovat nähneet elokuvan ennakkoon ja monilla on ollut pakottava tarve kommentoida kokemustaan heti.
Tämäkin on jo sanottu, mutta sanotaan taas: uudessa elokuvaversiossa toteutuu Väinö Linnan tarkoitus paremmin kuin alkuperäisessä romaanissa. Sen monet huumorikohtaukset antoivat Edvin Laineelle tilaisuuden tehdä ensimmäisestä elokuvasta paikoin sotilasfarssia.
Uudessa elokuvassa on toimittu nerokkaammin kuin olisi ollut jättää kokonaan pois kaikkien tuntemia hupaisia hetkiä. Niitä on säilytetty, mutta täysin eri tavalla kuin ennen. Se mikä tähän asti on naurattanut, muuttuu nyt pitkän traagisen loppunäytöksen lähtölaukaukseksi. Vaikutus järisyttää.
Linna antoi kustantajan poistaa Tuntemattomasta sotilaasta pois sodan ja sen tarkoituksen kyseenalaistavia osia. Ne tulivat luettaviksi vasta vuonna 2000 ilmestyneessä Sotaromaanissa. Kirjailija kuitenkin kehitti näkemystään kolmantena pääteoksenaan pidetyissä esseissä, joita alkoi ilmestyä jo vuonna 1955, kun Tuntematon sotilas oli käynnistänyt suuren kirjasodan.
Louhimiehen elokuvan näkemyksellisyys tuntuu saaneen voimaa juuri esseistä sekä Linnan muista kirjasodan yhteydessä esittämistä puheenvuoroista.
”Tahdon antaa kaiken arvostukseni ihmisille jotka koko onnettomuuden hartioillaan kantoivat, mutta itse sodalta minä tahdon sen ottaa pois.”
Näin Väinö Linna kirjoitti kustantajalleen WSOY:lle marraskuussa 1954. Tuolloin hän purnasi kustantajan aikomia poistoja. Linna totesi ajattelevansa jälkipolvien tuomiota romaanilleen. ”…minä pelkään niitä ihmisiä, jotka joskus tulevat ihmettelemään, että eikö tällä miehellä todellakaan ollut ainoatakaan sanaa sanottavanaan siitä mentaliteetista, joka katsoo sodan jonkinlaiseksi inhimilliseksi arvoksi”.
Eräässä esseessään Linna totesi, että sotamiehet eivät todellakaan olleet innostuneita sotaan.
”Mutta minä en laske tätä heidän viakseen vaan ansiokseen.”
Uudessa Tuntemattomassa on monia kohtauksia, joita ei ole Linnan teoksissa. Kun näin on päätetty tehdä, olisi siinä voinut mennä vielä vähän pidemmälle. Nyt Itä-Karjalan valtauksesta jää tämänkin elokuvan katsojalle mieleen, että Hietanen antoi annoksiaan nälkäisille lapsille, vaikka kuvissa välähtää myös Rahikainen parittamassa nuoria tyttöjä.
Juuri tämän elokuvaversion henkeen olisi sopinut joku huomio myös suomalaisten pystyttämistä keskitysleireistä ja yleensä koko heimoaatteesta. Kirjoittihan Linna, että ”tavallisella rivimiehellä oli hyvin vähän tajua Itä-Karjalan kysymyksestä. Missään tapauksessa se ei tuntunut hänestä tarpeeksi arvokkaalta vaihtoesineeltä elämää vastaan”.
uutiskirje 
