Julkisen talouden kestävyysvaje on suomalaisessa politiikassa aivan liian keskeisessä asemassa. On kuitenkin selvää, että hyvinvointiyhteiskunta on vahvempi, kun työllisyysaste on korkea.
Täsmällistä tavoitetta tärkeämpää olisi pohtia keiden ryhmien työllisyyttä pyritään nostamaan, ja mistä siihen löytyvät keinot.
Nyt käytössä oleva ikähaitari 15–64-vuotiaat on järjetön. Alaraja on väärä – alle 25-vuotiaista merkittävän osan tulee olla koulutuksessa – ja yläraja on väärä – yli 64-vuotiaista monet voisivat olla töissä. Esimerkiksi SAK:n ekonomistin Patrizio
Lainàn ehdotus määritellä kohderyhmäksi 25–74-vuotiaat on huomattavasti nykyistä järkevämpi.
Suomen työllisyys poikkeaa muista pohjoismaista paljon kahdessa ryhmässä: nuoret naiset ja ikääntyvät miehet. Oikein toteutettu perhevapaauudistus edistäisi naisten työllisyyttä. En tiedä, miten saada työkykyiset yli 55-vuotiaat miehet pysymään työelämässä, mutta työurien pidentäminen varsinkin hyvätuloisilla olisi monella tavalla suotavaa.
Mistä päästäänkin keinoihin. En tiedä, kuinka monta ministeriön virkamiesvetoista työllisyystyöryhmää Suomessa on toiminut, mutta niitä on ollut. Niissä on istunut milloin kansliapäälliköt, milloin työmarkkinajärjestöjen edustajat.
Jos jokin niistä olisi keksinyt toteuttamiskelpoisia ja toimivia keinoja nostaa työllisyyttä, keskustelua käytäisiin nyt tyystin eri teemoista. On aika kokeilla jotakin muuta.
Tanskassa on toiminut ainakin kaksi tutkijoista koostuvaa työllisyystyöryhmää, joiden esitykset perustuivat huolelliseen tutkimuskirjallisuuden tuntemukseen ja tanskalaisten työmarkkinoiden tutkimukseen.
Oikeistossa monet pitävät Tanskaa työllisyydessä esikuvana. Ehkä voisimme aloittaa valitsemalla heidän tapansa valmistella työmarkkinauudistuksia?
Kirjoittaja on taloustieteilijä ja Tukholman yliopiston professori.
uutiskirje 