Kesä on monille loman aikaa. Nykyään kuitenkin yhä harvempi meistä pystyy luottamaan taattuun vuosilomaan työelämän pirstaloituessa ja urakehityksen optimoinnin hiipiessä vapaa-ajan viettoon. Loman aikana pitäisi ehtiä nähdä ystäviä ja sukua, matkustaa, loikoilla auringossa, mutta myös levätä riittävästi, että töiden jälleen alkaessa on täysin levännyt. Vähempikin stressaa.
Modernissa kapitalismissa ihmisen odotetaan parantavan itseään jatkuvasti. Sosiaaliset suhteet ovat verkostoitumista, harrastukset auttavat oppimaan uusia, työelämälle hyödyllisiä taitoja ja syöminen ja nukkuminen pitää optimoida, jotta ne tukisivat työelämässä jaksamista mahdollisimman hyvin. Kun perinteiset työpaikat katoavat halpatyövoiman maihin tai ”tehostetaan” pois automatisaatiolla, tulee jatkuvasta itsestään kehittämisestä vaatimus työelämässä pärjäämiseen. Vain siten voi myydä itseään ja työtään freelancerina tai varmistaa, että määräaikaista työsuhdetta jatketaan uudella määräaikaisuudella edellisen loppuessa. Jos itseään ei optimoi jatkuvasti, tulee joku muu joka näin tekee ja vie paikkasi.
Karl Marx nimitti kapitalistisen yhteiskunnan tarvetta työttömille ja alityöllistetyille ”työvoiman vara-armeijaksi”. Tällä tarkoitettiin ilmiötä, jossa työttömien olemassaolo tarkoittaa, että työntekijät ovat aina korvattavissa. Siispä työntekijöiden ei kannata lähteä haastamaan työnantajaansa, etteivät menetä paikkaansa. Työ huonoilla ehdoilla on parempaa kuin ei työtä lainkaan, sillä kapitalismissa ei elä ilman palkkatyötä tai muiden palkkatyöstä hyötymättä. Termiä armeija käytettiin nimenomaan kuvaamaan kapitalismin hierarkkista olomuotoa, jossa työntekijät voidaan määrätä töihin kuin asevelvolliset ikään.
Vaikka kuvittelisi, että olisimme päässeet eroon tällaisesta varhaisen teollisuusajan kilpailusta, jossa työntekijän voi korvata hetkessä toisella, ei näin ole. Vain koska työelämästämme on tullut näennäisesti keskiluokkaisempaa, ei se ole vähempää prekaaria. Yhä useampi käy korkeakoulun, mutta se ei enää takaa varmaa tai hyväpalkkaista työtä. Akateeminen sektori itsessään on yksi pirstoutuneimmista, jossa toistaiseksi voimassa oleva työ on lottovoitto.
Nykypäivän jatkuvaa produktiivisuutta ja itsensä optimointia korostavassa yhteiskunnassa on vallankumouksellinen teko vain laiskotella. Pelkkä oleminen ja asioista nauttiminen ilman mitään taka-ajatuksia, kuinka hyödyllistä se on, on kapinallista. Sen lisäksi, että se tekee hyvää yksilölle, se tekee hyvää myös yhteiskunnalle. Eläessämme keskellä kapitalismin aiheuttamaa ilmastokriisiä, ei meillä yhteiskuntana ole tarvetta tuottaa ja kuluttaa enemmän – päinvastoin. Talousjärjestelmä- ja ympäristökriisiä ei ratkaista yksilöinä vaan kollektiivina. Siitä huolimatta laiskottelu antaa jokaiselle mahdollisuuden sanoa hetkeksi ei yhteiskunnalle, joka näkee meidät vain tuottajina tai kuluttajina.
Laiskaa kesää niille, joille se on mahdollista – ja oli näin tai ei, muistakaa, että olette niin paljon tärkeämpiä kuin tuottavuutenne.
lehti 