Yli 600 000 työikäistä suomalaista, useampi kuin joka kymmenes, on suorittanut vain perusasteen koulutuksen. 20–29-vuotiaista peruskoulupohjalta ponnistaa noin joka viides. Osa heistä on kokonaan sekä työelämän että koulutuksen ulkopuolella, vuoden 2015 lopulla 16–29-vuo-tiaista noin 9 000 eli vajaat seitsemän prosenttia.
Kun koulutusvaatimukset työelämässä kasvavat, vain peruskoulutuksen saaneiden näkymät heikentyvät jatkuvasti. SAK:n viime vuonna teettämän tilastotutkimuksen mukaan he ovat nykyäänkin töissä vain puolet työiästään, naiset keskimäärin 21 ja miehet 24 vuotta. Työttömyysvuosia heille kertyy keskimäärin lähes kahdeksan, kun taas ammattikorkea- tai yliopistotutkinto puolittaa työttömyysvuosien määrän.
Syrjäytymistä ehkäisevä Me-säätiö on laskenut syrjäytyneiden nuorten määräksi viime vuonna lähes 69 000. Se on lähes 17 000 enemmän kuin vuonna 2008, ennen finanssikriisiä ja taantumaa. Vähäinen koulutus on yksi syrjäytymiselle altistavista tekijöistä.
”Heillä on valtavasti osaamista ja tahtoa, mutta he eivät ole koskaan päässeet tuomaan sitä esille.”
Syrjäytyminen aiheuttaa inhimillisten ongelmien lisäksi taloudellisia kustannuksia yhteiskunnalle. Tammikuussa julkistetun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Sitran tutkimuksen mukaan peruskoulun varaan jäävä aiheuttaa elinaikanaan keskimäärin vähintään 230 000–370 000 euron menetyksen julkishallinnolle verrattuna ylemmän koulutuksen saavaan. Koska kaikkia menetyksiä ei pystytty tutkimuksessa laskemaan, luvun arvioidaan olevan todellisuudessa huomattavasti isompi.
Tutkimus, jossa seurattiin vuonna 1987 syntyneiden suomalaisten palveluiden käyttöjä ja tulonsiirtoja 25 ikävuoteen asti, osoitti samalla, miten kannattavia investointeja syrjäytymisen ehkäisy ja koulutus voivat yhteiskunnankin näkökulmasta olla.
”Tutkimuksemme tulokset eivät tue ajatusta ennalta määrätyistä tai geenien kautta siirtyvistä ylisukupolvisista ilmiöistä vaan ennemminkin ajatusta siitä, että kehityksellä on tietty suunta, jota jatkuvasti luodaan arjessa ja jota ympäristö pystyy niin vahvistamaan kuin heikentämään”, tutkimuksessa todetaan.
Jokainen huomioitava yksilönä
Vierailu Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian nuorten työpajassa vahvistaa käsitystä siitä, että kouluttamattomissa nuorissa on valtava potentiaali ja heidän tukemiseensa kannattaa panostaa.
Työpajatoiminnalla pyritään parantamaan nuorten valmiuksia hakeutua koulutukseen tai työhön sekä vahvistamaan heidän arjenhallintataitojaan. Työpajoilla, joita on noin 90 prosentissa Suomen kuntia, oli esimerkiksi vuonna 2016 kaikkiaan lähes 15 000 alle 29-vuotiasta nuorta. Lähes 70 prosenttia on sijoittunut työpajajakson jälkeen joko koulutukseen, työhön tai muuhun aktiiviseen toimintaan, ja 91 prosenttia on kokenut sosiaalista vahvistumista.
Omnian tutkintoa edeltävän oppimisen erityisasiantuntija Lisbet Salomonsson-Manninen Kuusiniemen työpajalta korostaa jokaisen nuoren huomioimista yksilönä.
– Olen ylpeä siitä, että meillä on mahdollisuus satsata vahvaan yksilöohjaukseen. Tarinoita on yhtä paljon kuin nuoria. Suurin osa menee kohti opiskelua, mutta kaikki eivät mene perussapluunan mukaan. Kaikki eivät saa kotoa mallia tai tukea etenemisessä.
Peruskoulussa suuri ongelma on Salomonsson-Mannisen mukaan juuri yksilöohjauksen vähäisyys. ”Ai opo, mä näin sen kerran yläasteella.” Näin Salomonsson-Manninen on kuullut nuorten sanovan oppilaanohjauksesta kysyttäessä. Toinen mieleen jäänyt lause kuuluu: ”Olisin varmaan alkanut puhua, jos multa olis joskus kysytty jotain”.
– Täällä tulee nuorilta paljon kiitosta siitä, että heille on henkilökohtaista aikaa.
Työpajan yksilöohjaajat keskustelevat säännöllisesti nuorten kanssa kahden kesken heidän tilanteestaan ja tulevista valinnoistaan. Apuna ovat myös kuraattori, toimintaterapeutti ja koulutusvalmentaja.
Ryhmät ovat pienempiä kuin koulussa, jolloin kaikkien sosiaaliset taidot pääsevät kehittymään. Kussakin pajassa on 6–12 nuorta.
Mielekäs työ auttaa jaksamaan
Omnialla oli aiemmin työpajatoimintaa kymmenessä eri paikassa, 3–4 vuotta sitten toiminta keskitettiin pääosin Kuusiniemeen.
– On helpompi siirtyä pajasta toiseen, kun ollaan saman katon alla. Työkokeilun aikana näkee monta alaa, Salomonsson-Manninen toteaa.
Työpajassa voi valita audiopajan, autopajan, kuljetuspajan, puu- ja verhoilupajan, ruokapalvelupajan, taidepajan, tekstiilipajan tai videopajan. Lisäksi on elämäntaitoja opettava valmentava paja. Joka pajalla on oma ammatillinen ohjaaja, joka on ammattialansa asiantuntija.
”Nuorilta tulee paljon kiitosta siitä, että heille on henkilökohtaista aikaa.”
Nuorten motivaation kannalta on Salomonsson-Mannisen mukaan keskeistä, että pajoissa tehdään oikeaa, tarpeelliselta tuntuvaa työtä.
– Ei niin, että tehdään tiiliseinä ja toinen ryhmä tulee purkamaan sen.
Osa työstä on asiakkailta tulevien tilausten toteuttamista. Tilauksia saatetaan valikoida niin, että ne ovat nuorten kannalta mielekkäitä ja kiinnostavia. Tekstiilipajassa esimerkiksi tehdään lukiolaisten vanhojen päivien pukuja, puupuolella tuunataan ja rakennetaan huonekaluja tilausten mukaan.
– Kun arki on vaihtelevaa ja mielekästä, nuoret jaksavat. Toki rutiiniarkeakin on hyvä opettaa, Salomonsson-Manninen sanoo.
Pajalla ollaan yleensä puoli vuotta te-toimiston myöntämässä työkokeilussa. Sen jälkeen on mahdollista hakea jatkamaan työskentelyä oppisopimuksella ammatilliseen tutkintoon saakka. Pajan toimintaperiaatteiden onnistumista kuvaa se, että keskeytysprosentti on hyvin pieni.
”Valtavasti osaamista ja tahtoa”
Valtakunnallisessa työvoimapolitiikassa korostetaan nykyään velvoittamista. Keppiä tarjotaan työttömille ja erityisesti nuorille. Nuorten motivoituneisuus työpajatoiminnassa perustuu Salomonsson-Mannisen mukaan kuitenkin siihen, että kukaan ei määrää heitä työpajalle, vaan sinne haetaan itse, usein toki esimerkiksi te-toimiston tai nuoria valinnoissa auttavan Ohjaamotalon ehdotuksesta.
Salomonsson-Manninen pitää nuorten omien ajatusten kuuntelemista ratkaisevan tärkeänä. Esimerkiksi ehdotukset oppivelvollisuusiän pidentämisestä eivät häntä innosta, koska ratkaisujen tulisi lähteä nuorten yksilöllisistä tarpeista ja tilanteista.
Nykyisistä suuntauksista positiivisena Salomonsson-Manninen pitää opetuksen henkilökohtaistamista toisen asteen koulutuksessa. On tärkeää tunnustaa ja hyväksilukea taidot, jotka nuorella jo on, ja keskittyä asioihin, joissa on tukemisen tarvetta.
– Meidänkin pajoiltamme saa nykyään osaamistodistuksia, joilla voi näyttää, mitä on tehnyt ja mitä osaa.
Salomonsson-Manninen ei halua puhua syrjäytyneistä, vaan erityistä kasvun tukea tarvitsevista nuorista.
– Heillä on valtavasti osaamista ja tahtoa, mutta he eivät ole koskaan päässeet tuomaan sitä esille.
Presidentin puolison Jenni Haukion puvun viime itsenäisyyspäiväjuhliin oli ommellut Omnian työpajalla aiemmin ollut Heidi Karjalainen, joka nyt opiskelee Aalto-yliopistossa muotoilua. Hän on kertonut saaneensa työpajalta itsevarmuutta ja rohkeutta alalle hakeutumiseen.
– Se on huikea tarina. Ei kaikkien tarvitse olla yhtä huikeita, mutta meidän pienissä ryhmissämme huomataan, että kaikilla on vahvuuksia, Salomonsson-Manninen kommentoi.
Työtä tehdään tosissaan
Kierros talon eri pajoissa vahvistaa Salomonsson-Mannisen kertomaa.
– Täällä on tosi hyvä yhteishenki. Juttu kulkee ja vitsiä lentää. Kaikki tekevät tosissaan työtä, kuvailee kuljetuspajalla vast’ikään aloittanut Joni, 23.
Toisin kuin useimmat pajalla olevat, Joni on jo suorittanut ammatillisen perustutkinnon, kone- ja metallialalta. Armeijassa hän ajoi kuorma-autokortin, työskenteli välillä jakeluautohommissa ja haluaisi tehdä jatkossa työtä pitkän matkan kuljetusten parissa.
– Odotan, että saan pajalta löydettyä haluamaani hommaa ja pääsisin työelämään mahdollisimman nopeasti.
Virve, 18, tekee parhaillaan maalaustöitä puupajalla. Työpajalle hän päätyi kaverinsa suosituksesta, ja puolivuotisjakso lähenee nyt loppuaan. Hänellä ei ole aiempaa peruskoulun jälkeistä koulutusta. Jatkosuunnitelmat eivät ole vielä hahmottuneet, mutta työpajakokemus on ollut hänelle tärkeä.
– Olen viihtynyt tosi hyvin. Minusta on tullut täällä paljon sosiaalisempi.
Videopajalla Kasper, 18, siirtää parhaillaan vanhojen videokasettien sisältöjä digitaaliseen muotoon. Hän on myös valokuvannut, videoinut ja editoinut pajalla. Elämysjääkiekko-tapahtumassa hän kuvasi suoraa nettivideolähetystä eli striimausta. Tilaukset tulevat ulkopuolisilta asiakkailta.
– Kuvaaminen on aina kivaa. Jälkityöt ovat myös jees, jos on jokin idea miten tekee.
Aiemmin Kasper on opiskellut ammatillisessa oppilaitoksessa datanomilinjalla, joka ei tuntunut hänelle sopivalta ja jäi kesken. Videotöitä hän toivoo voivansa tehdä myös jatkossa.
Unelmia ja rutiineja
Videokuvausta ja editointia tekee myös Isa, 19. Hän on päässyt puolen vuoden työkokeilunsa jälkeen jatkamaan pajassa oppisopimuksella. Isan perhe on asunut pitkään ulkomailla ja muuttanut maasta toiseen. Hän on suorittanut ulkomailla lukio-opintoja, mutta ne ovat jääneet kesken. Työpajaan hän päätyi muutettuaan yksin Suomeen.
– En tiennyt työpajoista ennen kuin kuulin niistä te-toimistosta. Olen ollut positiivisesti yllättänyt. Täällä on tosi hyvä ja kannustava ilmapiiri, ja täällä pystyy tekemään mitä haluaa.
Jatkossa Isaa kiinnostaisivat etenkin elokuvatyöt, mutta myös audiovisuaalinen ala ylipäänsä.
Eetu Pulkkinen, 25, työskentelee audiopajalla kuntouttavan työtoiminnan sopimuksella puolen vuoden työkokeilun päätyttyä. Aiemmin hän opiskeli lähihoitajalinjalla, mutta se ei tuntunut omalta alalta. Hakiessaan apua Ohjaamotalosta hän kuuli ensimmäisen kerran työpajoista ja haki pajalle myöhemmin te-toimiston virkailijan rohkaistessa.
Äänitys, miksaus ja masterointi, jota Pulkkinen audiopajalla tekee, on ollut hänelle mieluisaa. Pulkkinen harrastaa laulamista ja on osittain siksi kiinnostunut myös äänitekniikasta.
– Olen ajatellut hakea äänikoulutukseen. Stadin ammattiopistossa on leffalinja, jossa voi erikoistua äänipuolelle, Pulkkinen pohtii.
– Työpajatoiminta on pitänyt rutiinia yllä ja pitänyt minut aktiivisena. Aion täällä ollessanikin osallistua yhteishakuihin ja etsiä töitä, ainakin kesätöitä. Ilman pajaa kynnys tehdä niitäkin asioita voisi olla paljon isompi.