Maailma on aina ollut myllerryksessä, mutta viime vuodet ovat olleet erityisen kova muistutus haavoittuvuudestamme. Pandemia, sota ja niiden synnyttämät energiakriisit osoittivat, kuinka riippuvaisia olemme energian, raaka-aineiden ja elintarvikkeiden toimivista toimitusketjuista. Meriliikenne on näiden ketjujen selkäranka, johon Suomi nojaa enemmän kuin moni muu maa. Laivat pitävät hyllymme täynnä, lääkkeet saatavilla ja talouden pyörimässä.
Siksi kysymys kuuluu: kenen käsissä eurooppalainen huoltovarmuus oikeastaan on?
Liian moni alus purjehtii nykyään niin sanotuilla mukavuuslipuilla, eli rekisteröitynä maihin, joissa verotus on olematonta ja työntekijöiden oikeudet ohuita. Tämä murentaa sekä eurooppalaista omavaraisuutta että merenkulkijoiden asemaa. Emme voi hyväksyä, että huoltovarmuutemme lepää halpatyövoiman ja veroparatiisien varassa.
Markkinat ohjaavat laivoja sinne, missä kustannukset ovat pienimmät ja voitot suurimmat. Mutta kriisitilanteessa halpa ei ole sama kuin varma. Kun huoltovarmuus on koetuksella, mukavuuslippujen alukset eivät ole ensimmäisenä turvaamassa eurooppalaisten ruokaa tai lääkkeitä.
Sekä EU:n että Naton selvitykset vahvistavat, että kriisitilanteessa ratkaisevaa on alusten omistus ja se, minkä lipun alla ne seilaavat. Yhdysvalloissa ja Kiinassa suurin osa kaupallisesta kauppalaivastosta purjehtii kansallisella lipulla, kun taas Euroopassa olemme päästäneet omistajuuden valumaan pois käsistämme.
Kun laivat ovat eurooppalaisessa omistuksessa ja EU-lipun alla, ne palvelevat kriisitilanteissa eurooppalaisia eivätkä kasvottomia sijoittajia. Samalla voidaan varmistaa, että työntekijöiden oikeudet, työehdot ja sosiaaliturva ovat eurooppalaisella tasolla. Turvallisuus ja oikeudenmukaisuus kulkevat tässä käsi kädessä.
Euroopan kuljetustyöntekijöiden liitto on varoittanut toistuvasti, että huoltovarmuutta ei voi rakentaa työehtoja polkemalla. Laadukkaat työpaikat ja reilut työehdot vahvistavat koko järjestelmän kriisinsietokykyä.
Siksi tarvitsemme eurooppalaisen merenkulkuohjelman, joka palauttaa omistajuutta EU:hun ja kannustaa aluksia rekisteröitymään unionin jäsenmaihin. Samalla on vahvistettava valvontaa, jotta kansainvälisillä vesillä työskentelevät ihmiset eivät putoa lainsäädännön ulkopuolelle. Työntekijöiden oikeudet on taattava myös merillä.
Euroopan on nähtävä meriliikenne strategisena kysymyksenä ja otettava sen ohjat omiin käsiinsä. Huoltovarmuus ja reilu työelämä eivät ole vaihtoehtoja toisilleen. Ne vahvistavat toisiaan. Vain eurooppalainen omistajuus ja eurooppalaiset liput voivat turvata sekä kaikkina aikoina toimivan merenkulun että sen työntekijät. Ja se on meidän kaikkien yhteinen etu.
Merja Kyllönen
Europarlamentaarikko
uutiskirje 