Vuoden 1918 sisällissodan alkamisesta tulee viikon kuluttua kuluneeksi sata vuotta. Arkkipiispa Kari Mäkinen avasi kirkon muistovuoden Kallion kirkossa lauantaina.
– Sisällissota asuu yhteisessä muistissa, ja yksityisissä perheen, suvun ja paikkakunnan muistissa. Kun seison tässä avaamassa sisällissodan muistovuotta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon osalta, tunnen poikkeuksellisella tavalla historian painon, Mäkinen sanoi.
Arkkipiispan mukaan muistovuosi voi parhaimmillaan merkitä sitä, että sisällissota ja sen pitkä jälki, jossa on paljon vaiettua, alkaa näkyä yhteisenä perintönä.
– Tällaisesta taustasta me kasvamme, tällaista perintöä kannamme yhdessä. Sisällissodan muistia ei tule väheksyä eikä unohtaa. Yhteiskunnallisessa ilmapiirissä, jossa muistaminen ja kertominen uhkaavat hajautua eri ryhmien omaksi muistamiseksi, kysyn, voisiko kirkon rooli nyt jo, sadan vuoden jälkeen olla se, että se luo yhteisiä muistin ja kertomisen paikkoja ja tiloja. Ei vain sisällissodan kertomiseen vaan kaiken sen, mitä sadan vuoden aikana tämän perinnön kantaminen on merkinnyt. Että kyse ei enää olisi osapuolista vaan ihmisistä. Että olisi lupa kertoa. Nyt, sadan vuoden mentyä, kirkko kenties voi sellaisen roolin omaksua ja se voidaan kirkolle antaa.
Vaikea jälki, millainen jälki nyt jää?
Hän sanoi, että sisällissodan perinnön käsittely on kirkolle tärkeää monesta syystä. Sadan vuoden perspektiivistä on helppo nähdä, että kirkon johdon ja papiston roolilla ja asennoitumisella sisällissodan repimässä maassa on ollut pitkä ja vaikea jälki.
– Vaikeampaa on tunnistaa, millaisen jäljen me, kirkon johto ja papisto, yhteiskuntaan nyt jätämme. Me emme ole sen parempia, avarakatseisempia tai tarkkanäköisempiä ihmisiä kuin ihmiset sata vuotta sitten. Mutta me elämme vahvemmassa, tasa-arvoisemmassa ja järjestyneemmässä yhteiskunnassa.
Mäkinen totesi, että sisällissota on ollut julma ja ankara opettaja. Opetus on yksinkertainen: vallan saamista ja voittoa tärkeämpää on rauha ja sovinto, eikä rauhaa ole ilman koettua oikeudenmukaisuutta.
– Täällä kirkossa sisällissotaa ja sen sadan vuoden perintöä on katsottava niin suoraan, kaihtelematta ja rehellisesti kuin mahdollista. Niin monin silmin kuin mahdollista. Samalla juuri täällä, Jumalan edessä, siinä näkyy vain ihmisiä, vain ihmisiä niin kuin me, ja siinä me olemme, koko tämän raskaan perinnön kanssa, joka on tehnyt meistä niitä ihmisiä, joita olemme nyt.
lehti 