Suomen sisällissota tuo arkipiispa Kari Mäkisen mieleen monenlaisia tuntemuksia ja ajatuksia. Vuoden 1918 tapahtumat koskettavat Mäkistä myös henkilökohtaisesti, hänen sukutaustansa kautta. Niin voittajien kuin häviäjienkin puolelta.
– Tällä tragedialla on pitkä muisti. Sisällissotaan liittyy edelleenkin paljon vaikenemista, puhumattomuuden aura. Olen usein miettinyt, kuinka paljon vaikenemista on hautautunut voittaneen puolen retoriikan alle.
Sisällissodan jäljet ovat veriset, eivätkä kaikki sen viiltämät haavat ole vieläkään umpeutuneet.
”Toivoisin, vaikka se voi olla mahdotonta, että sisällissodan näkymä ei enää olisi eri osapuolten, vaan yhteinen näkymä.”
– Pyrimme kirkon piirissä ensi vuonna tuomaan esille sisällissodan muistoja kahdella tavoin. Sovinnon ja muistamisen teemoilla. Kirkko pyrkii avaamaan eri paikkakunnalla sellaisia tiloja, joihin kuka tahansa voi tulla kertomaan ja muistelemaan tuntemuksiaan tästä yhteistä tragediastamme. Traumasta, jota olemme kantaneet, ja kannamme edelleenkin.
– 1918-tapahtumissa kirkon johdon ja papiston rooli oli selkeästi olla ensi sijassa voittaneiden, valkoisten puolella. Tästä emme voi missään määrin olla ylpeitä.
Kristityt tappoivat toisiaan
Aika ajoin esiin nousee kysymys siitä, pitäisikö kirkon instituutiona pyytää anteeksi rooliaan sisällissodassa. Se ei Mäkisen mielestä ole relevantti tapa ikään kuin puhdistautua.
– Mielestäni se olisi anakronistista [ajoitukseltaan väärää]. Anteeksiantamisen toive sadan vuoden takaisista tapahtumista olisi aika erikoista, toinen asia on tunnistaa historian perintö. Minä henkilökohtaisesti, emmekä me ole olleet osallisina tähän tragediaan. En taustani huomioon ottaen, enkä muutenkaan ymmärrä, keneltä minun pitäisi pyytää anteeksi ja mitä. Eikä kirkko kokonaisuutena ole tässä suhteessa eri asemassa.
Mäkinen muistuttaa, että sisällissodassa kristityt, kirkon jäsenet tappoivat toisiaan.
– Siinä piilee sisällissodan kauhistuttavuus. Sen yhteisen syyllisyyden ymmärtäminen, mikä tästä kumpuaa, on toinen asia. Anteeksipyytäminen tukisi kirkon näkyvyyttä vain valkoisten edustajana. Pitää muistaa, että kirkko ei ole vain sen papisto, vaan kaikki jäsenet.
– Toivoisin – vaikka se voi olla mahdotonta – että sisällissodan näkymä ei enää olisi eri osapuolten, vaan yhteinen näkymä. Sen nimittäin tiedän, että lähes aina, kun puhutaan vuodesta 1918, aletaan kertoa oman suvun tarinoita ja kokemuksia tässä tragediassa. Vaikka sisällissodasta on kulunut jo sata vuotta, sen jälki ei ole unohtunut, se heijastelee meissä kaikissa vieläkin, syvällä pinnan alla, arkkipiispa summaa.
lehti 