Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Sarkkinen ihmettelee Maahanmuuttoviraston linjaa turvapaikanhakijoiden suhteen.
Hän jätti eduskunnassa sisäministeri Kai Mykkäselle (kok.) kirjallisen kysymyksen poliittisen vainon tunnistamisesta turvapaikkamenettelyssä.
Sarkkinen puuttuu viime päivinä julkisuudessa esillä olleeseen Behdadin tapaukseen: Yhdeksän vuotta Suomessa oleskellut Iranin kurdi ollaan palauttamassa Suomesta Iraniin, vaikka häntä uhkaa vaino poliittisen aktiivisuutensa tähden.
Maahanmuuttoviraston tapa tulkita maatietoa herättää vakavia kysymyksiä.
Henkilö on toiminut Iranissa kurdien oikeuksien puolesta ja jatkanut työtä Suomessa. Poliittisen toimintansa vuoksi häntä ja hänen perhettään on uhkailtu.
– Nyt uhkaava palautus koettelee jälleen ihmisten uskoa suomalaisen maahanmuuttopolitiikan johdonmukaisuuteen, inhimillisyyteen ja kykyyn tunnistaa vainon uhka, Sarkkinen arvioi.
Puoliso ja työ Suomessa
Sarkkinen toteaa, että Behdad on kotoutunut hyvin, oppinut suomen kielen sekä löytänyt ystäviä, puolison ja työpaikan Suomesta.
– Synnyinmaassaan Iranissa häntä uhkaa vaino taustansa ja poliittisen toimintansa vuoksi, mutta sinne Suomi hänet haluaa palauttaa, Sarkkinen kummeksuu.
Hän muistuttaa muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin todenneen, että kurdien oikeuksia edistävään poliittiseen toimintaan osallistuvat kurdit ovat Iranissa ihmisoikeusloukkausten vaarassa. Amnestyn mukaan Iran teloittaa Kiinan jälkeen eniten ihmisiä maailmassa, ja oikeudenkäynnit maassa ovat järjestään kansainvälisen oikeuden vaatimusten vastaisia.
– Behdadin surullinen tarina on jälleen yksi tapaus lisää, joka tuo esiin Maahanmuuttoviraston toiminnan ja nykyisen maahanmuuttopolitiikan ongelmia, Sarkkinen sanoo.
– Hakemusten käsittelyssä ilmenneet epäkohdat pistävät silmään niin tässä kuin lukuisissa muissa prosesseissa, joista saamme jatkuvasti tietoa. Myös Maahanmuuttoviraston tapa tulkita maatietoa herättää vakavia kysymyksiä, Sarkkinen sanoo.