Aloitetaan malminetsintäluvista. Ne koskevat laajoja alueita ja suuria joukkoja ihmisiä, jotka ovat hyvinkin huolissaan toimien vaikutuksista alueilla, joille ne eivät sovi.
Sivukivi on ongelmajätettäkin vaarallisempaa ja pitäisi suunnilleen valaa betoniin.
Kuusamossa, Ylläksellä ja Lapissa ongelmia aiheuttavat saamelais-, poronhoito- ja matkailualueiden sekä luonnonsuojelualueiden valtaamiset. Keski-Suomessa Bolidenin lupahakemus on pohjavesialueella, jolta tulee kymmenientuhansien ihmisten juomavesi. Järvi-Suomessa ja Pirkanmaalla malminetsijät tunkevat kyliin, mökkirannoille ja maatiloille, Jari Natunen luettelee esimerkkejä.
– Malminetsintälupia valmistelevat varaukset voivat olla pahimmillaan isoja, vaikka koko alueelle ei olisi suunnitelmiakaan malminetsinnästä. Parin tonnin varausmaksulla saa 200 000 hehtaaria, niin otetaan, kun halvalla saa, Natunen kuvaa prosessia.
Varaus ei oikeuta etsijää tekemään juuri mitään jokamiehenoikeudesta poikkeavaa. Malminetsintäluvan ei pitäisi aiheuttaa välitöntä haittaa, ja haitat pitäisi korvata, mutta maankäytön epävarmuus on merkittävä pitkäaikainen riski.
Pitkäaikaiset vaikutukset
tarkastelematta
Natusen mielestä Suomen olemassaolevista kaivoksista isoin ongelma on Sotkamon Terrafame, sen miljardien tonnien mustaliuskejätevuoret ja niiden rapautuessa pahoin saastuva vesi.
– Sivukivi on ongelmajätettäkin vaarallisempaa ja pitäisi suunnilleen valaa betoniin. Tilanne on karannut käsistä, Natunen sanoo.
– Jäteongelma pahenee joka päivä, ja tilanne on kansantalouden ja alueen kannalta täysin kestämätön.
Metallikaivoksissa ongelmat ovat laajoja. Natunen havainnollistaa tilannetta esimerkillä: Suomessa on kymmeniä pienempiä vuotavia metallikaivoksia, joiden myrkyt ovat tuhonneet vaikkapa pienen lammen tai järven. Nykyisillä suurilla kaivoksilla ongelma on sata tai tuhat kertaa suurempi.
– Kerro tuhot sadalla tai tuhannella, Natunen kehottaa laskutoimituksen tekemiseen.
Terrafamen lisäksi Suomesta löytyy muitakin surullisia esimerkkejä.
Kittilässä on kultakaivos, jota on pidetty mallikaivoksena, mutta sen vesiongelmat ovat leviämässä käsiin. Siellä on useita miljoonia tonneja hyvin arseenipitoista rikastusjätettä, Natunen kertoo.
Lapissa sijaitsevalle Kevitsan kaivokselle on tehty ensimmäinen sulkemissuunnitelmaluonnos. Ehdotuksessa on esimerkiksi, että louhosjärvessä kasvatetaan levää, joka veisi osan nikkelistä pohjaan, jolloin pintavesi näyttäisi riittävän puhtaalta.
– Siellä edes yritetään, mutta normit ylittyvät kuitenkin. Mallinnuksiin ei voi luottaa, sillä oikeat pitoisuudet ovat jätekasojen sisällä.
Natusen mukaan pitkäaikaisia vaikutuksia ei ole tarkasteltu missään sulkemissuunnitelmassa. Pohjois-Suomen uudemmilla kaivoksilla jäte kapseloidaan, mutta kapselit vuotavat ennemmin tai myöhemmin.
Vakuuksia laitetaan 25–30 vuoden jälkitarkkailua varten perustuen arvailuun, että vaikutukset loppuisivat ja mitään isompia toimenpiteitä ei tarvittaisi. Rapautuva kivi on kuitenkin vaarallista erittäin pitkiä aikoja. Ongelmat tulevat pahenemaan sulkemisen jälkeisen tarkkailun jälkeen, jolloin riskiin nähden vähäiset vakuudet on jo palautettu.
Natunen kysyy, miksi emoyhtiö alkaisi vapaaehtoisesti lapioida rahaa tytäryhtiöönsä eli suljettavaan kaivokseen, ja varsinkaan, jos sillä ei ole muuta bisnestä menossa.
– Kysymys ei ole, että jos rahat loppuvat, vaan kun rahat loppuvat.
Uusi kaivoslaki
ei tuo autuutta
Jari Natunen ei ole järin innoissaan tälle vuodelle aikataulutetusta uudesta kaivoslaista. Pieniä parannuksia nykytilanteeseen on tulossa, mutta muutosten pitäisi olla merkittävästi isompia.
– Nyt pitäisi valtiojohdon tehdä läksyt, hän kehottaa.
Työ- ja elinkeinoministeriö on Natusen mielestä liian lähellä kaivosteollisuutta ja ymmärtää kytkyn vuoksi vain yhden puolen kokonaisuudesta. Oikeat ongelmat jäävät taka-alalle.
– Venytetään ja jätetään vaikeat ratkaisut tekemättä. Eivät ole niistä kiinnostuneita, vaikka kansantaloudesta pitäisi olla.
Palataan kansantalouteen vielä myöhemmin. Miten lakia asiantuntijan mielestä sitten pitäisi parantaa, jos se tehtäisiin kunnolla? Lista korjauksista on pitkä. Ensimmäiseksi pitäisi miettiä, millä ehdoilla kaivoslupa myönnetään.
– Oletus tuntuu olevan, että kaikki Suomen malmiot on pakko louhia nyt. Tämä lähtöoletus on väärä. Ensin pitäisi miettiä strategiaa, Natunen aloittaa.
Toiseksi pitäisi ratkaista käytännön kysymykset esimerkiksi jätteisiin liittyen ja siirtää kaivosluvitus ympäristölupaviranomaiselle.
– Ensin pitäisi myöntää ympäristölupa ja vasta sitten kaivoslupa. Nyt tämä on päälaellaan ja vapaakauppasopimusten takia tilannetta on erittäin vaikea hallita.
Kolmas korjattava kokonaisuus ovat korvaukset. Niiden käsittelyn tulisi siirtyä maanmittausviranomaiselta ympäristölupaviranomaiselle.
Asiantuntija kaipaa myös kattavaa intressivertailua, jossa tarkasteltaisiin hankkeen hyödyt ja haitat kokonaisuutena. Kaivosten myötä työpaikkoja tulee, mutta niitä myös menetetään. Elinkeinojen elinmahdollisuudet kärsivät. Kiinteistöjen arvo alenee. Ja vaikutukset kestävät pitkään.
– Tarkastelun lopputulos olisi, että useimmiten kaivoshanke ei olisi yhteiskunnan tai paikallistalouden edun mukaista. Nyt hankkeista hyötyvät kaivossijoittaja, sen kaverit ja lakimiehet.
Jos Jari Natunen saisi päättää, varaukset lopetettaisiin ja vain malminetsintälupia myönnettäisiin.
Remontin tarpeessa olisivat myös varaukset ja malminetsintäluvat. Jos Natunen saisi päättää, varaukset lopetettaisiin ja vain malminetsintälupia myönnettäisiin. Luville ja niiden käsittelylle määriteltäisiin tiukemmat aikarajat.
– Loputon jatkaminen ja toistuminen on myrkkyä alueen kehittämiselle ja elinkeinoille. Laissa ei ole määritelty käsittelyaikaa malminetsintäluville, joten niitä ja varauksia käytetään pelimerkkeinä. Niitä myydään eteenpäin optiosopimuksilla ja spekuloidaan tunnettujen alueiden varauksilla vuosikymmenestä toiseen.
Esimerkiksi Magnus Mineralsilla ja sen osaomistamalla kanadalaisella Firefox Goldilla on kymmenittäin malminetsintäoikeuksia laajoilla alueilla tunnettujen esiintymien päällä ja kaivosten ympärillä. Toimintaa rahoitetaan Toronton pörssistä.
– Ne ovat kuin rulettipanoksia, Natunen vertaa.
Malminetsintäyhtiö EMX taas myy eteenpäin varauksia vanhoihin esiintymiin optiosopimuksilla vailla tarkoitustakaan tutkia niitä itse.
Verovälttelyn välttäminen
ratkaistava
Vastikään kaivostoiminnan eri veromalleja vertaillut tutkimusryhmä teki esityksen, että verotus perustuisi kaivostoiminnan voittoon. Natunen ei pidä tätä viisaana.
– Käytännössä tytäryhtiö näyttää koko ajan negatiivista tulosta. Louhintamäärä ja metallin arvo ovat ainoat oikeat kriteerit verotuksen perustaksi. Haittaverotyyppinen vero kannustaisi vähentämään vaarallisimpien kaivosjätteiden määrää. Verotusta pohtiva työryhmä sanoo, että verotuksella ei puututa ympäristöasioihin, vaikka niihin pitäisi puuttua kaikin keinoin.
Verovälttelyn välttäminen on iso kysymys, joka tulee ratkaista.
Suomessa on laki ympäristövahinkojen korvaamisesta, mutta jos yritys tekee konkurssin, tulee konkurssilaista määräävä laki. Natusen mielestä pitäisi olla mahdollisuus vaatia korvauksia myös emoyhtiöltä.
Hän peräänkuuluttaa yhteiskuntavastuuta, ja erityisesti valtion osin omistamilta kaivosyhtiöiltä.
– Onko Suomen edun mukaista suojella valtio-omisteisten yhtiöiden enemmistöosakkeenomistajia, hän kysyy.
Esimerkiksi käy jälleen Terrafame.
– Siellä Suomi ampuu itseään jalkaan koko ajan.
Paikalliset haitat,
ulkomaille hyödyt
Kaivostoiminnan idea on tuottaa yhteiskunnalle tärkeitä raaka-aineita. Ennen valtionyhtiö louhi, raaka-aineet jalostettiin Suomessa, ja hyötyä tuli, Natunen kiteyttää.
Nyt on paljon sellaistakin kaivostoimintaa, joka ei ole Suomelle välttämätöntä, hän jatkaa ja mainitsee esimerkeiksi kulta- ja timanttikaivoshankkeet, joissa yhteiskunnan raaka-ainetarve on kyseenalainen. Terrafamenkin metallit on myyty Intiaan ja Kiinaan.
Akkumineraalikysymyksessä on hänen mielestään paljon markkinahypeä matkassa.
Hyödynjako on keikallaan, sillä ulkomaiset, menestyvät kaivosyhtiöt vievät rahat verovälttelyn konstein ulkomaille. Suomessa louhintakorvaus on mitätön 0,15 prosenttia.
– Niissä maissa, jotka ymmärtävät kaivosten taloudesta ja riskeistä, on isoja prosentteja. Syyskuussa Raahen kultakaivoksen uudelleen avaamista suunnittelevan kanadalaisen Otso Goldin johtaja päivitteli kiertäneensä maailmaa kehittyviä maita myöten, eikä ollut missään nähnyt näin alhaisia rojalteja.
Koska kaivostoiminnan haitat ovat paikallisia, rahaa pitäisi asiantuntijan mielestä olla paikallistalouden tukemiseen myös kaivostoiminnan päättymisen jälkeen. 5–10 vuoden suunnitelmat eivät riitä, sillä jälkivaikutuksia tulee paljon pidemmän aikaa.
Vaikutusalueajattelu puuttuu, ja haitoista kärsiviä alueita jää korvausten ulkopuolelle.
Natusen mielestä paikalliset ihmiset käytännössä pakotetaan kaivosten kannalle, eikä kuulemisilla ole vaikutusta, sillä paikallisten osaaminen ei useinkaan riitä konsulttiraportteja vastaan.
Natunen muistuttaa, että Århusin ympäristösopimus sitoo myös Suomea. Sopimuksen mukaan ihmisille pitää antaa riittävät ympäristötiedot hankkeista. Selvittämiseen pitäisi olla oikeasti resursseja. Hän uskoo, että kaivostoiminnan perustamisen kaikin tavoin kestävälle pohjalle olisi myös vastuullisten kaivosyhtiöiden etu.
– Mutta niitä ei juuri ole.
Palataan lopuksi vielä kansantalouteen. Jari Natunen pahoittelee, miten työ- ja elinkeinoministeriö ja valtiovarainministeriö eivät ymmärrä, että malminetsintää tehdään myös aivan muunlaisessa ansaintatarkoituksessa kuin kaivostoimintaan tähdäten: tavoitteena on saada aikaan konflikti ja haastaa valtio oikeuteen. Tätä on syytä avata.
– Idea on, että kaivosyhtiö tekee malminetsintää ja löytää jotain puolivillaista. Sen tutkiminen voi kestää kuitenkin vuosikymmeniä tai siihen pitäisi investoida miljardeja. Valtion mielestä kaivoksen perustaminen on liian vaarallista, ja se sanoo, että niin ei pidä tehdä. Tällöin yhtiö voi haastaa valtion oikeuteen investointien teoreettisista tuloista. Konflikti voi olla jopa suunniteltu. Kymmenen tai sadan miljoonan malminetsintäsijoituksella voi näin saada voittoa miljardeja. Tämä perustuu vapaakauppasopimusten investointisuojapykäliin, Natunen valottaa.
Suomi on mukana Energy Charter Treaty -vapaakauppasopimuksessa.
Esimerkkejä löytyy jälleen: Kanadalainen Gabriel Resources on haastanut Romanian valtion hankkeesta, jolla ei ollut ympäristölupaa. Rosia Montanan kultahanke kaatui paikalliseen ja kansalliseen vastustukseen. Dollareissa puhutaan viidestä miljardista. Aura Energy uhittelee Ruotsin valtiolle, joka kielsi uraanin etsinnän.
uutiskirje 
