KU:n arkistosta: Gulag on mahdollinen missä tahansa

Vankileirien saaristo Gulag yhdistetään tavallisesti Siperiaan ja pohjolaan. Kuitenkin myös Moskovan keskustassa on paljon rakennuksia ja paikkoja, jotka muistuttavat sorrosta. Esimerkiksi Moskovan valtionyliopiston eräät osat on rakennettu vankityövoimalla, samoin Moskovan–Volgan kanava. Ja kaupungin ytimessä, Lubjankan aukiolla sijaitsee suunnaton rakennus kuin egyptiläinen pyramidi: turvallisuuspoliisi Tšekan ja sen seuraajien GPU:n, NKVD:n ja KGB:n päämaja ja vankila. Nykyään talossa toimii Venäjän tiedustelupalvelu FSB.

Venäjällä keskusvalta ei juuri välitä muistella neuvostoterrorin uhreja, vaikka paikallistasolla asenteet vaihtelevatkin allergisesta suopeaan. Muistoa vaalivat lähinnä kansalaisjärjestöt ja ortodoksinen kirkko. Valtion suhtautuminen on hyvin ristiriitaista: joskus se auttaa ja antaa tukea joihin hankkeisiin, toisinaan taas häiritsee, sanovat kansalaisaktivistit. Lisäksi viime vuosina on Stalinia alettu valtion toimesta rehabilitoida.

Auringossa kylpevä Lubjankan aukio on koristeltu isolla punatähdellä, jonka alla roikkuu tekstilaatta: ”9. toukokuuta”. Toisen maailmansodan päättymistä juhlistava Voiton päivä saapuu parin päivän päästä. Kaupungissa liehuvat Venäjän ja Neuvostoliiton liput. Metrossa pauhaavat isänmaalliset marssit, ja kadulla purjehtii vastaan musta-oransseihin Yrjönnauhoihin ja maastovärisiin suikkiin sonnustautuneita ihmisiä. Aamuisin saa seurata miten Venäjän ilmavoimat harjoittelee Moskovan ylilentoa. Kuuluu jyrinää: sinessä pörrää taisteluhelikoptereita, kuljetuskoneita ja hävittäjiä.

Ensimmäinen Gulag Solovetskissa

Seisomme Lubjankan keskellä Solovetskin kivellä. Lähdemme tutustumaan toisenlaiseen neuvostohistoriaan. Venäjän Memorial on roudannut kiven Solovetskin saarelta, jonne vuonna 1918 perustettiin ensimmäinen Gulag-leiri. Paikalla järjestetään joka vuosi poliittisen sorron uhrien muistopäivänä 30.10. ”nimien palauttaminen”. Vainojen uhrien nimiä luetaan tauotta 12 tuntia.

Toukokuussa Memorialin Maria Šilova opastaa kierrokselle Lubjankan ympäristössä. Aukion poskessa, Nikolskaja ulitsa 23:n talossa toimi suuren terrorin aikaan Korkeimman oikeuden sotilaskollegio. Vuosina 1936–1938 siellä allekirjoitettiin yli 31 000 teloitusmääräystä. Käydessämme talo on paketoitu, sitä restauroidaan.

Lubjanka, Neuvostoliiton turvallisuuspalveluiden päämaja ja vankila. Turvallisuuspalvelun toimeenpanemasta terrorista milloin mitäkin ihmisryhmää vastaan muodostui viimeistään Stalinin valtaannoustua 1929 neuvostojärjestelmän ydin. Kuva: Ville Ropponen

Aukion toisella puolella Kuznetski most 16:ssa sijaitsi NKVD:n tiedotustoimisto, jonka ovelle pidätettyjen sukulaiset tulivat jonottamaan tietoa läheisistään. Vieressä numerossa 24 toimi Pompolit-järjestö. Se pyrki avustamaan poliittisia vankeja. Pompolitin sitkeän johtajattaren Jekaterina Peškovan ansiosta toimintaa pystyttiin jatkamaan aina vuoteen 1937.

Lubjankan läheisyydessä sijaitsevat myös Gulag-leirien hallintoyksikkö ja pidätystyrmät sekä Ulkoasiain Kansankomissariaatin rakennus. Seinässä on laatta, jossa kerrotaan neutraalisti, että myös Tšekan perustaja Feliks Dzeržinski työskenteli rakennuksessa. Ehkei ole mikään ihme, että viime aikoina Moskovassa on puhuttu Dzeržinskin patsaan palauttamisesta Lubjankan aukiolle, josta se kaadettiin elokuussa 1991.

Eteenpäin osoitteesta Varsonofevsky pereulok 7–9 löytyvät entinen Tšekan siirtopiste ja autotalli. Autotallin pihalla arvioidaan teloitetun jopa 15 000 ihmistä. Autoja pidettiin käynnissä peittämään laukausten äänet. Pääteloittajana vuosina 1926–1953 ahkeroi Vasili Blohin. Täällä toimi myös laboratorio X, jossa Tšekan kemisti Mayranovski kokeili erilaisia myrkkyjä tuomittuihin. Osoitteesta Miljutinski pereulok 9 löytyy GPU:n johtajan mukaan nimetty ”Jagodan kartano”. Genrih Jagodalla oli tapana järjestää rakennuksessa juhlia ystävilleen.

Teloituspaikkojen troikka

Yksi

Butovon ortodoksisen yhteisön edustaja Anatoli on raamikas, mahakas ja mustapartainen. Hänestä tulee mieleen Sherwoodin iloisten veikkojen munkki Tuck. Mutta Anatolin kasvoja raskauttaa varjo hänen kertoessaan Butovosta.

Olemme viitisen kilometria Moskovan ulkopuolella lehtojen ympäröimässä kylässä. Kevätpäivä heilimöi. Taivas sinertää, eikä muistuta siitä, miksi aluetta kutsuttiin ”ampumaradaksi”.

Butovon ortodoksisen yhteisön edustaja Anatoli. Taustalla 1930-luvun terrorissa paikalla ammuttujen valokuvia. Kuva: Ville Ropponen

Tarkkaan ottaen kyse oli hämäyksestä: paikkaa väitettiin armeijan harjoituskentäksi. Näin kyettiin selittämään vuosina 1937–1938 öisin kaikuvat laukaussarjat. Teloitettavat kärrättiin paikalle vankikuljetuksissa, jotka oli naamioitu ruokatavara-autoiksi. Usein satoja ihmisiä ammuttiin kerralla. Butovossa lahdattiin mahdollisesti jopa 30 000 ihmistä.

Ortodoksinen yhteisö rakentaa paikalle muistomerkkiä ja kivitauluja, johon tiedettyjen uhrien nimet kaiverretaan.

– Työmme on hidasta, sillä ei ole säädetty lakeja, joiden nojalla voitaisiin myöntää rahoitusta teloituspaikkojen muiston vaalimiseen, arvostelee yhteisön pappi, isä Vitali.

Kaksi

Parikymmentä kilometria Moskovan ulkopuolella rakennetaan uutta moottoritietä. Se viiltää Kommunarkan metsän poskeen kuin taitamaton parturi. Valoisa lehtimetsä on ympäröity piikkilangalla katetulla lankkuaidalla.

Kun haavikossa kulkee ympäriinsä, törmää muistomerkkeihin ja honkiin solmittuihin kuolintodistuksiin. Tuolla kohoaa muistomerkki mongolialaisille ja jakutialaisille uhreille. Täällä on tataarisyntyisten hautoja. Vieressä on armeijan upseerien, mukaan lukien runoilijatar Marina Tsvetajevan miehen Sergei Efronin muistomerkki. Tiedetään että suomalaiset Karjalan tasavallan johtomiehet Kustaa Rovio ja Edvard Gylling teloitettiin Kommunarkassa. Kirjailijoista täällä sai niskalaukauksen esimerkiksi avantgardisti Boris Pilnjak.

Kolme

Hyvin toisenlainen on Moskovan keskustan Dmitri Donskoin luostarin hautausmaa. Siellä terrorin uhrit ja toimeenpanijat lepäävät kylki kyljessä. Keskellä kalmistoa kohoaa 15 000 uhrin joukkohaudan muistomerkki. Sen tuhkissa ovat esimerkiksi kirjailija Isaak Babelin, ohjaaja Vsevolod Meyerholdin, marsalkka Tuhatševskin ja NKVD:n johtajan Ježovin jäänteet. Melko lähelle kirjailija Solženitsynin hautaa sijoittuvat teloittaja Blohinin, Gulagin johtaja Nasedkinin ja NKVD:n päällikön Sudoplatovin haudat.

Joukkohauta nro 1 Donskoin luostarin hautausmaalla Moskovan keskustassa. Haudassa on 1930-luvun terrorissa ammuttujen jäänteitä. Kuva: Ville Ropponen

Yllättäen luostarin kirkossa on tšekistien toisille tšekisteille eli ”ystäville ja taistelutovereille” pystyttämä muistomerkki. Siihen nojaa tuoreita kukkia. Kirkon kellarissa sijaitsi aikoinaan Neuvostoliiton ensimmäinen krematorio, jossa tuhkattiin myös ammuttujen ruumiit. Krematorion uunit ja tekniset laitteet oli tilattu sattuvasti Saksasta, jossa myös pääkrematoija P. I. Nesterenko oli opiskellut.

– Terroria leimasi selvä hierarkia. Butovon ampumaradalla teloitettiin tavallista kansaa, Kommunarkassa älymystöä ja NKP:n jäseniä. Korkea-arvoisimpien uhrien jäänteet taas löytyvät Donskoin hautausmaalta, Memorialin Šilova toteaa.

Yhteydenottoja päivittäin

Vuosikymmeniä sen jälkeen, kun uhrit oli pidätetty, kuulusteltu, teloitettu tai passitettu Gulagiin, alkoi heidän kohtalonsa selvittäminen. Memorialin lisäksi Saharovin säätiön keskus tallettaa uhrien muistoa arkistoissaan.

Memorialin työ on jatkuvaa: joka päivä tulee yhteydenottoja venäläisiltä, jotka haluavat selvittää läheistensä kohtaloa tai kertoa kokemuksistaan. Memorial työskentelee sen eteen, että ne sorretut, joiden mainetta ei ole vielä palautettu, rehabilitoitaisiin. Esimerkiksi ulkomaiden kansalaisia ja eräitä vähemmistöryhmiä ei ole vieläkään rehabilitoitu, eikä kaikkia tuomittujen sukulaisia.

Saharovin keskus perkaa Gulagin muiston lisäksi Neuvostoliiton toisinajattelijaliikkeen historiaa. Keskuksen näyttelystä löytyy vaikkapa kuuluisan Metropol-almanakan (1979) kopio . Se sisältää kaunokirjallisia tekstejä, jotka eivät menneet sensuurista läpi.

Keskuksen rahoitus tulee useasta eri lähteestä, kuten EU:n komissiolta. Aiemmin Venäjän valtio tuki yksittäisiä hankkeita, mutta ei enää.

– Nyt meitä uhkaa määritteleminen ”ulkomaiseksi agentiksi”, sanoo keskuksen työntekijä Polina Filippova.

Ympäri Venäjää on nykyään koko joukko kotiseutumuseoita, joissa käsitellään myös Gulagia. Esimerkiksi Vienanmeren–Itämeren kanavan seudun paikallismuseoissa kerrotaan kanavan rakentamisesta ja uhreistakin. Monet museot ovat kansalaisjärjestöjen perustamia. Valtio on viime aikoina ottanut haltuunsa useita museoita, kuten Permin lähellä olevan Gulag-museon ja Siperian Kemerovossa sijaitsevan museon; museot on muutettu käsittelemään yleensä rangaistusjärjestelmää, eikä Gulagia enää mainita.

– Yhä laajalle on levinnyt käsitys, että Gulag kannatti ja se oli hinta, joka maan modernisoinnista oli maksettava. Hallitus ei kiistä käsitystä, vaan tavallaan hiljaisesti tukee sitä, sanoo keskuksen työntekijä Natalia Konradova.

Gulag mahdollinen kaikkialla

Samankaltaisilla linjoilla on myös valtiollisen Gulag-museon johtaja Konstantin Andrejev.

– Monella venäläisellä on yhä käsitys, että Gulagissa istui pääosin rikollisia tai ainakin syyllisiä ihmisiä.

Gulag-museo koettaa muuttaa käsitystä. Museo on perustettu jo 2001, mutta aluksi se oli hyvin pieni. Pari vuotta sitten museo sai lisää rahoitusta Kulttuuriministeriöltä ja muutti isompaan rakennukseen. Nyt kahdessa kerroksessa esitellään Gulagin leirioloja ja terroria. Näytteillä on suuren terrorin aikaisia ”tappolistoja”, joita neuvostojohtajien allekirjoitukset koristavat, ja propagandajulisteita, joissa kehotetaan liiskaamaan ”viholliset”.

Propagandajulisteita 1930-luvulta valtiollisen Gulag-museon näyttelyssä. Kuva: Ville Ropponen

Museo on tehnyt ison työn järjestämällä vapaaehtoisia haastattelemaan Gulagista selviytyneitä. Haastatteluvideoita voi katsoa museossa. Museon näyttelyssä selviää se kalsea ristiriita, mikä vallitsi neuvostopropagandan ja sorron todellisuuden välillä.

– Gulagissa on kaikki mahdollista. Gulag on mahdollinen missä tahansa, toteaa museon johtaja lopuksi hyytävästi, mutta osuvasti.

Memorialin Šilovalle museo ei kelpaa.

– Sen avulla vallanpitäjät voivat osoittaa, että he tukevat Gulagin muistamista ja käsittelyä, vaikka tuki on vähäistä, eikä sortoa ole virallisella tasolla käsitelty. Museossa ei saa riittävää kokonaiskuvaa vainoista. Toki siellä kerrotaan suuresta terrorista ja Stalinin vastuusta, mutta sorron syistä ei kerrota tarpeeksi.

Šilovan mielestä suuri terrori on ylikorostunut historiankirjoituksessa. Näin on siksi, että puhdistukset kohdistuivat silloin johtoryhmiin ja teloituksia oli ennätyspaljon. Ja kuitenkin pakkokollektivisaation tai maailmansodan vuosien terrori vaati enemmän uhreja. Vainot jatkuivat koko ajan vuodesta 1917 Stalinin kuolemaan 1953, ja sen jälkeenkin, vain niiden intensiteetti vaihteli.

Matkustamme toverini kanssa Kotlasiin, missä tärkeän päivän juhlallisuudet eivät näy katukuvassa mitenkään. Entä mihin menemme juhlistamaan Voiton päivää? Tietenkin baariin nimeltä ”Berlin”.

Lisätietoa ”terrorin topografia” -kävelykierroksista Moskovan keskustassa