Vaalit lähestyvät ja kaikki puolueet haluavat lisätä Suomen työllisyysastetta. Minusta sitä pitäisi vähentää.
Samalla yhteiskuntaamme pitäisi muuttaa niin, että se ei rankaise työnhakijoita siitä, että työtä ei ole tarjolla. Tämänhetkinen systeemi keskittyy lähinnä työttömien henkisen pahan olon lisäämiseen, byrokratian kasvattamiseen ja ilmaisen pakkotyöllistettyjen luokan luomiseen suuryhtiöille.
Miksi niin moni haluaa kasvattaa työllisyysastetta? Jotta saataisiin lisää talouskasvua.
Mitä enemmän tavalliset kansalaiset käyttävät rahaa kulutukseen, sitä enemmän on talouskasvua. Talousjärjestelmämme on osittain rakennettu sen varaan, että talous kasvaa koko ajan, sillä mitä enemmän talouskasvua, sitä enemmän työväen- ja keskiluokalta voidaan verottaa rahoja yhteiskunnan ylläpitämiseen ja yritystukiin.
Ei liene mitään yllättävää siinä, että suurpääoma ja poliittinen oikeisto haluavat pakottaa ihmiset töihin. Työntekijälle maksetaan vähemmän kuin hän tuottaa arvoa, ja erotus päätyy omistajan taskuun.
Oudompaa on, että vasemmisto haluaa lisätä työllisyyttä. Tällöinhän kasvatetaan riistettyjen ihmisten määrää. Perusteluna on, että ihmiset saavat elämälleen merkitystä työstä. Katsotaanpa tätä väitettä hieman tarkemmin.
Jos vaihtoehto on, että ihminen makaa kotona tuijottaen kattoon, ehkä hän saa rytmiä ja tarkoitusta ankeastakin työstä. Se sallittakoon. Toisaalta jos työ on hänen arvojensa vastaista – esimerkiksi meriä tuhoavan muovikrääsän valmistus tai myynti – se saattaa jopa vähentää merkityksellisyydentunnetta. Kukapa haluaisi raataa huonontaen maailmaa?
Nämä eivät kuitenkaan ole ainoat vaihtoehdot. On paljon muitakin työn muotoja kuin palkkatyö: omaishoitaminen, taide, lastenhoito, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, Wikipedian päivittäminen, roolipelin vetäminen, kuntoilu, naapurin pihan kolaaminen lumesta, järjestötyö, opiskelu. Näitä asioita yhdistää se, että ne todella tuovat elämään tarkoitusta, niistä on oikeaa hyötyä ja niitä ei mielletä oikeaksi työksi.
Suomessa on yli 300 000 omaishoitajaa. Jokainen heistä tekee tärkeää työtä. Miksi sitä pitää tehdä ankean palkkatyön lisäksi? Mitä yhteiskunta hyötyy siitä, jos omaishoitaja joutuu läheistensä auttamisen lisäksi valmistamaan muovikrääsää?
Unohdetaan päivänpoliittinen kitinä ja kolmikantaneuvottelut, ja mietitään, millaisessa maailmassa haluamme asua viidenkymmenen tai sadan vuoden päästä. Haluammeko, että ihmiset ovat edelleen palkkatyön ikeessä? Vai haluammeko vapauttaa heidät palkkaorjuudesta tekemään jotain, joka on myönteistä heille itselleen ja yhteiskunnalle?
Mitä, jos jokainen suomalainen saisi perustuloa, joka riittäisi elämiseen. Sitä ei voisi ottaa pois eikä sen saaminen vaatisi mitään erityisbyrokratiaa, nollakoulutuksia tai työnhakua. Ihmiset olisivat vapaita auttamaan toisiaan – tai halutessaan tekemään töitä. (Perustulo voisi muuten myös lisätä talouskasvua.)
Mistä sitten saisimme siivoojia, jos kenenkään ei olisi pakko siivota henkensä pitimiksi? Tämän asian voisi ratkaista markkinataloudella: nostetaan palkkoja niin paljon, että kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Halpatyövoiman hyväksikäyttö ei ole mikään ihmisoikeus.
Davosin miljardöörikonferenssissa puhunut kansalaisjärjestö Oxfamin johtaja Winnie Byanyima tiivisti ongelman näin: ”Laskemalla työllisyyslukuja emme arvioi ihmisten arvokkuutta vaan ihmisten riistoa.”
Kirjoittaja on kirjailija, pelisuunnittelija ja yrittäjä.
lehti 