John Le Carré on kuollut, vakoiluromaani elää. Sen kuumin nimi tällä hetkellä lienee Mick Herron, jonka Jackson Lamb -sarja tosin käynnistyi vuonna 2010, jolloin viime vuonna kuolleelta Le Carrèltakin oli vielä monta kirjaa kirjoittamatta.
Herronin esikoisen Luupäiden jälkeen sarjassa on ilmestynyt kuusi teosta. Sarja on kerännyt joukon alan arvostetuimpia palkintoja ja on tapaus vakoiluromaanien saralla.
Luupäitä ovat brittien tiedustelupalvelussa MI5:ssä jollain tavalla mokanneet. Heidät on siirretty Slough House (räme, mutakuoppa) -nimiseen rakennukseen tylsiin rutiinitöihin siinä toivossa, että ymmärtäisivät erota itse. Osastoa johtaa kaikin puolin vastenmielinen Jackson Lamb.
Mick Herron kirjoittaa vakoilusta realistisesti, mutta vauhdikkaammin ja humoristisemmin kuin alan vanhat vakavat mestarit. Sitten kun tarina vihdoin pääsee vauhtiin. Omaan makuuni henkilöitä esitellään alussa liiankin perusteellisesti.
Ensimmäisen osan keskushenkilö River Cartwrigth on sysätty hylkiöiden joukkoon, koska hän epäonnistui terrorismiharjoituksessa. Nyt hän tonkii epäilyttävän toimittajan Robert Hobdenin jätteitä tietämättä kunnolla itsekään, mitä niistä etsii.
Luupäitä lukiessa on olennaista huomata, että se on alunperin ilmestynyt vuonna 2010. Sen tarina on sidoksissa Lontoon kesän 2005 terrori-iskuihin. Romaanissa kuvatut äärioikeistolaiset hourupäät taas ovat myös täyttä tätä päivää.
Kun tarinassa vihdoin päästään liikkeelle, se kiertyy stand up -koomikon urasta haaveilevan nuoren opiskelijan sieppauksen ympärille. Häneltä uhataan katkaista kaula 48 tunnin kuluttua.
Miksi sieppaus tehtiin ja ketkä sen tekivät? Tästä päästään vakoiluromaanien varjomaailmaan, sen harhautuksiin, kaksoisharhautuksiin, petoksiin. Herron kuljettaa taitavasti tarinaa, jossa perinteen mukaisesti mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Joku on sortunut omaan näppäryyteensä. Nyt jäljet on peitettävä ja tarvitaan sijaissyyllisiä.
Slough Housen hajanaisista ja haluttomista hylkiöistä kasvaa tiimi, jossa jokaisella on jotain erityisosaamista. Jackson Lamb osoittautuu muuksikin kuin ylipainoiseksi ja sottaiseksi paskiaiseksi. River Cartwrightin oma tarina saa erityishuomiota, mutta Luupäät on kuitenkin kollektiiviromaani, ei kertomus yksinäisestä sankarista.
Luupäät avaa sarjan tavalla, jonka jälkeen on itsestäänselvyys, että jatko-osatkin menevät lukulistalle. Mick Herron tuo vakavasti otettavaan vakoilukirjallisuuteen uuden kulman. Vaikka se on uskottavaa, siinä voi olla myös ripaus kepeyttä.
Mick Herron: Luupäät – Jackson Lamb 1. Suomentanut Ilkka Rekiaro. 399 sivua, CrimeTime.
lehti 