Turkissa on käynnistetty oikeusprosessi Kansojen demokraattisen puolueen (HDP) kieltämiseksi. HDP edustaa kurdien poliittista liikettä, mutta siihen kuuluu ja sitä kannattaa myös vasemmistolaisia turkkilaisia ja vähemmistöjen edustajia.
HDP:tä syytetään yhteyksistä Kurdistanin työväenpuolueeseen (PKK), joka on käynyt 1980-luvulta lähtien sotaa Turkin tasavaltaa vastaan.
Oikeusprosessi ei ole reilu ja johtanee HDP:n lakkauttamiseen. Viime kädessä kysymys ei ole oikeudellinen vaan poliittinen.
HDP sai edellisissä, kesäkuussa 2018 pidetyissä parlamenttivaaleissa 11,7 % äänistä, lähes kuusi miljoonaa ääntä. Koillisen kurdienemmistöisissä provinsseissa HDP:n ääniosuus vaihteli 40–70 prosentin välillä. Läntisissä suurkaupungeissa Istanbulissa ja Izmirissä puolue sai yli kymmenesosan äänistä.
HDP:llä on siis laaja kannatus. Se on ylivoimaisesti suosituin puolue kurdien keskuudessa.
Keitä ovat HDP ja PKK?
Onko syytöksissä HDP:n ja PKK:n välisistä suhteista perää?
Järjestöllistä yhteyttä ei ole. PKK on sissiarmeija. Joka liittyy PKK:hon, jättää aiemman elämänsä taakseen. PKK elää kuin pienoisyhteiskunta Pohjois-Irakin vuorilla sijaitsevilla leireillään.
HDP taas on parlamentaarinen puolue. Myös HDP:hen kuuluminen edellyttää kovia hermoja, sillä HDP:n jäseniä on vuosien ajan tuomittu vankilaan terrorismista syytettyinä. HDP on silti tähän asti ollut laillinen puolue, joka on osallistunut vaaleihin ja on edustettuna Turkin parlamentissa.
PKK ja HDP kuuluvat toki samaan kurdien yhteiskunnalliseen liikkeeseen. Sekä HDP että PKK kannattavat rauhanprosessia. Kummankaan tavoite ei ole Kurdistanin kansallisvaltion luominen, vaan kansalaisoikeuksien ja alueellisen autonomian saavuttaminen Turkin tasavallan sisällä. HDP ei ole osa PKK:ta, mutta suuri osa HDP:n kannattajista vähintäänkin sympatisoi PKK:ta.
PKK:n ideologia perustuu vuodesta 1999 eristyssellissä istuneen Abdullah Öcalanin yhteiskunnallisiin kirjoituksiin. Öcalanin visio on antikapitalistinen, syväekologinen ja syväfeministinen – tosin PKK:ssa ei käytetä sanaa feminismi.
PKK vastustaa periaatteellisesti sekä valtioita yleensä että kansallisvaltioita erityisesti. Vaihtoehdoksi se tarjoaa demokraattista konfederalismia, eräänlaista paikallisautonomian mallia, jossa valta lähtee kortteli- ja kyläneuvostoista.
PKK edustaa yhtäältä universaalia näkemystä ihmiskunnan tulevaisuudesta, toisaalta kurdien kansallista liikettä. PKK:n merkitys Turkin kurdeille on valtava. Ennen PKK:ta Turkin kurdeilla ei ollut poliittista identiteettiä.
HDP:n aatemaailma heijastelee Öcalanin yhteiskuntavisiota, mutta ei pureudu yhtä syvälle yhteiskunnan rakenteisiin. Se toimii poliittisen järjestelmän puitteissa, eivätkä sen jäsenet ole käyneet PKK:n ”puoluekoulua” Qandilin vuoristossa.
Hyökkäys HDP:ta vastaan ei odottamaton
Oikeudellinen hyökkäys HDP:tä vastaan ei ole odottamaton. HDP:n entinen puheenjohtaja Selahattin Demirtaş on istunut vankilassa vuodesta 2016. Tuhannet puolueen jäsenet ovat jakaneet Demirtaşin kohtalon. Vaaleilla valitut kurdikaupunkien pormestarit on korvattu valtapuolue AKP:n edustajilla.
Turkissa on myös nostettu syytteet yli sataa HDP:n jäsentä vastaan. Heitä syytettiin väkivaltaisuuksien lietsomisesta, joita leimahti vuonna 2014 terroristijärjestö Isisin vallattua lähes koko Kobanen kaupungin Syyriassa. Oikeudenkäyntejä on syytetty kostoksi. Monia syytettyjä uhkaa elinkautinen vankeus.
HDP ei olisi ensimmäinen oikeuden lakkauttama kurdipuolue. Sen jälkeen kun HEP-puolue nousi parlamenttiin vuonna 1991, kaikki kurdiliikkeen parlamentaariset puolueet yksi toisensa jälkeen on lakkautettu. Syy on aina sama: yhteydet PKK:hon. HDP eroaa aiemmista kurdipuolueista siten, että se muodostaa laajemman vasemmistoliiton, johon kuului myös muita kuin kurdeja.
Vaikka HDP ihmeen kaupalla välttäisi lakkauttamisen, se on joka tapauksessa rampautettu. Ei puolue voi toimia normaalisti, jos sen luottamushenkilöt ovat vankilassa.
Erdoğanin yksinvalta
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan ja hänen Oikeus- ja kehitys -puolueensa (AKP) ovat rakentaneet Turkista askel askeleelta yksinvaltaisemman viimeisen kymmenen vuoden aikana.
AKP:n tausta on poliittisessa islamissa, mutta vielä vuosina 2002–08, puolueen valtakauden alussa, Turkki näytti demokratisoituvan. Armeijan valtaa vähennettiin. Myös Erdoğanin kurdipolitiikka oli aiempaa suvaitsevaisempaa.
AKP:n politiikassa uskonto ei korvaa nationalismia, vaan yhdistyy siihen. Turkin rooli on kasvanut myös kansainvälisessä politiikassa. Turkki on osallistunut konflikteihin Syyriassa, Irakissa, Libyassa ja viimeisimpänä Vuoristo-Karabahissa.
Hauras rauhanprosessi Turkin ja PKK:n välillä katkesi vuonna 2015. Turkki kävi uuden sodan, tällä kertaa kurdikaupungeissa. Tuhansia kuoli, kokonaisia kaupunginosia tuhoutui. Vuodesta 2015 lähtien Erdoğan on turvautunut jyrkempään hajota ja hallitse -politiikkaan. Osa parlamentaarisesta oppositiosta, siis HDP, on leimattu terroristeiksi. Muut oppositiopuolueet joutuvat välttämään yhteistyötä HDP:n kanssa. AKP ei enää hallitse yksin, vaan liitossa äärioikeistolaisen MHP:n kanssa.
Turkkilaisen nationalismin ruumiinavaus
Kurdien ja HDP:n ongelma ei ole silti pelkästään Erdoğan ja AKP, vaan turkkilainen nationalismi. Suurista puolueista kaikki – HDP:tä lukuun ottamatta – ovat nationalistisia. Iso osa turkkilaisista vastustaa Erdoğania, mutta vain harva ymmärtää kurdeja. Erdoğan käyttää opposition sisäistä railoa hyväkseen: kun HDP on eristettynä, oppositiolla ei riitä voimaa haastaa Erdoğania.
Turkkilaiseen nationalismiin eivät sovi viralliset vähemmistökielet tai eriävät identiteetit. Jo perustuslakiin on kirjoitettu, että Turkin kansalaiset ovat turkkilaisia. Virallisia kieliä on yksi, turkki. Kurdeilla ei ole koskaan ollut oikeutta omaan kieleensä tai kulttuuriinsa. Aiemmin edes heidän olemassaoloaan ei tunnustettu, vaan puhuttiin ”vuoristoturkkilaisista”.
Fiktio yhdestä kansasta, jolla on yksi kieli, törmää kerta toisensa jälkeen todellisuuteen. Ei ole mahdollista tukahduttaa kokonaista kansaa, eikä ole mahdollista häivyttää kurdikysymystä verhoamalla se ”sodaksi terrorismia vastaan”.
Suurin oppositiopuolue, Turkin tasavallan perustajan Mustafa Kemal Atatürkin perintöä kantava CHP, on osa ongelmaa. CHP edustaa tasavallan perinteisiä ihanteita: uskonto ja valtio on erotettava toisistaan ja yhteiskunta on modernisoitava. Osana tätä perintöä on kuitenkin taipumaton nationalismi, joka estää sitä liittoutumasta HDP:n kanssa.
CHP on viime vuosina vasemmistolaistunut ja puolueella on KU:n haastatteleman tutkija Toni Alarannan mukaan ”ihan järkevä kurdiohjelma”, mutta matka on pitkä.
Esimerkki yksimielisestä nationalismista: kun Turkin armeija hyökkäsi Pohjois-Syyriaan ensin talvella 2018 ja sitten syksyllä 2019, koko Turkin oppositio – paitsi tietysti HDP – tuki hyökkäyksiä. Hyökkäyksissä Turkki valtasi jihadistiapureidensa kanssa Syyrian kurdien ja heidän liittolaistensa hallitsemia alueita.
Turkin suuret jalkapalloseurat ja liikepankit jakoivat Twitterissä hyökkäystä tukevia viestejä. Hyökkäykselle ei ollut mitään käytännöllistä tai kansainvälisen oikeuden tunnustamaa syytä, mutta nationalistisesta näkökulmasta Syyrian öcalanilaiset kurdit ovat ”terroristeja”, jotka pitää tuhota.
Länsimaat seuraavat apaattisina
Pyrkimykseen saada HDP lakkautettua on reagoitu länsimaissa apaattisesti. Euroopan neuvoston pääsihteeri Marija Pejčinović Burić ilmaisi HDP:n mahdollisen kieltämisen olevan ”syvästi ongelmallista”. Lausunto kuvaa yleistä suhtautumista.
Todellisen rimanalituksen teki Saksan ulkoministeriö, joka lausui maaliskuun puolivälissä., että ”poliittisen puolueen kieltäminen voi olla vain viimeinen vaihtoehto demokratiassa”. ”Me pyydämme HDP:tä selkeästi ottamaan etäisyyttä PKK:sta, joka on luokiteltu terroristijärjestöksi myös EU:ssa”, tiedotteessa todetaan.
Ikään kuin ongelma olisi HDP eikä Turkin valtio. Ikään kuin puolueen kieltäminen ja kokonaisen kansanryhmän edustuksen riistäminen olisi vaihtoehto demokratiassa.
Nato-maa Turkki on kuitenkin strateginen kumppani niin sotilaallisesti kuin taloudellisestikin. Kun Turkki sotii, se sotii saksalaisin ja amerikkalaisin asein. Lisäksi Erdoğan kiristää EU:ta pakolaissopimuksella. Turkki on tulppa, joka estää Lähi-idän sotaa käyvien maiden pakolaisia tulemasta Eurooppaan. Erdoğan on tehnyt eurooppalaisten muukalaiskammosta poliittisen aseen.
Säännöt eivät ole kaikille samat. Jos paariavaltio Valko-Venäjällä diktaattori järjestelee vaalitulokset ja murskaa vastarinnan, EU-johtajat seisovat selkä suorassa puolustamassa demokratiaa. Jos strateginen kumppani Turkki kieltää puolueita, vangitsee poliitikkoja ja toimittajia ja miehittää naapurimaita, EU-johtajat ovat ”syvästi huolissaan”.
Mitä HDP:n lakkauttamisen jälkeen?
HDP on ollut valonpilkahdus Turkin politiikassa. Se on kurdien tähän asti menestyksekkäin parlamentaarinen puolue ja on saanut tukea myös vasemmistolaisilta turkkilaisilta.
Maaliskuun viimeisenä päivänä tuli yllättävä käänne, kun Turkin perustuslakituomioistuin hylkäsi HDP:tä vastaan esitetyn syytteen vedoten sen puutteisiin. Syyttäjää vaaditaan täydentämään syytettään. Erdoğanin äärioikeistolaisen liittolaisen MHP:n puheenjohtaja Devlet Bahçeli kritisoi jyrkästi perustuslakituomioistuinta ”tunnottomuudesta, merkityksettömyydestä ja kaukaisuudesta” ”terrorisminvastaista” taistelua kohtaan.
Ekrem Imamoğlu, Istanbulin CHP:tä edustava pormestari kritisoi HDP:n syyttämistä terroristiseksi ja vetosi puolueen kuuden miljoonan äänimäärään. Imamoğlu edustaa CHP:n edistyksellisempää siipeä ja voitti pormestarinvaalit HDP:n äänestäjien tuella.
Voidaan silti olettaa, että lopulta Erdoğan saa haluamansa ja HDP lakkautetaan. Mitä sitten? Kasaako kurdiliike taas voimansa ja perustaa uuden puolueen? Todennäköisesti kurdiliike osallistuu politiikkaan jatkossakin, vaikka mahdollisuudet ovat aiempaa kapeammat.
Yhtä puoluetta Erdoğan ei ainakaan voi lakkauttaa: PKK:ta.
Vaikka hysteerinen suhtautuminen PKK:hon yhdistää nationalisteja, ei Erdoğanin asema ole horjumaton. Gallupien mukaan hänen kannatuksensa ei välttämättä riitä tulevien presidentinvaalien voittamiseen.
Lisäksi Erdoğan pelkää yhä armeijan vallankaappausta, vaikka upseeristoa on puhdistettu vuoden 2016 vallankaappausyrityksen jälkeen. Toinen kysymys on: luopuuko Erdoğan vallasta, jos häviää vaalit?
Juttua korjattu 11.5.2021 klo 14.27. Jutussa mainittiin aiemmin virheellisesti, että Isis olisi vallannut koko Kobanen kaupungin Syyriassa. Isis ei koskaan onnistunut valloittamaan koko kaupunkia.
uutiskirje 
