Julkisia hankintoja säännellään verrattain tiukasti. Ylipäätään kilpailulainsäädäntö ja sen toteutumisen valvonta on menneisiin vuosikymmeniin verrattuna ankarampaa.
Meillä on myös aiempaa kattavampi kuluttajansuoja. Onkin helppo unohtaa, että kilpailulainsäädännön varsinainen tehtävä on palvella kuluttajien, siis ihmisten pikemmin kuin kilpailevien yritysten, etua. Perimmäinen syy suojella kilpailevien ja potentiaalisesti kilpailevien yritysten etuja on ihmisten hyvinvoinnin edistäminen.
Suomessa viisaasti kilpailu- ja kuluttajavirastot yhdistettiin vuonna 2013 ja virastossa toiminnan päämäärä varmaan ymmärretään hyvin.
Sääntelemällä julkisia hankintoja pyritään sekä edistämään nuukaa taloudenpitoa että vähentämään korruptiota. Mutta ainakin Ruotsissa, mistä minulla on runsaasti viimeaikaista kokemusta aiheesta, sääntely on monelta osin johtanut kankeaan päätöksentekoon ja kalliisiin hankintoihin, mukaan lukien julkisen sektorin työntekijän hukattu työaika.
Avokätiset valitusmahdollisuudet johtavat monasti pitkiin viipeisiin. Hankintalainsäädäntö ei myöskään näytä riittävästi suojaavan hankkijaa ja hankkijan asiakasta eli viime kädessä ihmisiä.
Räikein tietämäni tapaus (joka onneksi on poikkeus) koski keski-Ruotsin alueen sairaaloiden sairaanhoitotarvikkeiden hankintaa viime syksynä. Hankintasopimuksen saanut yritys ei pystynytkään toimittamaan sopimuksen mukaisia tilauksia, minkä seurauksena hoito kärsi muun muassa laajasti perutuista leikkauksista.
Vyyhtiä perataan hallinto-oikeudessa, mutta hallinto-oikeus ei voi leikata potilaita takautuvasti. Varsinaiset kärsijät, täyttä hoitoa vaille jääneet potilaat, eivät ole oikeudellisen kiistan osapuoli eikä heidän menetyksiään korvata.
Ei ole selvää, miten hankintalainsäädäntöä tulisi tapauksen valossa muuttaa. Selvää kuitenkin on, että hankintalainsäädäntö on tässä epäonnistunut varsinaisessa tehtävässään, potilaiden etujen varmistamisessa.
Kirjoittaja on taloustieteilijä ja Tukholman yliopiston professori.
uutiskirje 