Marja Riihelän, Matti Tuomalan ja Arttu Kauhasen artikkelista selviää, että köyhin väestönosa näyttää jakautuneen kahteen ryhmään. Toisessa köyhyys on lyhytaikaista, kun taas toisessa se pitkittyy krooniseksi ilmiöksi. Tällöin eriarvoisuus kasvaa köyhien keskuudessa, sillä osalla köyhyys on aiempaa pitkäkestoisempaa. Lyhytkestoinen köyhyys on pysynyt yhtä suurena. Pitkittynyt köyhyys tarkoittaa, että henkilö on ollut köyhyysrajan alapuolella koko kymmenvuotisen tarkastelujakson ajan.
Lyhyt- ja pitkäkestoisen köyhyyden erottaminen on tarpeen, koska ne vaativat erilaisia poliittisia toimia. Vähintään kerran köyhyysrajan alapuolella olevien köyhyysjaksot ovat pidentyneet ja muuttuneet yhtäjaksoisemmiksi kymmenen vuoden tarkastelun aikana.
– Vuosituloista laskettujen köyhyysriskien kasvu johtuu ennen kaikkea pitkittyneen köyhyyden kasvusta. Köyhyys on siis sen keston mielessä syventynyt. Köyhyyden vähentäminen on yhä hankalampaa, kun se muuttuu krooniseksi, sanoo VATT:n erikoistutkija Marja Riihelä.
Ajanjaksolla 1995-2004 pitkittyneessä köyhyydessä eli 1.2 prosenttia väestöstä. Ajanjaksolla 2005–2014 luku on yli kaksinkertaistunut (2.6 prosenttia). Vuonna 2017 köyhyysrajan alapuolella väestöstä eli noin neljätoista prosenttia.
Köyhyyden määritelmä tutkimuksessa oli, kun henkilön käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia Suomen keskitulosta. Tilastokeskuksen palkkarakennetilaston mukaan yleisin kuukausipalkka oli vuonna 2017 noin 2500 euroa. Tilastoaineisto käsitteli koko Manner-Suomen väestöä kahdenkymmenen vuoden ajalta.
Juttua korjattu klo 14.25: Lisätty otsikkoon sana pitkittynyt
lehti 