”Intia kärsii historiansa pahimmasta vesikriisistä, miljoonien elämä ja toimeentulo on uhattuna. 600 miljoonaa intialaista kokee suurta tai äärimmäistä veden puutetta ja 200 000 ihmistä kuolee vuosittain riittämättömän puhtaan veden saatavuuden takia. Kriisi on vain pahenemassa.”
Näin toteaa NITI Aayog -ajatuspajan kesäkuussa 2018 julkaistu Composite Water -raportti, joka on ensimmäinen koko maan kattava selvitys Intian vesitilanteesta.
Kolme vuotta sitten perustettu NITI Aayog on Intian hallituksen tutkimuslaitos. Lyhenne NITI on suomennettuna ”Intian muuttamisen kansallinen instituutti”. Laitos pyrkii kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamiseen ja yhteistyöperusteisen federalismin vahvistamiseen käyttäen alhaalta ylöspäin -lähestymistapaa.
Aikaisemmin Intian vesitilannetta koskevat tietojärjestelmät ovat olleet karkeita ja niiden kattavuus sattumanvarainen sekä laatu heikko. Esimerkiksi vain 55 000:sta kaivosta on ollut saatavissa tietoja, vaikka Intian maaseudulle on kaivettu tai porattu 12 miljoonaa kaivoa.
Tietojen yhdistäminen osavaltioiden sisällä ja niiden välillä olisi keskeinen keino vesipolitiikan edistämiseksi, mutta hallinnon pullonkaulat ja perusdatan tuottamismenetelmien kirjavuus ovat aiheuttaneet tehottomuutta.
Raportin kirjoittajat toteavat, että 40:ää prosenttia vesivaroista rasitetaan kestämättömissä määrin. Kolme neljäsosaa kotitalouksista on vailla asunnon omaa vesipistettä ja maaseudulla yli neljä viidesosaa jää kokonaan vaille johtovettä. 70 prosenttia vedestä on saastunutta. Maailmanlaajuisessa, 122 maata käsittävässä veden laadun vertailutilastossa Intia jää sijalle 120.
Raportti varoittaa 21 kaupungin – joihin kuuluvat muun muassa New Delhi, Bengaluru (Bangalore), Chennai ja Hyderabad – pohjavesien tyhjenevän kahdessa vuodessa. Mitä nämä 100 miljoonaa kaupunkilaista tekevät mahdottomassa tilanteessa?
Tammikuussa eräs asukas kirjoitti Bengalurun vesilaitoksen palautteeseen: ”Vettä ei ole tullut 10 päivään. Olemme valittaneet laitoksen toimistoon, mutta mitään ei ole tehty. Olkaa hyvä, ratkaiskaa ongelma.”
Elokuun lopussa saman laitoksen asiakastyytyväisyysasteeksi ilmoitettiin tyly yksi prosentti. Karnatakan osavaltion pääkaupunkia asuttaa 12,3 miljoonaa ihmistä.
Osavaltioiden kiistojen pitkä perinne
NITI Aayog -tutkijat jatkavat: ”Veden hallinnointi on nykyään usein nähty osavaltioiden nollasummapelinä rajallisena pysyneen osavaltioiden ja kansallisen yhteishallinnoinnin johdosta, mikä on johtanut seitsemään suureen jokia koskevaan, 11 osavaltiota käsittävään kiistaan.”
Intian niemimaalla on ainakin 223 jokea ja näissä 3 200 suurta tai keskisuurta patoa.
Kaksi vuotta sitten oikeuskäsittelyssä olivat viiden joen kiistat, joissa osapuolina oli kahdesta neljään osavaltiota. Kiistat juontavat juurensa liittovaltion vuodelta 1956 olevasta, auttamatta vanhentuneesta, osavaltioiden välisiä vesikiistoja koskevasta laista, joka on edelleen voimassa. Monet kiistat, joihin tuomioistuimet ovat lakia soveltaneet, ovat rauenneet tai oikeuden päätöksiä ei ole toteutettu.
Osavaltiot kiistelevät vesivaroista keskenään.
Lain voimaanastumisesta tähän päivään Intian väestö on yli 2,5-kertaistunut ja henkilöä kohden laskettu nettokansantulo yli 5,5-kertaistunut.
Niiden kotitalouksien lukumäärä, joiden käytettävissä olevat tulot ovat enemmän kuin 10 000 dollaria, on vuosina 1990–2015 kasvanut 2,5 miljoonasta lähes 50 miljoonaan.
Kaikki tuotanto tarvitsee välttämättä riittävästi hyvälaatuista makeaa vettä riippumatta siitä, onko kyse maatalous-, teollisuus- tai palvelutuotannosta. Yleisesti tiedetään keskiluokkaistumisen ja yläluokan kasvun merkitsevän kulutuksen lisääntymistä, mistä väistämättä seuraa kovaa vauhtia kasvava vedenkulutus. Vanha vesikiistalaki ei voi vastata nykypäivän haasteisiin, sillä laki perustuu 1950-luvun lopun virtaamiin ja oletuksiin vedenkäytön tarpeista.
Käytännössä tämä kaikki saattaa johtaa kokonaisten kylien ja kaupunkien toimeentulon heikentymiseen. Viime maaliskuussa The Hindu -lehti uutisoi kyläläisten jälleen kerran tekemästä vetoomuksesta, jolla erään Chennimalaihin kuuluvan kylän asukkaat vaativat piirikunnan hallintoa tuomaan heille vettä säännöllisesti, koska akuutti vedenvähyys on kestänyt vuosia. Kyläläisten täytyy lähteä etsimään vettä muualta ja kuljettaa sitä polkupyörillä.
”Kestää kolmesta neljään tuntia tuoda vesi kotikylään, minkä vuoksi he eivät pääse töihin”, tekstissä sanottiin. Useimmat kyläläisistä ovat työläisiä ja ovat menettäneet tällä tavalla toimeentulonsa.
Chennimalai sijaitsee Tamil Nadussa Kaverijoen sivuhaaran valuma-alueella. Joki ulottuu Keralan, Karnatakan ja Tamil Nadun osavaltioiden alueelle ja vedestä noin yhdeksän kymmenesosaa käytetään maanviljelyssä.
NITI Aayog ennakoi vuonna 2030 Intian vedentarpeen olevan kaksi kertaa suurempi kuin on saatavissa. Tämä merkitsee vakavaa veden niukkuutta sadoille miljoonille ihmisille ja siitä johtuvaa kuuden prosentin menetystä bruttokansantuotteessa.
Rikas ja köyhä Intia
Veden saatavuus jakautuu epätasaisesti. The Hurun Global Rich List 2018:n mukaan Intiassa on kolmanneksi eniten miljardöörejä Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen, 131 henkilöä.
Samaan aikaan maailman nälkävertailu Global Hunger Index 2017 vavahduttaa tiedolla, että 119 kehittyvästä maasta Intia on alakastissa sadannella sijallaan. Ruokaturvan tarjoamisessa maa on heikompi kuin Irak, Bangladesh ja jopa Pohjois-Korea. Joka viides intialaislapsi on ikäänsä nähden alipainoinen.
Kansainvälisen valuuttarahaston raportti maailmantalouden kehityksestä vuodelle 2018 osoittaa Intian ostovoimakorjatun bruttokansantuotteen olevan kolmanneksi suurin maailmassa, 10 385 miljardia dollaria, mutta keskimäärin henkeä kohden päivässä vain 21,32 dollaria. Suomessa vastaavat luvut ovat noin 256 miljardia dollaria ja 126,96 dollaria.
Composite Water -raportissa arvioitiin keskenään painotettuina yhdeksää eri tekijää keinokastelusta kaupunkien vesihuoltoon sekä pohja- ja pintavesien ylläpidosta vesipolitiikkaan ja -hallinnointiin. Siinä sanotaan: ”Hälyttävästi noin 60 prosenttia osavaltioista saavutti alle 50 pistettä (maksimina 100) ja ne luokiteltiin heikoiksi toimijoiksi. Heikot toimijat keskittyvät Pohjois- ja Itä-Intian runsasväkisille maatalousvyöhykkeille sekä koillisen ja Himalajan osavaltioihin.”
Keski- ja ylempien tuloluokkien ihmisillä on varaa hankkia itselleen juomavettä vaikka pullotettuna. Pulloveden kulutus on suorassa yhteydessä eri alueiden vaurauteen.
Pohjavesiä käytetään liikaa, ja kaivot hupenevat.
Indian Bottled Water Portal, joka toimii alan markkinaetujen ja -tietojen edistäjänä, antaa kuvaa tilanteesta. Läntisillä alueilla pulloveden markkinaosuus on 40 prosenttia, kun Composite Water -raportin mainitsemilla itäisillä alueilla osuus jää 10 prosenttiin. Lisäksi yli 3 400 vedenpullotuslaitoksesta yli puolet sijaitsee neljässä eteläisessä osavaltiossa.
Tämä on suuri ongelma Etelä-Intialle, sillä erityisesti Tamil Nadun osavaltio, jonka väkiluvun ennustetaan tänä vuonna ylittävän 80 miljoonaa, on nääntymässä veden puutteeseen.
Vesikonfliktit kärjistyvät
Intian hallituksen ajatuspajan raportti huomauttaa, että yli puolet Intian kaivoista on hupenemassa pohjavesien liikakäytön vuoksi. Tamilnadulainen kansalaisaktivisti T. R. Parvatha Varthini kirjoitti Siemenpuu-säätiön julkaisuun (T. R. Parvatha Varthini: ”Vettä temppelitankeista”, suom. O-P Haavisto, teoksessa Kirja vedestä, 2010, Siemenpuu-säätiö/Into Kustannus Oy) jo 2010: ”Ihmiset, myös lapset ja vanhukset, joutuvat jonottamaan saadakseen perheelleen kuuluvan osan vedestä. Kuumina kesinä, jolloin vettä on niukasti, vedenjakelun ongelmat haittaavat ihmisten keskinäisiä suhteita; naapureiden ja ystävien välille voi syntyä pahojakin riitoja.”
Firstpost-lehdessä elokuussa Sundaram Climate Instituten perustaja Mridula Ramesh kertoo laitoksensa vielä julkaisemattoman Tamil Nadun miljoonakaupungin Madurain tuhatta perhettä koskevan tutkimuksen ennakkotietona: ”Totesimme, että lähes kaikilla perheillä on saatavilla kunnallista vettä. Mutta sitä ei saa avaamalla hanan. Ei, vesi tulee harvoina tunteita kunnallisesta vesipisteestä joka toinen päivä. Perheiden täytyy tapella veden saamisesta, mistä on tullut sanonta ‘Kozhai adi sandai’ eli tappelu hanan alla. Sitten vesi täytyy säilyttää ja saada se riittämään, kunnes vettä taas tulee kunnan vesijohdosta.”
Meneillään on 12 osavaltioiden välistä jokivesikiistaa, laski verkkolehti Nagpur Today huhtikuussa julkaistuun ”Intian vesikatastrofi” -artikkeliinsa.
SANDRP (Etelä-Aasian patojen, jokien ja ihmisten verkosto) muistuttikin pari vuotta sitten, että ”vedenjakamiskiistat ympäri maata ovat vain yltymässä, kun kysyntä kasvaa ja siksi, että saastuminen ja vesihukka (muun muassa vuotoina) vähentävät veden saatavuutta. Ilmastonmuutos todennäköisesti pahentaa tilannetta, kun monsuunisateet muuttuvat, vedentarve lisääntyy kohonneiden lämpötilojen vuoksi, jäätiköt sulavat ja merivesi nousee [mikä suolottaa pohjavettä käyttökelvottomaksi]. Hallituksen jokien yhdistämisohjelma monimutkaistaisi edelleen asioita.”
Nagpur Todayn kirjoittaja, väitöskirjaa sosiologiasta valmisteleva eläkkeellä oleva Intian armeijan kenraali Y Udaya Chandar kirjoittaa tyrmäävästi: ”Saastuneiksi määriteltyjen jokien lukumäärä on Intiassa noussut 121:sta 275:een viidessä vuodessa saastumiskontrollin keskusneuvoston mukaan. Yli puolet joista on saastunut ja on epätodennäköistä, että kasvava taloudellinen valta kykenisi vastaamaan koko ajan kasvavan väestön makean veden kysyntään ryhtymättä dramaattisiin toimenpiteisiin, on hallituksen tutkijoiden raportti sanonut.”
Keskusneuvoston raportissa lukee, että ”käyttöön tarvittavan makean veden koko tarpeeseen on mahdotonta vastata väestönkasvun huomioon ottaen”. ”Tässä maassa häämöttää veden saatavuuden katastrofi”, lopettaa väitöstutkija-kenraali kirjoituksensa.
Kehitystaloustieteilijä Aseem Shrivastava vahvistaa kenraalin kannan veteen liittyvien maakaappausten yhteydessä: ”Koska lukutaitoisuus kasvaa, ihmiset ovat tietoisempia oikeuksistaan ja seuraavat hallituksen tekoja tarkemmin. He kykenevät paremmin järjestäytymään ja osoittamaan mieltä. Niinpä tulemme näkemään yhä lisää väkivaltaisia konflikteja.”
Kolme päivää aikaisemmin Tamil Nadun osavaltion rannikkokaupungissa Thoothukudissa ainakin 13 ihmistä oli kuollut poliisin luoteihin 50 000 asukkaan ympäristömielenosoituksessa, jossa keskeisenä syynä oli kuparisulaton jatkuva vesien saastuttaminen. Osavaltion pääkaupungissa Chennaissa aktivisti Geetha Narayanan sanoi Thomson Reuters -säätiölle tapahtuman yhteydessä: ”Lait ihmisten suojelemiseksi ovat olemassa vain paperilla.”
uutiskirje 
