Kiinan kansantasavalta viettää tiistaina 1. lokakuuta 70-vuotisjuhliaan. Xi Jinpingin johtamalla Kiinan kommunistisella puolueella on aihetta juhlaan. Kiina on diplomaattisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti vahvempi kuin koskaan aikaisemmin modernissa historiassa.
Kiina on kulkenut Mao Zedongin sulkeutuneesta ajasta Deng Xiaopingin aikana tapahtuneeseen avautumiseen ja sitten Xin aikana maailmanmahdiksi. Mutta Yhdysvaltain republikaanipresidentin George H.W. Bushin ja Ruotsin sosiaalidemokraattisen pääministerin Göran Perssonin väite siitä, että kaupan ja investointien seurauksena olisi poliittinen avautuminen, ei monien kiinalaisten pettymykseksi ole toteutunut.
Toisen maailmansodan lopussa Kiinan kommunistinen puolue antoi julkilausuman, jonka mukaan puolue vallan saadessaan pyrkisi hakemaan oikeutta maailman epäoikeudenmukaisesti kohtelemalle Kiinalle.
Kiina pyrkii kohti suurempaa kansainvälistä roolia ja maailmanlaajuista vaikutusvaltaa.
Lokakuun 1. päivänä 1949 Mao julisti kansantasavallan perustetuksi. Puolueen mukaan sen valtaannousu lopetti vuosisatoja jatkuneen imperialistisen nöyryytyksen, sisäiset taistelut ja sodat.
Korkeimmaksi päämääräksi asetettiin modernisointi. Neuvostoliitto toimi aluksi mallina, mutta vuonna 1962 tapahtui välirikko, kun Kiinassa oli kasvanut halu kulkea moderniin valtioon pitkin tietä, joka ei ole Neuvostoliiton sanelema.
Puolueen ote tiukentunut
Vuonna 1981 kommunistinen puolue antoi julkilausuman, jonka mukaan Maon aikaa leimanneet nälänhätä ja poliittinen vaino olivat yritys hakea Kiinalle oikeutta vuoden 1945 päätöslauselman mukaisesti. Puolue kuvasi itseään oppivaksi ja tutkivaksi elimeksi, jolla on ainutlaatuinen tieto Kiinan eritysolosuhteista.
Vuosituhannen vaihteen iskulause oli ”Sosialismi kiinalaisilla erityispiirteillä”. Tavoitteena oli suurempi kansainvälinen rooli Kiinan maailmanlaajuisen vaikutusvallan kasvaessa.
Puolueen tämän hetken narratiivi on nationalistinen kertomus Kiinasta, joka ensimmäistä kertaa modernina aikana on voittanut kamppailun uudistumisesta ja kehityksen vauhdittumisesta. Tämä ajattelutapa löytyy myös Xin ”kiinalaisesta unelmasta”. Se on ohjelmajulistus, jonka tarkoitus on säilyttää puolueen legitimiteetti ja vahvistaa Kiinan maailmanlaajuisen vaikutusvallan tavoittelua.
Yksipuoluejärjestelmän turvaaminen sisältyy myös vuonna 2015 säädettyyn turvallisuuslakiin. Tuolloin Xi oli istunut puolet ensimmäisestä presidenttikaudestaan. Laissa on kommunistipuolueen poliittisen vallan monopoli nimenomaisesti mainittu osaksi kansallista turvallisuutta, ja kansallinen turvallisuus taas rinnastetaan puolueen kontrolliin kansalaisista ja kansakunnasta.
Kansalaisyhteiskunta ahtaammalla
Vuoden 1986 opiskelijamielenosoitukset eri yliopistoissa merkitsivät alkua Kiinan kansalaisyhteiskunnalle, mutta tuon ajan sallivampi ilmapiiri on nyt kuin pois pyyhkäisty.
Paikallisia protesteja ja vetoomuksia kyllä esiintyy, mutta toisin kuin Hongkongissa, ei manner-Kiinassa ole sallittua arvostella yksipuoluejärjestelmää tai valtakunnallista politiikkaa eli keskuskomitean päätöksiä. Tällaista arvostelua pidetään potentiaalisena uhkana valtion turvallisuudelle ja se olisi vastoin valtion tavoittelemaa ”yhteiskunnallista vakautta”.
Yleisesti ottaen tietoisuus YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta on viime vuosikymmeninä lisääntynyt kiinalaisten keskuudessa. Mutta samaan aikaan valtio on kymmenen viime vuoden aikana kiristänyt kansalaisten valvontaa, feministisiä nettisivustoja on suljettu ja feministiaktivisteja vangittu. Valtio on vaikeuttanut kansalaisjärjestöjen toiminnan rahoittamista, koska se pitää järjestöille annettavaa yksityistä ja ulkomaista rahoitusta potentiaalisena uhkana maan turvallisuudelle.
Heinäkuun 9. päivänä vuonna 2015, vain muutamia viikkoja uuden turvallisuuslain hyväksymisen jälkeen, tehtiin koko maan kattanut poliisioperaatio, jonka yhteydessä pidätettiin tai katosi yli 300 juristia ja ihmisoikeusaktivistia.
Jotkut heistä ovat yhä jälkiä jättämättä kadonneita ja monet ovat saaneet pitkän vankeusrangaistuksen. Jotkut on vapautettu, mutta heidän kansalaisvapauksiaan on rajoitettu. Juristien mielivaltaiset pidätykset ovat jatkuneet. Tämän vuoksi yhä useammat juristit eivät suostu ottamaan poliittisesti arkaluontoisia tapauksia ajaakseen tai avoimesti puhumaan arvostelun kohteena olevien ryhmien puolesta.
Tällainen kehitys huolestuttaa monia mannerkiinalaisia ja kesästä lähtien myös monia hongkongilaisia.
”Yksi maa, kaksi järjestelmää”
Vuonna 1997 Iso-Britannia luovutti Hongkongin Kiinalle, ja tämän myötä astui voimaan sopimus, jonka tuli taata ”yksi maa, kaksi järjestelmää” -periaate.
Hongkongin palauttamisella on tärkeä vertauskuvallinen merkitys puolueelle sen käsitellessä kolonialismin aikaa, samoin puolueen suuressa kertomuksessa Kiinan noususta tämän päivän suurvallaksi.
Hongkong joutui brittivallan alle vuonna 1842 Britannian voitettua niin sanotun ensimmäisen oopiumisodan Kiinaa vastaan. Osana rauhansopimusta sotilaallisesti heikko Kiina luovutti Hongkongin saaren Britannialle.
Vaikka Hongkong ei ollut demokratia luovutushetkellä, oli sen asukkailla huomattavasti enemmän osallistumismahdollisuuksia kuin mannerkiinalaisilla. Hongkongilla oli yksi maailman kapitalistisimmista järjestelmistä – valtiojohtoisessa ja protektionistisessa talousjärjestelmässä – ja brittiläiseen oikeuslaitokseen pohjautuva riippumaton oikeuslaitos. Manner-Kiina puolestaan oli ja on kiinnostuneempi taloudellisista oikeuksista, siellä on rajalliset kansalaisvapaudet ja -oikeudet, eikä siellä ole valtiovallasta riippumatonta oikeusjärjestelmää.
Kun Britannia luovutti Hongkongin, lupasi Kiinan kansantasavalta sille ”korkean itsehallinnon asteen” eli oman poliittisen, taloudellisen ja oikeusjärjestelmän vuoteen 2047 asti. Tästä muodostuu ”yksi maa, kaksi järjestelmää” -periaate. Se sisältyy Kiinan ja Britannian kahdenväliseen sopimukseen, joka on osa kansainvälistä oikeutta ja joka on rekisteröity YK:ssa.
Demokraattiset arvot pelissä
Viime vuosina on ”yksi maa, kaksi järjestelmää” -periaate joutunut useita kertoja koetukselle. Manner-Kiinassa vallitsee ”unohdus” Taivaallisen rauhan aukion tapahtumista vuonna 1989, mutta Hongkongissa järjestävät sadat tuhannet ihmiset joka vuosi kesäkuun 4. päivänä muistohetken mielenosoitusten ja uhrien muistoksi.
Vuonna 2003 lähes puoli miljoonaa hongkongilaista osoitti mieltään vastustaen uutta turvallisuuslakia, joka monen hongkongilaisen mielestä olisi kaventanut heidän juridisia ja poliittisia oikeuksiaan. Lakiehdotus vedettiin takaisin.
Tänä vuonna kesäkuun 9. päivänä mielenosoituksiin osallistui eri arvioiden mukaan 330 000:sta jopa 2 miljoonaan Hongkongin 7,5 miljoonasta asukkaasta. He vastustivat lakia, jolla voitaisiin luovuttaa rikollisia mannerkiinalaisten oikeusistuinten tuomittavaksi.
Joukkomielenosoitukset luovutuslakia vastaan kertovat siitä, että Manner-Kiinan vaikutusta kohtaan tunnetaan yhä suurempaa pelkoa. Mielenosoittajat kyseenalaistavat nyt myös ”yksi maa, kaksi järjestelmää” -periaatteen ja vaativat Hongkongin todellista demokratisoitumista.
Mielenosoituksilla on suuri kansan tuki, lukuun ottamatta sekä poliisin että mielenosoittajien harjoittamaa väkivaltaa. Tilanne nakertaa perustaa valtiovallan kertomukselta, jossa onnellinen kansakunta elää Kiinan kommunistisen puolueen johtamana.
Valtion strategiana on vuoroin odotella, vuoroin tuomita mielenosoitukset ja vähätellä niitä kuvaten mielenosoittajat pieneksi mellakoitsijoiden joukoksi, mutta strategia ei näytä toimivan.
Maan johto on viime vuosina käyttänyt runsaasti voimavaroja kansan vapautusarmeijan varustautumiseen. Jotkut manner-Kiinan poliittiset asiantuntijat ovat sitä mieltä, että johto saattaa käyttää armeijan joukkoja Hongkongin mielenosoitusten tukahduttamiseen. Toiset taas katsovat, että johto ei päästä armeijaa puuttumaan tapahtumiin. Heidän mielestään on olemassa vähemmän silmiinpistäviä tapoja puuttua mielenosoituksiin.
Globaali vaikutusvalta kasvaa
Tärkeässä osassa Xin ohjelmajulistuksessa ovat kansallinen turvallisuus sekä kommunistipuolueen poliittinen ylivalta, toinen puoli on pyrkimys kohti suurempaa kansainvälistä roolia ja maailmanlaajuista vaikutusvaltaa. Tätä heijastaa muun muassa Uusi silkkitie -hanke, joka on ulkopoliittinen käsite kaupan lisäämiseksi ja Kiinan asettamiseksi globaalin kehityksen keskukseen.
Tämän monikansallisen hankkeen perusta on infrastruktuurin rakentaminen. Sen tarkoitus on integroida Kiinan markkinat Euroopan ja Aasian markkinoihin, mikä Xin mukaan loisi ”tunteen yhteisestä tulevaisuudesta”.
Valtiovalta pitää kiinni myös tavoitteesta, jonka mukaan Kiina on ”vakiintunut globaalin pehmeän vallan käyttäjä vuonna 2020”, toisin sanoen sillä on huomattava vaikutusvalta kulttuurin, koulutuksen ja tieteen aloilla. Tämä täydentää Kiinan ”kovaa valtaa”, jota se harjoittaa sotilaallisella ja taloudellisella painostuksella.
Hanke vaikuttaa talouteen, politiikkaan ja turvallisuusdynamiikkaan erityisesti Euraasiassa. Vaarana on, että Kiinan johto harjoittaa sanelua Uusi silkkitie -hankkeen puitteissa toteutettavissa yhteistyöprojekteissa. Pahimmassa tapauksessa Kiina on ainoa osapuoli, joka voi täysin valvoa niitä.
Nyt ratkaistaan se, mitä on ”yhteinen tulevaisuus”, mitkä normit ja arvot kasvavat Uuden silkkitien ja globaalin pehmeän vallan pohjalta. Nyt ratkaistaan, miten tämä vaikuttaa Euraasiaan. Sen ratkaisee EU:n, yksittäisten maiden, kansalaisyhteiskuntien, ammattiliittojen ja Kiinan poliittisen johdon toiminta.
Kiinan poliittinen johto haluaa, että hankkeen mukanaan tuoma yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys on takeena yhteiskunnalliselle vakaudelle. Se haluaa, että köyhyyden ja kansainvälisen marginalisoinnin ajan jälkeen Kiina vie läpi rauhanomaisen muutoksen.
Viime vuosien uudelleenkoulutusleirit uiguurien autonomisella alueella Xinjiangissa sekä monet ihmisoikeusaktivistien ja juristien pidätykset osoittavat kuitenkin, että Kiinan johto on valinnut yhä repressiivisemmän vallankäytön saavuttaakseen päämääränsä. Tämä huolestuttaa yhä useampia niin kansantasavallassa kuin sen ulkopuolellakin.
Nähtäväksi siis jää, aikooko presidentti Xin johtama Kiina noudattaa Britannian kanssa tehtyä sopimusta ja edelleen pidättäytyä muuttamasta Hongkongin poliittista, taloudellista ja oikeudellista järjestelmää vuoteen 2047 saakka.
Nähtäväksi myös jää, puolustavatko Suomen ja muiden maiden edustajat sekä elinkeinoelämä demokraattisia arvoja tehdessään yhteistyötä Kiinan kanssa yhteistä tulevaisuutta luotaessa.
Käännös: Arto Huovinen
uutiskirje 