Sunnuntaina äänestäjä tekee eräänlaisen kaupan puolueen ja ehdokkaan kanssa. Äänensä vastineeksi hän odottaa saavansa seuraavan neljän vuoden aikana niitä arvojensa mukaisia politiikkapalveluita, joita viimeksi kuluneet viikot on mainostettu. Suomalaisessa järjestelmässä ne eivät ole lupauksia, vaan tavoitteita, joita puolue on luvannut edistää.
Pari kaikkeen kaupantekoon kuuluvaa varoitusta sopii tähänkin tilanteeseen. Jos se näyttää liian hyvältä ollakseen totta, se ei todennäköisesti ole totta. Ja muista lukea myös pienellä painettu teksti.
Päättyvän vaalikauden trauma olivat leikkaukset, joita neljä vuotta sitten kaikki muut paitsi vasemmistoliitto pitivät aivan välttämättöminä. Trauma näkyy siinä, että nyt leikkauksista ei halua kukaan puhua mitään.
Tilalle tuli puhe lisäpanostuksista koulutukseen, vanhustenhoitoon, eläkkeisiin ja moniin muihin hyviin asioihin. Useimmat puolueet sanovat sivulauseessa ja ikään kuin ohimennen ”jos”. Yhteiskunnan näivettämisestä voidaan siirtyä sen kehittämiseen, jos talous kasvaa ja työllisyysaste nousee 75 prosenttiin.
Mitä jos ei nouse? Valtiovarainministeriön viime viikolla julkaiseman taloudellisen katsauksen mukaan nousu on vaimenemassa eikä työllisyyden paranemisesta huolimatta 75 prosenttia todennäköisesti saavuteta. Ja tämä sillä edellytyksellä, ettei uhkia täynnä oleva maailmantalous tuota ikäviä yllätyksiä.
Vaaleihin mennään pimennetyin lyhdyin, koska vain vasemmistoliitto on kertonut selvästi, mitä se haluaa uudistaa ja miten se rahoitetaan. Vanhustenhuollon kriisi, panostukset koulutukseen ja hyvät terveyspalvelut eivät onnistu ilman nykyistä laajempaa rahoituspohjaa, joka tapahtuu verotuksen kautta.
Puolue on kertonut, mistä saadaan kaksi miljardia lisää hyvinvointipalveluihin. Sitä äänestämällä tietää, mitä saa – myös vaalien jälkeen.
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi
uutiskirje 