Kulunut työmarkkinasyksy on ollut erittäin kuuma. Kommentteja, mielipiteitä ja vaatimuksia sinkoilee sakeana puoleen, jos toiseenkin. Yksi syistä, miksi tähän hyvin ikävään tilanteeseen on jouduttu, on taannoinen EK:n päätös olla tekemättä keskusjärjestösopimuksia.
EK:lta jäi huomaamatta – tai sitten ei – se tosiasia, että jos jättää sopimuskentän toisille, niin kentän voivat ottaa haltuunsa poliitikot ja järjestöt, jotka eivät varsinaisesti kanna vastuuta sopimusten sisällöistä.
Esimerkiksi kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen ja keskustan kansanedustaja Matti Vanhanen ovat hyökänneet vahvasti palkansaajaliikettä ja sen oikeutta puolustaa työehtoja vastaan. He pitävät irtisanomislakia vastustavia liittojen painostuskeinoja demokratian vastaisina toimina.
Yksi syistä, miksi tähän hyvin ikävään tilanteeseen on jouduttu, on taannoinen EK:n päätös olla tekemättä keskusjärjestö-sopimuksia.
Väite on hassu, sillä mielenilmaukset ja ammattiliittojen jäsenten järjestäytymisvapaus sekä siihen liittyvät työtaisteluoikeudet nimenomaan ovat olennainen osa demokratiaa. Oikeudet turvaa paitsi Suomen perusoikeusjärjestelmä myös kansainvälisistä sopimuksista esimerkiksi YK:n, ILO:n ja Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukset.
Nyt näyttääkin vahvasti siltä, että ennustettavuus työmarkkinoilla on hankalaa, ellei mahdotonta. Pahaa pelkään, että myös sitoutuminen tehtyihin päätöksiin on aivan eri luokkaa kuin hyväksi havaitussa aidossa kolmikantavalmistelussa.
Ellemme pian palaa aitoon sopimisen ja neuvottelun kulttuuriin, joudumme väistämättä aikaan, jossa aina seuraava hallitus peruu edellisen hallituksen päätökset. Tällaiseen kulttuuriin Suomella ei ole varaa, eikä näin rakenneta kestävällä tavalla ennustettavuutta ja talouskasvua.
Suomen malli on perustunut yhdessä sopimiseen ja luottamukseen sopijaosapuolten välillä. Vaikka ajoittain on otettu rajustikin yhteen, asiat on saatu aina neuvottelemalla eteenpäin. Nyt tilanne työmarkkinoilla näyttää menevän siihen suuntaan, että maan nykyinen hallitus päättää entistä enemmän työmarkkina-asioista.
Vaalien jälkeen on taas mahdollista, että uusi eduskunta ja hallitus tekevät joko korjaavia liikkeitä tai kokonaan uusia avauksia. Ikään kuin olisi keksitty ikiliikkuja. Suuntaus on erittäin huolestuttava ja tuo tullessaan epävarmuutta yhteiskuntaamme.
Maan hallitus pääministeri Juha Sipilän johdolla on päättänyt lähteä vahvasti työmarkkinaosapuoleksi, ja siitä ei hyvä seuraa. Valitettavasti osaaminen tällä haastavalla sektorilla on kovin kapeaa. Esityksiä valmistellaan kovalla kiireellä ja niitä joudutaan joko vetämään kokonaan pois tai korjaamaan. Asiantuntijoita ei paljoa kuunnella tai ainakaan ei oteta vakavasti huomioon. Seurauksista saamme kärsiä pitkään.
Nyt tarvitaan jäitä hattuun ja paluu yhteisiin pöytiin. Vielä ei ole myöhäistä, mutta kello käy.
Kirjoittaja on SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja, järjestöjohtaja.
lehti 