”Santerinsammal”
Sandarmoh, myös Sandormoh (karjalaa ja venäjää), suomeksi ”Santerinsammal”. Vuosina 1937 ja 1938 noin 19 kilometrin päässä Karhumäen keskustasta ammuttiin ja haudattiin mäntymetsään 236 eri hautapaikkaan yli 7 000 syyttöminä tuomittua ihmistä.
Uhreista noin puolet oli Neuvosto-Karjalan asukkaita, muut Vienanmeren-Itämeren kanavatyömaan ja Solovetskin vankileirin vankeja. Yli 2 000 ammuttua oli venäläisiä, suomalaisia oli ilmeisesti 762 (tai noin 30 enemmän, aakkosissa Toimi Aallosta Yrjö Äijälään). Lähes yhtä paljon oli karjalaisia. Ukrainalaisia ammuttiin lähes 500, puolalaisia yli 200, Venäjän saksalaisia lähes yhtä paljon.
Sijaitsee Karhumäeltä Poventsaan vievän tien varrella, hauta-alueelle lähtevän metsätien alussa on näkyvä viitta, jossa nimi venäjäksi ja englanniksi. Hautausmaalla on runsaasti erilaisia muistomerkkejä ja sukulaisten tuomia muistolaattoja. Painaumina metsässä näkyvillä haudoilla ei saa liikkua.
Melkoinen sotku on niiden tapahtumien vyyhti, jotka liittyvät lähellä Karhumäkeä sijaitsevaan Sandarmohin hautausmaahan. Se sai olla 80 vuotta yli 7 000:n täällä ammutun ja kumpuilevaan mäntymetsään haudatun viimeinen lepopaikka, kunnes Venäjän kulttuuriministeriössä alettiin tutkia aluetta vähän toisesta näkökulmasta.
Petroskoin yliopiston tutkijat Sergei Verigin ja Juri Kilin esittivät vuonna 2016, että Sandarmohiin olisi haudattu myös suomalaisten ampumia neuvostosotavankeja. Elokuussa ministeriön ilmeisestä toimeksiannosta sotahistoriallisen seuran aktiivit kaivoivat esiin vaatteiden jäänteitä, joiden sanottiin todistavan suomalaisten teoista. Tiedotustilaisuus asiasta pidettiin pian kaivausten jälkeen.
Hypoteesin tueksi ei ole esitetty arkistotietoja. Asiassa esiintyneet suomalaiset tutkijat pitävät ajatusta todistamattomana. Karhumäessä ei ollut sota-aikana vankileiriä.
Sotku Sandarmoh on toisellakin tapaa. Teloitus- ja hautapaikan tutkija Juri Dmitrijev, 62, oli viime vuonna pitkään tutkintavankeudessa epäiltynä seksuaalirikoksesta. Juttu raukesi, mutta kesällä Dmitrijev pidätettiin uudelleen, ja 9. lokakuuta oikeus jatkoi hänen tutkintavankeuttaan 25. joulukuuta saakka.
On erikoinen sattuma, että Sandarmohin kaivauksista kriittisiä sanoja sanonut Karhumäen paikallismuseon johtaja Sergei Koltyrin, 65, vangittiin 2. lokakuuta – hänetkin epäiltynä seksuaalirikoksesta. Sitä ennen häntä oli kehotettu vaikenemaan Sandarmohiin liittyvistä asioista, vaikka ne ovat hänelle hyvin tuttuja.
Historiankirjoitusta uusiksi?
Kun sotahistoriallinen seura oli alkamassa kaivauksia, joukko Sandarmohiin haudattujen omaisia vetosi julkisuudessa hautarauhan puolesta. Itse tutkijat eivät ole tässä vaiheessa asiassa esiintyneet, mutta muuten keskustelu on vilkasta. Venäjän sosiaalisessa mediassa se jatkuu, koska myös Dmitrijevin ja Koltyrinin tutkintavankeudet kuohuttavat mieliä.
Arvovaltaisin kritiikin esittäjä on Venäjän kansalliskirjaston Palautetut nimet -projektin johtaja Anatoli Razumov. Hän on vetänyt 1990-luvun alkupuolelta alkaen muun muassa netissä toimivaa laajaa vainoissa, sodissa ja Leningradin piirityksessä kuolleiden ja kadonneiden henkilöiden dokumentointia.
Razumovin mukaan Sandarmohissa toistuu se, mikä koski aikanaan Katynia ja paria muuta teloituspaikkaa. Niissä neuvostovalta yritti saada muut syyllisiksi tekoihin, joita oli tehnyt NKVD. Katynissa ammuttiin vuonna 1940 lähes 22 000 puolalaista, upseereita ja muuta koulutettua väkeä. Neuvostoliitossa virallinen totuus oli, että kyse oli natsien teoista. Vasta Boris Jeltsinin kaudella totuus saatettiin puolalaisten tietoon.
Sandarmohissa pyritään nyt siihen, kuten kaivausten järjestäjät ovat sanoneet, että Stalinin ajan vainojen uhrien muistomerkin viereen saataisiin muistomerkki niille neuvostovangeille, joiden väitetään tulleen suomalaisten ampumiksi.
Vilkas keskustelu jatkuu
Vaikka monet tiedotusvälineet ovat nielleet kritiikittä sotahistoriallisen yhdistyksen tarjoaman ”uutisen” suomalaisten teoista, läheskään kaikki asioita seuraavat eivät tällaisiin uutisiin usko. Keskustelu käy varsin vilkkaana esimerkiksi Facebookissa ja eräillä netin uutispalstoilla. Myös lehti Novaja Gazeta ja radioasema Eho Moskvy ovat kertoneet asiasta.
Varsin perusteellisen reportaasin Koltyrinin kohtelusta kokosi nettijulkaisu 7 x 7. Sen haastattelemat, muun muassa vangitun tuttavat ja veli, ovat ihmeissään. Monin tavoin ansioitunut ja jopa kaupungin kunniakansalaisuuden saanut Koltyrin on kulttuuritalon johtajan Aleksandr Plehanovin mukaan saanut paikkakunnalla sympatiaa kohtelunsa vuoksi.
Karhumäessä ei ollut sota-aikana vankileiriä.
Koltyrinin yli 30 vuotta tuntenut opettaja Tamara Šikova kiinnittää huomiota outoon sattumaan: jotkut moskovalaiset tiedotusvälineet tiesivät jo ennen tutkintavankeuden alkamista, mistä on kyse. Syytteitähän ei ole vielä tutkittu, hän muistuttaa.
Eniten ihmetellään yhteensattumia, jotka liittyvät Koltyrinin esiintymisiin ja hänen rikosepäilyynsä. Hän sanoi jo helmikuussa, että ei usko Veriginin ja Kilinin hypoteesiin. Tämän jälkeen häntä kiellettiin puhumasta asiasta, ja sen vuoksi hän ei osallistunut elokuun alussa Sandarmohissa järjestettyyn muistotilaisuuteen.
Novaja Gazetan toimittajalle Koltyrin sanoi pelkäävänsä, että hänen kohdallaan toistuu Dmitrijevin kohtalo. Näin hän puhui myös eräälle pietarilaiselle toimittajalle.
Verigin, Kilin, Dmitrijev
Hypoteesin suomalaisten suorittamista sotavankien ampumisista esittäneet tutkijat Sergei Verigin ja Juri Kilin ovat jonkun verran tunnettuja myös Suomessa. Muun muassa Sandarmohia tutkineen Juri Dmitrijevin kaksi teosta puolestaan pitäisi ehdottomasti julkaista suomeksi.
Veriginin teos sota-aikaisesta yhteistyöstä vihollisten kanssa Karjalassa ilmestyi suomeksi 2014 (Pettureita vai sodan uhreja). Siinä kiinnittää huomiota, että tapahtumia arvioidessaan tutkija pitää erillään vuosien 1937 ja 1938 vainojen vaikutukset siitä, miten Petroskoissa reagoitiin Suomen hyökkäykseen 1941.
Kilinin Sandarmoh-hypoteesiin liittyy suomalaisyhteys, jota käytetään Venäjällä hyväksi. Eräänä muka todisteena suomalaisten teoista esitetään hänen artikkelinsa oululaisessa Kalevassa heinäkuussa 2016. Kilin arvosteli suomalaistutkijoita siitä, että ”Sandarmohin ampumisia” ei ole otettu huomioon.
Petroskoilainen toimittaja Anna Jarovaja kirjoitti Kalevan artikkelista, että se sivuuttaa NKVD:n teot ja antaa mahdollisuuden muistohautausmaan ”uudelleenarvioinnille”.
Dmitrijevin kahdessa teoksessa mainitaan noin 1 340 suomalaista. He ovat monien muiden rinnalla Sandarmohissa ja Petroskoin lähellä Krasnyi Borissa ammuttuja. Teokset ovat Mesto rasstrela Sandarmoh (1999) sekä Krasnyi Bor (2017).
Katso lisää netistä
Sandarmohista ja Krasnyi Borista on artikkelit Wikipediassa, myös lyhyt artikkeli Juri Dmitrijevistä (suomeksi).
Anna Jarovajan artikkeli Sandarmohista (venäjäksi).
Suomalaisarvio Sergei Veriginin kirjasta
Tiedot yli 6 200 Sandarmohissa ammutusta, venäjäksi. Kannattaa katsoa jo kuvien vuoksi.
”Santerinsammal”
Sandarmoh, myös Sandormoh (karjalaa ja venäjää), suomeksi ”Santerinsammal”. Vuosina 1937 ja 1938 noin 19 kilometrin päässä Karhumäen keskustasta ammuttiin ja haudattiin mäntymetsään 236 eri hautapaikkaan yli 7 000 syyttöminä tuomittua ihmistä.
Uhreista noin puolet oli Neuvosto-Karjalan asukkaita, muut Vienanmeren-Itämeren kanavatyömaan ja Solovetskin vankileirin vankeja. Yli 2 000 ammuttua oli venäläisiä, suomalaisia oli ilmeisesti 762 (tai noin 30 enemmän, aakkosissa Toimi Aallosta Yrjö Äijälään). Lähes yhtä paljon oli karjalaisia. Ukrainalaisia ammuttiin lähes 500, puolalaisia yli 200, Venäjän saksalaisia lähes yhtä paljon.
Sijaitsee Karhumäeltä Poventsaan vievän tien varrella, hauta-alueelle lähtevän metsätien alussa on näkyvä viitta, jossa nimi venäjäksi ja englanniksi. Hautausmaalla on runsaasti erilaisia muistomerkkejä ja sukulaisten tuomia muistolaattoja. Painaumina metsässä näkyvillä haudoilla ei saa liikkua.
uutiskirje 
