Olen ikuisesti kiitollinen Kansan Uutisten pitkäaikaiselle avustajalle Siskotuulikki Toijoselle. Hänen tekemänsä säveltäjä Aulis Sallisen haastattelu heinäkuussa 2014 herätti sen verran mielenkiintoa, että tein jotain, mitä en olisi ikinä uskonut tekeväni: kun kesälomaa oli vielä vähän jäljellä ja suunta muutenkin Itä-Suomeen, niin kävin Savonlinnan oopperajuhlilla katsomassa Kullervon.
Kullervo on jyly ja vaikuttava ooppera, mutta Sallisen sävelkieli kuitenkin sen verran kulmikasta, että ei se tajuntaa räjäyttänyt. Lisäsi kuitenkin kiinnostusta taidemuotoon, johon olin suhtautunut halveksivasti ja pilkallisesti.
Seuraavana kesänä Verdin La Traviata – ja sittenhän se olikin jo menoa. Savonlinnan oopperajuhlat ja torin laidalla sijaitsevan Kalastajan kojun paistetut muikut uusilla perunoilla ovat pakollinen joka kesään kuuluva yhdistelmä.
Klassinen musiikki yleensä ja ooppera erityisesti iskivät tajuntaan juuri sillä hetkellä, kun 45 vuotta tauotta jatkunut rokin kuuntelu puudutti raskaasti. Kun on kuullut kaiken maailman Stairway to Heavenit sen tuhannen kertaa ja osaa ne ulkoa, ei enää kiinnosta.
On mahtavaa, että musiikista voi kaikkien näiden vuosien jälkeen tehdä uusia löytöjä. Klasarin vaihteleva kauneus, rujous, paatos, yllätyksellisyys ja ikiaikaisuus antavat saman kokemuksen kuin metsänhoito. Itse on vain mitätön lenkki satojen, jopa tuhansien vuosien jatkumossa, joka jollain lailla edustaa kuolemattomuutta.
Jos tämä olisi uskonnollisen lehden hartauskirjoitus, niin seuraava lause kuuluisi: näin on usein myös elämässä. Seuraisi opetus siitä, miten yksityinen kokemukseni laajenee maailmankatsomusta vahvistavaksi selitykseksi.
Minulla ei kuitenkaan ole mitään erityistä viestiä kenellekään. En halua tyrkyttää omia mielipiteitäni enkä väitä, että minä olen oikeassa ja muut väärässä. Ennen oli toisin, mutta silloin tiesinkin kaiken. Nyt tiedän, etten tiedä oikein mitään.
Tästäkään ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta itse ajattelen elämän olevan liian lyhyt, että sen voisi viettää missään ahtaissa rajoissa, koskevat ne sitten aatteita tai kulttuurisia virtauksia.
Ajattelin pitää boksin auki jatkossakin. Haluaisin ymmärtää, mitä on taustalla, kun jotkut ajattelevat itselleni käsittämättömällä tavalla. Se ei tietenkään tarkoita mahdottomien asioiden hyväksymistä, mutta sosiaalisen median myrkyttämän vastakkainasettelun aikana pieni pala ymmärrystä voi tehdä maailmasta hitusen inhimillisemmän.
Miten voi purkaa konflikteja, jos ei ymmärrä, mistä ne syntyvät?
lehti 