Merja Kyllönen aikoo lähteä ehdolle niin ensi huhtikuun eduskunta- kuin ensi toukokuun eurovaaleihin. Tavoitteena on jatkaa europarlamentissa, mutta eurovaalikampanjalle hän kaipaa tukea puolueelta.
– Pitää varmaan vielä yhdessä linjata, onko meillä halua säilyttää se paikka. Se vaatii sen, että meillä on yhteinen sitoumus siihen, Kyllönen sanoo.
Mitä puolueen sitoutuminen tarkoittaa?
– Uskottava ehdokasasettelu on ykkönen. Meillä ei ole koskaan ollut rahaa eikä se siihen koskaan perustunut. Se on perustunut siihen, että on tehty yhdessä. Se on koko maan projekti. Yhdelle ihmiselle koko maan kattava vaalityö on mahdotonta.
Koitko presidentinvaaleissa jääneesi yksin?
– Kyllä se aika yksinäinen show oli. Kenttäorganisaatiolle kiitos tuesta. Meidän maakuntien ihmiset kantoivat loistavasti. Itselleni jäi vaikutelma, että vaaleja ei nähty niin tärkeinä, kun istuva presidentti oli ehdolla.
Kyllönen toivoo, että vasemmistoliitto jaksaa keskittyä täysillä myös eurovaaleihin.
– Olisi hyvä olla tiimityötä kuten eduskuntavaaleissa. Ei lähdettäisi sillä ajatuksella, että on jo valmiiksi vaaliväsymystä, keskitytään vain yksiin vaaleihin. Mielestäni europarlamenttipaikka on ihan yhtä tärkeä kuin eduskuntapaikka.