Olen kotoisin vähän samoilta perukoilta kuin minua muutaman vuoden nuorempi valtionvarainministeri Katri Kulmuni. Totta kai minä olen Kemistä, ja Kulmuni on Torniosta, joten siinä on vissi ero, ja se on tärkeä. Mahdollisesti siitä johtuen, sekä täydellisestä kepulaisuuden puutteestani, en mitenkään osaa samaistua Kulmunin Hesarissa (5.4.) suorittamaan mässäilyyn leikkauslistojen tuomisesta takaisin pöytään jälleenrakennuksen hengessä romanttisesti 1990-lukua muistellen.
Oppositiojohtajat Orpo, Halla-aho ja Essayah vaativat jo 4.4., että hallitusohjelma on kirjoitettava uudestaan. On tietysti selvää, että koronakriisin takia viime kesänä sovittu hallitusohjelma ei sellaisenaan säily vaalikauden loppuun. Se ei vain varmastikaan ole hallituksen juuri tämän hetken prioriteetti, eli hallituspuolueet eivät nyt todennäköisesti poikkeusolojen ja kriisin akuutin hoidon keskellä sulje itseään pariksi viikoksi Säätytalolle neuvottelemaan uudesta hallitusohjelmasta.
Anderssonin pitää ainakin ensin pestä lenkkarit.
Suomessa finanssikriisistä saakka yhtenä kurjistamispolitiikan vaahtosuisimpana ajajana tunnettu Nordeasta Elinkeinoelämän tutkimuslaitokseen siirtynyt Aki Kangasharju selitti juuri Ylen uutisille, että jos nyt valtionvelka nousee 70 prosenttiin bkt:stä niin se on ihan pikkujuttu.
Eurooppalaisittain nyt ei vältellä velkaa, ja ekonomistit puhuvat lähes yhdellä suulla elvytyksen ja investointien puolesta. EU:n budjettisäännöillä voi tulevat vuodet heittää vesilintua. Tämä pätee erityisesti tilanteessa, jossa unioni on joka tapauksessa rakoilemassa pahasti epäonnistuttuaan surkeasti kriisiin reagoimisessa ja jäsenmaiden keskinäisen solidaarisuuden vahvistamisessa.
Koronabondit, yhteiset velkakirjat, olisivat tapa yrittää säilyttää unionista jokin idea. Niiden avulla voitaisiin lievittää kriisiä ja jakaa taakkaa jäsenmaiden kesken. Suomenkin hallituksen pitäisi pikimmiten alkaa kannattamaan niitä. Erityisesti siitä syystä, että niillä voitaisiin kenties välttää kriisin jälkeen välittömästi pöytään iskeytyvät leikkauslistat ja täysin välttämättömänä esitettävä taloudellinen kurjistamispolitiikka. Ne eivät miellytä kepua, joka yhdessä VM:n virkamiesten kanssa kuopii jo karsinassaan leikkauslaitumelle pääsyä.
Kasvavaan eriarvoisuuteen johtava politiikka yhdistettynä poikkeustilaan ja poikkeusoloihin tottumiseen ovat vaarallinen yhdistelmä. Paraatiesimerkki on tietysti Unkari, jossa käytännössä jo päätettiin pistää kansanvalta määrittelemättömän pituiselle tauolle.
Kotimaassa olen vähän pelonsekaisin tunnelmin katsellut opposition keulimista. Äärioikealla päällimmäinen ensireaktio oli tietysti jonkinlainen hämmentynyt erektio punavihreän feministihallituksen suljettua valtakunnan rajat myös Teuvo Hakkaraisen kihlatulta.
Opposition tehtävä ei kuitenkaan ole loputtomiin vain kannattaa hallituksen tekemisiä. Hallitusohjelman uudelleenkirjoittamissession ehdottelu kesken tulipalon sammuttamisen on tietysti vielä aika vaaratonta huutelua.
Sopii silti miettiä, millaisia vieläkin tiukempia kansalaisten rajoittamistoimia sieltä oltaisiin valmiita tukemaan ja ajamaan kriisin pitkittyessä. Ja ennen kaikkea millaiset leikkauslistat tämänhetkiselle oppositiolle sopivat. Ja kohti millaista yhteiskuntajärjestystä kohti niiden avulla lähdettäisiin kulkemaan.
Kepu, tuu pois sieltä jooko.
Kirjoittaja on Euroopan vasemmistopuolueen varapuheenjohtaja.
lehti 