Liisa syntyi 1935 Lauritsalassa asuvaan työläisperheeseen, johon vuosi 1918 oli jättänyt syvät jäljet. Perhe pakeni sota-ajan pommituksia Savitaipaleelle ja rakensi suvun maalle pienen saunatuvan. Kodissa arvostettiin lukemista ja oppimista ja varojen liki täydellisestä puutteesta huolimatta seitsenlapsisen perheen ainoa tytär pääsi oppikouluun. Punaisen perheen lapsella ei ollut aina helppoa kirkonkylän koulussa. Esimerkiksi osuuskaupan äitienpäiväjuhlaan osallistumisesta leikattiin otsatukkaan rangaistukseksi iso lovi.
Koulun jälkeen Liisa meni töihin vaneritehtaalle Lappeenrantaan, mutta varsin pian löytyi työtä pioneeritoiminnan parista. Liisa siirtyi paikkakunnalta toiselle ja paikallinen järjestöväki tarjosi pedin ja ruuan.
Sirola-opiston kautta Liisa pääsi Moskovaan. Ensin komsomol-kouluun ja sen jälkeen puoluekouluun. Aika Moskovassa vaikutti Liisaan monella tapaa. Opiskelun ja kielen oppimisen lisäksi hän tutustui uuteen kulttuuriin, pääsi näkemään balettia ja söi hedelmiä, joista ei ollut aiemmin kuullutkaan.
Helsinkiin asettuminen 1960-luvun alkupuolella toi elämään kaksi lasta, mutta myös suuren tragedian, kun puoliso Pentti menehtyi äkillisesti ja Liisa jäi 30-vuotiaana kahden pienen lapsen yksinhuoltajaksi.
Arjen apuna olivat suku ja kaksi Merjaa, jotta Liisa kykeni jatkamaan järjestötyötä. Nämä vuodet naisliitossa olivat niitä aikoja, joita Liisa eläkkeellä muisteli mielellään ja iloisena. Liisan sydäntä lähellä oli matalapalkkaisten työläisnaisten asioiden kohentaminen. Liisa puhui koko ikänsä tasa-arvon, samapalkkaisuuden ja hyvän päivähoidon puolesta, erityisesti HTY:n naisten riveissä.
Kun järjestötyöt SKP:n Helsingin piirissä ja Yhteiskunnallisessa opistossa loppuivat 1980-luvun lopussa, Liisa kouluttautui uuteen ammattiin. Oppiminen ja uuden löytäminen olivat hänelle tärkeitä asioita koko elämän ajan. Viimeiset kymmenen työelämän vuotta Liisa huolehti nuorista mielenterveyskuntoutujista. Hän piti parhaana kiitoksenaan sitä, kun nuoret pyysivät töihin pyöräillyttä Liisaa hankkimaan pyöräilykypärän, jottei hänelle sattuisi mitään vakavaa.
Liisalle rakkaita paikkoja olivat mökit Savitaipaleella ja Inkoossa, joissa Gunnar-puolison kanssa vietettiin aikaa puutarhanhoidon, kalastuksen ja nikkaroinnin parissa. Lastenlasten kanssa Liisasta kuoriutui vielä leipuri ja askartelija.
Viimeiset elämänsä vuodet Liisa asui hoivakodissa. Ihmisiä rakastavalle Liisalle poikkeustila eristyksineen oli kuitenkin liikaa. Perhe pääsi tapaamaan Liisaa viimeisenä iltana ja se teki hänet hyvin onnelliseksi. Liisa nukkui pois rauhallisesti seuraavana yönä.
Merja Aura
Kirjoittaja on Liisa Auran tytär
lehti 