Yhdysvalloissa vuonna 2007 alkanut finanssikriisi iski seuraavana vuonna täysillä myös Eurooppaan. Kriisi johti niin sanottuun talouskuriin, jonka johdosta vielä edellinen hallitus teki miljardiluokan leikkauksia. Leikkauspolitiikkaa taas pidetään yhtenä syynä oikeistopopulismin nousuun lähes kaikkialla Euroopassa.
Vuoden 2008 jälkeen oli kaksi kilpailevaa selitystä siitä, miten rajuun taantumaan pitäisi vastata. Leikata vai elvyttää? Voitolle nousi saksalaisen talousajattelun perinne, joka korostaa tiukkaa talouskuria, säästäväisyyttä ja rakenteellisia uudistuksia.
Miten journalismi selvisi vallan vahtikoiran tehtävästään, kun vyötä kiristettiin ja vaadittiin kaikkia osallistumaan ”talkoisiin”? Melko puolueellisesti. Se asettui valtavirtaisen talousajattelun puolelle, todetaan viestinnän tutkijan Timo Harjuniemen väitöskirjassa journalismista ja demokratiasta, joka tarkastettiin Helsingin yliopistossa tammikuussa.
Harjuniemi antaa journalismille talouskriisin selittämisestä siinä mielessä puhtaat paperit, että se kertoi perusasiat ja suoritti siten perustehtäväänsä.
– Jos miettii syvempää demokratiakeskustelua ja jos journalismille antaa tehtävän, että sen pitää tuoda myös ideologista moniäänisyyttä politiikasta käytävään keskusteluun, niin silloin vastaus on kriittisempi. Talouskriisin akuuteimpina vuosina ajatus talouskurin jonkinlaisesta vääjäämättömyydestä oli vahvasti journalismia ja julkista keskustelua hallinnut näkemys. Vaikka ymmärrän kaikki arkipäivän rajoitteet, niin eivät toimittajat ainakaan kaikkia demokratiatehtäviään ihan liput liehuen täyttäneet eurokriisin uutisoinnissa.
Journalismi oikeutti
vääjäämättömyyttä
Harjuniemen väitöskirjan lähdeaineistona ovat esimerkiksi kahdeksassa euromaassa julkaistut 7 989 sanomalehtiartikkelia vuosilta 2010–2012. Suomesta analyysin kohteena olivat Helsingin Sanomien artikkelit vuosilta 2009–2014.
Loppupäätelmä on, että talouskriisin saksalainen kehystys meni hyvin läpi valtavirtajournalismissa eurokriisin kiivaimpina vuosina. Siitä myös tuli osittain tapa, jolla eurooppalaisille pystyttiin oikeuttamaan talouskurin tarpeellisuutta.
Harjuniemen mukaan tämä johtuu siitä, että talousuutisoinnin päivänpoliittisen agendan luovat poliittiset päättäjät ja taloudelliset instituutiot. Lisäksi viime vuosikymmenen alussa poliittisen keskustan ja vasemmiston keskuudessa vallitsi konsensus talouskurin välttämättömyydestä. Keskustelu ei politisoitunut vasemmisto-oikeisto-janalle, joten vaihtoehtoiset näkemykset eivät heijastuneet journalismiin.
Nykyään keskustelu on Harjuniemen mielestä monipuolisempaa. Rahapoliittisen elvytyksen rinnalle peräänkuulutetaan finanssipoliittista elvytystä.
Aluksi oli
uusliberalismin kriisi
Myös heti kriisin alettua vuonna 2008 keskustelu oli hetken moniäänisempää. Käytiin keskustelua siitä, että uusliberaali politiikka on kriisiytynyt ja talouskriisin syitä löydettiin myös EMUn valuvioista. Suomessa oli lyhyt elvytysvaihe ja puhuttiin Keynesin paluusta.
– Oli vähän samanlaista henkeä kuin 1970-luvulla, että edessä on samanlainen talouspoliittinen suunnanmuutos, kun toisen maailmansodan jälkeen valtavirtaa ollut keynesiläisyys kriisiytyi, Harjuniemi sanoo.
Niin ei kuitenkaan käynyt. Harjuniemi muistuttaa, että talouspolitiikan ytimessä ovat valtiovarainministeriön ja nykyään myös euroalueen kaltaiset vahvat instituutiot, jotka ohjaavat sitä. Nopeita mullistuksia ei tapahdu. Uudet ideat eivät yksin riitä, jos vahvat instituutiot eivät muutu.
VM normalisoi ja
Hesari seurasi perässä
Kaikki tämä näkyi myös Suomen taloudelliselle ja poliittiselle eliitille tärkeimmän lehden Helsingin Sanomien julkaisemissa kirjoituksissa.
– Välittömästi kriisin alun jälkeen oli puhetta sen vaikutusten pehmentämisestä velkaelvytyksellä samalla lailla kuin kansainvälisessä keskustelussa. Aika nopeasti linja muuttui, kun Euroopassa alettiin 2010 painottaa talouskurin merkitystä ja varoittaa elvytyksestä, koska alijäämät kasvavat liikaa.
– Suomessa ennen kaikkea valtiovarainministeriö alkoi normalisoida tilannetta elvytyspiikin jälkeen, että finanssipolitiikkaa on taas kiristettävä. Se valui Helsingin Sanomien kautta myös julkiseen keskusteluun.
Välittikö HS talouspoliittisen eliitin sanomaa?
– Enimmäkseen Helsingin Sanomissa ja varmaan muussakin mediassa poliitikot ovat hallitsevia lähteitä, jotka tuovat ideoita. Jutta Urpilaisesta tuli silloin valtiovarainministeri ja Jyrki Katainen oli pääministeri. Heidän ulostulojaan hallitsi siinä vaiheessa valtiovarainministeriön linja.
Vaihtoehtojakin tuotiin keskusteluun kriittisten ekonomistien toimesta. Esitettiin kritiikkiä talouspoliittisen kiristyksen ajoitusta ja tasoa kohtaan.
Liberaali demokratia ja
journalismi haastettuina
Harjuniemen väitöskirjan pääpaino on talouskurin käsittely journalismin ja demokratian suhteen näkökulmasta. Häntä kiinnostaa journalismin suhde liberaaliin demokratiaan, joka on joutunut haastetuksi finanssikriisin ja talouskurin jälkeen. Monissa Euroopan maissa poliittinen keskusta fragmentoituu ja uudet liikkeet vasemmalta ja oikealta haastavat sitä.
Myös itsensä objektiiviseksi ja neutraaliksi mieltävä uutisjournalismi on haastettu. Suuriksi kasvaneissa uusissa puolueissa syytellään nimenomaan vanhoja perinteisiä uutisvälineitä puolueellisiksi ja jopa valemedioiksi.
– Journalismi kasvoi yhdessä liberaalin poliittisen järjestelmän kanssa, joka nyt on myllerryksessä. Se, että journalismi pystyi ottamaan objektiivisen ja aika luotettavan aseman oli kytköksissä siihen, että myös politiikassa oli konsensuaalinen status quo. Nyt tätä järjestystä koetellaan, Harjuniemi sanoo.
Talouskriisin akuuteimpina vuosina ajatus talouskurin jonkinlaisesta vääjäämättömyydestä oli vahvasti journalismia ja julkista keskustelua hallinnut näkemys.
Samaan aikaan viestintämaailman tekninen murros rapauttaa journalismin yksinoikeutta tiedon levittämiseen.
– On kiinnostavaa seurata, mitä tämä tekee journalismille. Jos yhteiskunnassa tapahtuu uudenlaista politisaatiota, niin palaako entistä isompi osa journalismista siihen aikaan, jolloin se oli vahvemmin poliittista ja poliittisiin aatesuuntauksiin sitoutunutta? Tullaanko sitä kautta näkemään journalismin monipuolistumista? Nähdäänkö vahvemmin poliittisen journalismin paluuta?
Avoimempi poliittinen linja
toisi moniäänisyyttä
Demokratian ja moniäänisyyden kannalta Harjuniemi ei näkisi tätä yksiselitteisen ei-toivottuna suuntana.
– Voisi pikemminkin olla tervettä, että tällaisessa uudessa tilanteessa, jossa talouskurin kaltaiset asiat politisoivat keskustelua uudella tavalla, olisi myös enemmän sellaista journalismia kuin esimerkiksi Kansan Uutiset, jossa oma poliittinen linja on avoin. Poliittisesti moniäänisempi journalismin kenttä voisi tuoda journalismiin mahdollisuuksia tarkastella asioita perinteisesti itsestäänselvyyksinä pidettyjen asioiden ulkopuolelta ja uudenlaista vapautta tuoda asioita moniääniseen keskusteluun.
Harjuniemi pohtii, voisiko journalismi tuoda avoimemmin poliittisten vaihtoehtojen piiriin keskustelua talouspolitiikasta, maahanmuutosta tai ilmastokysymyksestä, jos se kertoisi avoimemmin, mihin poliittiseen linjaan se sitoutuu.
– Tällaisista kysymyksistä on tullut hirveän akuutteja, mutta niistä on hankala käydä aidosti demokraattista keskustelua.
Harjuniemen mielestä tämä voisi olla terveellistä myös journalismin itsensä kannalta.
lehti 