Lyötyjen lauma saa äänen Aura Nurmen runoissa

Aura Nurmen, 32, runoissa lasisen lapsuuden sirpaleet lomittuvat pätkätyöläisnuorten epävarmaan arkeen. Mukana on niin karua konkretiaa kuin unen ja alitajunnan maisemia.

Esikoiskokoelma Villieläimiä (Kolera-kollektiivi 2016) sijoittuu Länsi-Helsinkiin. Pikku Huopalahteen, entiselle kaatopaikka-alueelle, rakennettiin 1990-luvun laman alla värikkäitä ja kokeilevia ”huvimajoja” ja ”muumitaloja”.

Nurmi katsoo muumitalojen sisään, laman lasten pahaan oloon. Pääosassa on ”lyötyjen lauma”. He kantavat mukanaan lemmikkikaneja, Tamagotcheja, Esmeralda-nukkeja ja virtaheporeppuja. Toisistaan huolta pitävä villieläinheimo havittelee aikuisten maailman rikki repimistä ja tekopyhyyden paljastamista.

– Suomalaisperheissä on paljon piilotettuja ongelmia, lapset joutuvat olemaan karmeiden asioiden todistajina. Villieläimissä yritin manifestoida sitä, että puhuminen ja kirjoittaminen ovat teitä pahasta pois. Terve kiukku on parempi kuin asioiden käsittelemättä jättäminen. Jos ei osaa välillä huutaa, koteloituva kipu ja katkeruus voivat aikuisena johtaa vaikka mihin, Nurmi pohtii.

Lähiölapsuudesta
lavarunoperheeseen

Köyhistä oloista ponnistava Nurmi on Steiner-koulun kasvatti. Hyvät opettajat johdattivat hänet kalevalaisten tarinoiden ja perinteisen laulannan äärelle.

Nurmessa onkin modernin runonlaulajan ja sadunkertojan vikaa. Rytmi ja musikaalisuus ovat hänelle elinehtoja. Villieläinten runoissa voi aistia Arto Mellerin ja Ilpo Tiihosen urbaaniballadien henkeä.

Samalla otetaan askelia suomalais-ugrilaisen mytologian suuntaan: mennään metsän peittoon, kannetaan mukana ”sysimetsän aggressioita”. Nurmi sanoo halunneensa kuvata traumoja täsmällisesti.

– Kipeät asiat näyttäytyvät usein ihan muuna, pelkotiloina tai unten kautta suodatettuna. Kun lapselta kysyy, mikä häntä pelottaa, vastaus on ”hirviö”. Ei se, että isä on lyönyt.

Aura Nurmessa on modernin runonlaulajan ja sadunkertojan vikaa.

”Lyötyjen lauma” heijastelee myös Nurmen lavarunoperhettä: hän löysi aikoinaan paikkansa Helsinki Poetry Connectionista.

– HPC:ssä oli tosi tasa-arvoistava eetos. Lavarunopiireihin ei hakeutunut elämässään onnistuneita CV-kirjailijoita. Olimme kaikki aika päähän potkittuja. Yhdessä syntyi jopa queer-henkistä voimantuntoa, turvallisia yhteisöjä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Syrjäytettyjen
nuorten ääniä

Nurmi veti Lukukeskuksen järjestämän, kolmivuotisen Mun tarina -hankkeen Talent Suomi -ohjelmasta tutun Juho Kuusen kanssa. Kouluihin vietiin lavarunous- ja spoken word -työpajoja.

Nurmen puoliso ja Kansan Uutisten kolumnisti Aleksis Salusjärvi, 40, tekee lukemisen ja kirjoittamisen edistämistyötä muun muassa rap-lyriikan kautta ammattikouluissa ja vankiloiden nuoriso-osastoilla.

Nurmi on koonnut nuorten ääniä toimittamaansa Voidaan puhua jossitellen -antologiaan (Kosmos 2019). Osa teksteistä oli alun perin kirjaimellisesti Salusjärven vankilasta salakuljettamia, suttupaperille kirjoitettuja lappusia.

– Yhdessä selviteltiin, mitä niissä oikein lukee. Lukihäiriö on yleistä, kielioppi- ja oikeinkirjoitusjutut voivat olla sinne päin. Eihän niiden kundien luku- ja kirjoitustaitoon ollut satsattu missään vaiheessa! On pakahduttava hetki, kun joku aikuinen sanoo, että oli muuten hyvä teksti. Sulla on arvaamaton voima ja sä pärjäät, Nurmi herkistyy.

Rippikoulutyttöjä ja
bilekuningattaria

Nurmen toinen oma kokoelma Leijonapatsailla ilmestyi alkuvuodesta Otavalta. Sen nyt-hetkeä on kesä 2000. Daruden trance-hitti Sandstorm on juuri ampaissut brittilistan kärkeen. Tapahtumapaikkana on Hanko, eräänlainen nousuhumalaisten nuorten vapaakaupunki. Sen klubeilla ja terasseilla tanssitaan jalat kipeiksi.

Runojen minä, hänen äitinsä ja sisaruksensa ovat muuttaneet juhannusbileiden ja Hangon regatan maisemiin köyhyyden ajamina. Äidin kanssa paiskitaan laivasiivoojan hommia.

Ollaan teini-iän ja orastavan aikuisuuden vedenjakajalla: runojen minä on päivisin rippikoulutyttö albassaan, öiseen aikaan bilekuningatar ja naarasleijona naruolkaimisessa topissaan.

Kolmikymppiset rastapääjätkät ja lätkänpelaajat jahtaavat puolta nuorempia tyttöjä. Eletään totisesti aikaa ennen #MeToo-liikettä.

Ovatko 2020-luvun teinit tietoisempia oikeuksistaan, tuomassa herkemmin esiin ahdistelua ja hyväksikäyttöä? Nurmi empii vastauksessaan.

– Jotain edistystä on varmasti tapahtunut. Edelleenkin on olankohautuskulttuuria, ja surullisen vähän puhutaan siitä, että uhreina on myös nuoria miehiä.

Populaarikulttuurista
syntynyt Japani

Suomessa eletään autofiktiobuumia. Media ahmii repäiseviä ihmiskohtaloita, julkkisten elämäkerrat kapuavat bestseller-listoille. Nurmi haluaa mennä fiktio edellä.

– Vaikka molemmissa kokoelmissani seurataan runojen minän kehityskertomusta, tekstit ovat vahvasti etäännytettyjä ja liioiteltuja. Mukaan on sekoitettu ystävieni kokemuksia ja muistoja.

Löyhän trilogian päätösosa on jo tekeillä.

– Villieläimiä on runoa, Leijonapatsailla proosarunoa ja seuraavaksi tulee romaani. Siinä ollaan boheemiopiskelijoina Japanissa, juopotellaan Hokkaidossa ja harhaillaan Lost in Translation -hengessä.

Nurmen Japani-kuva on syntynyt anime- ja mangaharrastuksen, videopelien, kirjojen ja elokuvien kautta. Itse maassa hän ei ole koskaan käynyt. Kyse on tavallaan vaihtoehtoisen, hieman helpomman ja lohdullisemman nuoruuden kuvittelemisesta päähenkilölle.

– Minun piti päästä reissuun jo tänä vuonna, mutta korona tuli väliin. Toivon pääseväni Japaniin vuonna 2021. Siinä on se riski, että Japani osoittautuu ihan erilaiseksi kuin olen kuvitellut. Ja suunnilleen poltan sen käsikirjoituksen, Nurmi naurahtaa.