Kiinan ”uusi Silkkitie” on osa sen globaaleja pyrkimyksiä

Kiinan presidentti Xi Jinping julkisti aloitteensa ”uudesta Silkkitiestä” vieraillessaan Keski-Aasian maissa lokakuussa 2013. Xin ulkopolitiikan suurhanke tunnetaan mandariinikiinaksi nimellä Yidai yilu.

Uuden Silkkitien pääväylä luodaan rautateistä, jotka kytkevät Kiinan länsiosan Xinjiangin Keski-Aasiaan, Lähi-itään ja Eurooppaan. Infrastruktuurin rakentaminen muodostaa perustan siteille, jotka yhdistävät Kiinan markkinat Euroopan ja Aasian markkinoihin. Tämä puolestaan loisi Xin mukaan ”tunteen yhteisestä tulevaisuudesta”.

Kiinan poliittisen johdon visio maastaan Kiina-keskeisen alueen ytimenä kuvaa sen kunnianhimoista tavoitetta luoda suhteet oman maailmankuvansa ja kaupallisten etujensa pohjalta.

Uusi Silkkitie ei olekaan pelkästään infrastruktuurin rakentamista ja investointeja kehitysprojekteihin. Se tulee vaikuttamaan talouteen, politiikkaan ja moniin muihin asioihin Euraasiassa. Miten, sen vasta aika näyttää.

Kiinan johto haluaa aloitteellaan tehdä kauppasopimuksia ja lisätä talouskasvua, jotta Kiina pysyisi maailman kahden suurimman talouden joukossa. Se haluaa integroida naapurimaat Kiinan talouteen sekä luoda liikennereittejä ja monenkeskisiä alueellisia instituutioita lisätäkseen vaikutusvaltaansa heikompien naapurien-sa keskuudessa. Yksi esimerkki niistä on Kiinan aloitteesta perustettu Aasian infrastruktuuri-investointipankki (Asian Infrastructure Investment Bank eli AIIB), jonka jäseniä myös Suomi ja Ruotsi ovat.

Kiinan johdon
autoritaarisuus kasvanut

Uuden infrastruktuurin tarve on suuri Euraasiassa, ja rautatieverkoston nopea kehittäminen on tärkeä osa muutosta, joka tarvitaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Uutta Silkkitietä kehitetään kuitenkin samaan aikaan kun Kiinan johto toimii yhä autoritaarisemmin ja rajoittaa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa lisääntynyttä avoimuutta.

On uhkana, että Kiinan johto käyttää yhteistyöprojekteissa saneluvaltaa, ja pahimmassa tapauksessa vain se yksin voi täysin valvoa niitä. Kun Kiinan valtiovalta niin parhaaksi katsoo, voi se vaientaa projektien arvostelijat ja ne, jotka ovat valtion taloudellisten etujen tiellä.

Diktatuureissa voidaan yhteiset voimavarat kaupata ilman, että niistä koituu
väestön enemmistölle hyötyä. Tällaisissa maissa on myös vaarana, että työehdot, työympäristö ja palkka jäävät sivuseikoiksi.

Kiinan johto katsoo, että uuden Silkkitien tuoma talouskasvu toimii yhteiskunnan vakauden takeena. Toki talouskasvu voikin johtaa kaikkia hyödyttävään sosiaalis-taloudelliseen kehitykseen ja se voi toteutua yhdessä poliittisten ja sosiaalisten oikeuksien kanssa. Viime vuosien monet lakot sekä ihmisoikeusaktivistien ja työoikeusjuristien joukkopidätykset kuitenkin osoittavat, että Kiinan johto on päättänyt harjoittaa valtaansa yhä tukahduttavammin saavuttaakseen taloudelliset päämääränsä ja yhteiskunnan vakauden.

Tavoite globaalista
”pehmeästä vallasta”

Uiguurien asema on heikentynyt.

Kiinan johdon mukaan maa on käymässä läpi rauhanomaista muutosta köyhyyden ja kansainvälisen marginalisoinnin vuosien jälkeen. Se on asettanut kaksi vuoteen 2020 ulottuvaa päämäärää.

Tavoitteista toinen on kaksinkertaistaa vuoden 2010 bkt henkeä kohden niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Tämän saavuttamiseksi valtio haluaa muuttaa talouskasvun pohjaa siten, että painopiste siirtyy vientiin suunnatusta tuotannosta kotimaisen kysynnän kasvattamiseen. Keski-Aasian ja Euroopan yhdistävä ylikansallinen uusi Silkkitie on osa tätä suunnitelmaa.

Toinen tavoitteista on se, että Kiinasta tulee maailmanlaajuinen ”pehmeän vallan” harjoittaja. Tähän Xi viittasi sanoessaan toukokuussa 2017 kansainvälisessä huippukokouksessa uuden Silkkitien johtavan ”tunteeseen yhteisestä tulevaisuudesta”. Hän oli hyvin perillä siitä, miten liikenneyhteydet voivat kaventaa sekä fyysistä että henkistä etäisyyttä, muuttaa ihmisten elintapaa eri maissa ja heidän ”mentaalikarttaansa” alueesta.

Käsitteen pehmeästä vallasta (soft power) loi yhdysvaltalainen politiikan tutkija Joseph Nye. Hänen mukaansa vaikuttaminen kulttuurin, koulutuksen, tieteen ja elämänlaadun aloilla on tärkeä ja toisinaan ratkaiseva täydentäjä ”kovalle vallalle”, jota harjoitetaan sotilaallisella ja taloudellisella painostuksella.

Kun tarkastellaan, miten Kiinan johto harjoittaa pehmeää valtaa, huomaa sen esimerkiksi ylistävän japanilaismiehittäjien seksuaalisesta väkivallasta Itä-Aasiassa kertovia elokuvia – samalla kun se vaientaa todistukset sieppauksista ja naiskaupasta nykypäivän Kiinassa. Se vaikenee tositapahtumista kertovista kotimaisista näytelmäelokuvista, se uusintaa vanhoja seksistisiä arvoja pitämällä miehet perheen edustajana väestökirjanpidossa ja sosiaaliturvaa jaettaessa, se leimaa uusissa turvallisuuslaeissaan homoseksuaalisuuden ”vulgaariksi ja epäisänmaalliseksi” sekä ”epänormaaliksi seksuaaliseksi käyttäytymiseksi”, se on lopettanut suurimman osan uiguurinkielisestä korkeakouluopetuksesta ja tehnyt kiinasta opetuskielen suurimmassa osassa Xinjiangin kouluja sekä turvautunut väkivaltaisiin menetelmiin niitä vastaan, joita se kutsuu separatisteiksi.

Jättiorganisaatio Bingtuan
hallitsee Xinjiangissa

Xinjiang on viralliselta nimeltään Xinjiangin uiguurien autonominen alue, ja puolet sen väestöstä on uiguureja. Xinjiang, jonka naapureita ovat Kazakstan, Kirgisia ja Tadžikistan, on silkkitiesuunnitelman napa.

Xinjiangissa on Kiinan suurimmat öljyvarat ja viime vuosina siitä on tullut yksi maan suurimmista energiantuottajista. Se on pinta-alaltaan suurin Kiinan maakunnista kattaen kuudesosan koko valtion pinta-alasta. Siellä myös tehdään Kiinan ydinasekokeet.

Xinjiangin tuotanto- ja rakennuskomennuskunnalla eli Bingtuanilla on tärkeä osa alueen talouskehityksessä. Se on Kiinan keskushallituksen alaisuudessa toimiva taloudellinen ja puolisotilaallinen organisaatio, joka hallitsee suoraan muun muas-sa Shihezin, Wujiagun, Tumxukin, Aralin, Beitunin ja Tiemenguanin kaupunkeja.

Bingtuan harjoittaa voittoon tähtäävää liiketoimintaa. Sitä johtava osasto Kiinan kommunistisessa puolueessa on asemaltaan sama kuin maakunnista vastaavat osastot, ja sen työntekijät ovat valtaosin han-kiinalaisia.

Uiguurien taloudellinen, poliittinen, uskonnollinen ja sosiaalinen tilanne on huomattavasti heikentynyt viime vuosikymmeninä. Monet ulkomaiset ja kiinalaiset kansalaisjärjestöt katsovat, että valtiojohtoisen Bingtuanin tarkoituksena on kolonisoida uiguurien autonominen alue han-kiinalaisilla.

Uiguurit huolissaan
Silkkitien vaikutuksista

Kiina on virallisesti monikansallinen valtio. Se tunnustaa 56 kansallisuutta (minzú), joilla on oikeus kehittää omaa kulttuuriaan ja kieltään.

”Valtion johtama kampanja, jonka tarkoituksena on hävittää uiguurien kulttuuri, on kiihtynyt sen jälkeen kun Xi nousi valtaan”, on sanonut Rebiya Kadeer, joka johtaa Maailman uiguurikongressia (The World Uighur Congress). Järjestön päämaja on Yhdysvalloissa ja se ilmoittaa tavoitteekseen yhdistää uiguurit ”Kiinan miehitystä vastaan Itä-Turkestanissa” ja saada ”Kiina noudattamaan YK:n ihmisoikeusjulistukseen sisältyvää poliittisen pluralismin periaatetta”.

Kiinan valtiovallan edustajien mukaan uusi Silkkitie lisää Xinjiangin väestön hyvinvointia. Olen puhunut Xinjiangin autonomisen alueen ihmisten kanssa, ja toiset heistä pelkäävät, että EU tekemällä yhteistyötä Silkkitie-hankkeessa käytännössä hyväksyy ne menettelytavat, joita Kiinan valtio Bingtuanin avulla käyttää Xinjiangissa.Keskustelukumppanini eivät halua nimiään julkisuuteen, mutta he sanovat, että heillä on kokemusta Kiina-keskeisestä maailmasta ja Kiinan valtion tavasta käyttää valtaa.

Monet tunnetut ja vähemmän tunnetut uiguurit katsovat, että uuden Silkkitien aloitetta voi pitää onnistuneena, jos sille hankitaan uiguuriväestön tuki ja jos saadaan näyttöä siitä, että siihen liittyvät kehitysprojektit koituvat uiguurien hyödyksi.

Käännös: Arto Huovinen