Viitebudjetti
Viitebudjetti on nimensä mukaisesti viitteellinen. Se ei pyri osoittamaan, miten tulee kuluttaa.
Se osoittaa, paljonko rahaa tarvitaan arjen sujumiselle välttämättömien tavaroiden ja palveluiden kulutukseen tietyllä aikavälillä, esimerkiksi kuukauden aikana.
Viitebudjetin osalta on tutkimuksessa selvitetty, että millainen on kohtuullisen minimin mukainen kulutustaso, jolla ihminen tulee toimeen, voi ylläpitää terveyttään ja kokee voivansa osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan tämän päivän Suomessa.
Ruuan hinta on kuitenkin lähtenyt halpuuttamisen jälkeen tänä vuonna taas nousuun.
Toisin sanoen, mitä tavaroita ja palveluja elämiseen tarvitaan, miten paljon ja minkä laatuisia ne ovat ja mitä nämä hyödykkeet maksavat.
Hintojen muutosten tarkastelu ulottui tässä jutussa kerrotussa tarkastelussa aikavälille 2000 – 2017.
Lähde: Tilastokeskus
Köyhän jokapäiväinen leipä ja asuminen on kallistunut muita nopeammin 2000-luvun kuluessa. Köyhyysrajalla eläville ihmisille ruoka ja asuminen ovat kallistuneet suhteellisesti muita enemmän.
Köyhyysrajalla eläville hinnat ovat 2000-luvulla kohonneet melkein joka vuosi enemmän kuin kuluttajahintaindeksi kertoo. Eniten eroa ovat synnyttäneet vuokrat, koska ne ovat nousseet paljon yleistä hintatasoa nopeammin.
Mitä suurempi on vuokrien osuus kulutuksessa, sitä enemmän hinnat ovat nousseet. Pienituloisilla vuokrien osuus on selvästi muita suurempi.
Ruoka maksaa muita enemmän
Elintarvikkeiden kulutusosuus oli köyhyysrajalla elävillä myös muita suurempi. Sen vaikutus on vaihdellut hintakehityksestä riippuen. Aivan viime vuosina elintarvikkeiden hinnat ovat alentuneet, mikä on vaikuttanut päinvastaiseen suuntaan kuin vuokrien kehitys. Ruuan hinta on kuitenkin lähtenyt kaikenlaisen halpuuttamisen jälkeen tänä vuonna taas nousuun.
Tilastokeskuksen Tieto & trendit -blogissa perataan köyhyysrajalla eläville kohdistuvia muita nopeampia hinnan nousuja. Olli Savela on laskenut, miten kohtuullisen minimin mukaan kuluttavien ihmisten elinkustannukset ovat muuttuneet viime vuosina.
Kohtuullisella elämällä tarkoitetaan minimin mukaista kulutustasoa, jolla ihminen tulee toimeen. Se kertoo, paljonko rahaa tarvitaan arjen sujumiselle välttämättömien tavaroiden ja palveluiden kulutukseen.
Köyhällä ei ole vara sairastaa eikä harrastaa kulttuuria
Kohtuubudjetilla elävä on terve ja sairastaa vähän, jotta kohtuubudjetti pysyy kasassa. Hän ei osta lainkaan kaupasta keskiolutta eikä muuta alkoholia tai tupakkaa. Niiden hinnat ovat nousseet keskimääräistä enemmän.
Kohtuubudjetilla elävien menoissa terveysmenot on Savelan laskelmassa oletettu melko pieniksi. Ihmisillä ei oleteta olevan kroonisia sairauksia tai allergioita.
Terveysmenot ovat kallistuneet yleistä hintakehitystä nopeammin. Keskimääräiset hinnat nousevat nopeammin pitkäaikaissairailla ja vammaisilla.
Kulttuuriin ja vapaa-aikaan kohtuubudjetilla elävät käyttivät vain 5,1 prosenttia menoistaan, kun näiden menojen osuus kuluttajahintaindeksissä oli 12,3 prosenttia.
Vähäiseltä näyttävä ero kertautuu
Näista oletuksista huolimatta köyhyysrajalla elävien kuluttajahintaindeksi on kohonnut 2000-luvulla eli vajaan 18 vuoden aikana keskimäärin 1,5 prosenttia vuodessa. Köyhyysrajalla eläville hinnat ovat nousseet keskimäärin 1,9 prosenttia vuodessa.
Tämä näyttää vähäiseltä: ero hintojen nousussa on keskimäärin 0,4 prosenttiyksikköä enemmän vuodessa. Mutta lähtötasokin on matala, sillä kohtuubudjetilla elävän on ajateltu elävän vähäisillä tuloilla.
Käytännössä kohtuubudjetilla elävät ihmiset elävät hyvin lähellä virallista köyhyysrajaa, joka oli vuonna 2013 yksin asuvalla henkilöllä 1 188 euroa kuukaudessa. Näillä pienillä tuloilla olevien ihmisten eläminen on ollut jokaisena vuonna suhteellisesti muita kalliimpaa.
Isoin ero vuokramenoissa
Viralliseen kuluttajahintaindeksiin eroa on syntynyt 17 vuoden aikana yhteensä 7 – 8,2 prosenttia riippuen laskentavasta. Virallisen kuluttajahintaindeksi rakenne on aivan jotain muuta kuin pienituloisella.
Suurin poikkeama oli vuokramenoissa, joiden osuus oli esimerkkitalouksilla 34,9 prosenttia kaikista kulutusmenoista, kun vuokran osuus kuluttajahintaindeksissä oli vain 7,6 prosenttia vuonna 2013.
Elintarvikkeiden osuus virallisessa indeksissä oli 13,9, kun taas pienituloisella osuus oli 19,7 prosenttia. Julkisen liikenteen maksuissa ero oli yli prosenttiyksikkö.
Viitebudjetti
Viitebudjetti on nimensä mukaisesti viitteellinen. Se ei pyri osoittamaan, miten tulee kuluttaa.
Se osoittaa, paljonko rahaa tarvitaan arjen sujumiselle välttämättömien tavaroiden ja palveluiden kulutukseen tietyllä aikavälillä, esimerkiksi kuukauden aikana.
Viitebudjetin osalta on tutkimuksessa selvitetty, että millainen on kohtuullisen minimin mukainen kulutustaso, jolla ihminen tulee toimeen, voi ylläpitää terveyttään ja kokee voivansa osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan tämän päivän Suomessa.
Ruuan hinta on kuitenkin lähtenyt halpuuttamisen jälkeen tänä vuonna taas nousuun.
Toisin sanoen, mitä tavaroita ja palveluja elämiseen tarvitaan, miten paljon ja minkä laatuisia ne ovat ja mitä nämä hyödykkeet maksavat.
Hintojen muutosten tarkastelu ulottui tässä jutussa kerrotussa tarkastelussa aikavälille 2000 – 2017.
Lähde: Tilastokeskus
uutiskirje 
